Energiahoitajakin on vain ihminen
Törmäsin taas netissä keskusteluun. Tällä kertaa oli aiheena postauksen luojan huolenaihe siitä, että energiahoitaja siirtää häneen (eli asiakkaaseen) negatiivista energiaa, vaikka oli lähtökohtaisesti sitä mieltä, ettei se voi olla mahdollista, koska hoidon tekijä on kouluttautunut reiki-ohjaaja, eli hänellä on osaaminen ja tietotaito pitää huolen omasta energiastaan, kun hän hoitaa ihmisiä.
Olen huomannut aikaisemminkin ajatusmaailman, että henkiset auttajat nostetaan liiaksi jalustalle, että he ovat yli-ihmisiä, joita ei henkilökohtaisen elämän vaikeudet haittaa, mutta oikeasti… Kyllä ne haittaavat ihan kaikkia joskus.
Vaikka tekijällä olisi pitkä kokemus ja koulutus sekä vilpitön halu auttaa, niin auttajakin on vain ihminen. Hänkin sairastuu joskus, nukkuu huonosti, suree läheistä tai joutuu konfliktiin läheistensä kanssa. Henkinen auttamistyö ei tee hänestä immuunia elämän haasteille ja tunteiden monikirjoisuudelle.
Yleinen ohjeistus on, ettei energiahoitoa saa tehdä, jos tekijä on sillä hetkellä sairas, vahvasti ärtynyt tai muuten stressaantunut. Hoitajan pitää siis olla hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa tehdessään työtään.
Joskus käy niin, että hoitajalla on kovempi tahto auttaa, kuin huolehtia itsestään ja omasta terveydestään. Usein käy myös niin, että hoitaja kokee ahdistusta, kun asiakas vaatii saada hoidon ajallaan, vaikka juuri silloin ei ole paras mahdollinen hetki sen tekemiselle, varsinkin jos hoitaja on jo ollut sairaslomalla ja jonot kasaantuvat.
Jos hoitaja tekee energiahoitoa ollessaan vajavaisessa kunnossa, niin energiat eivät ole niin korkeat, puhtaat tai hoitajaa voi ns. vituttaa suuresti tehdä just tänään koko juttua, niin nämä energiat voivat siirtyä asiakkaaseen. Ne voivat tuntua asiakkaasta paksuna, tummana ja raskaana energiana, jopa huonoa oloa voi tuntua hoidon jälkeen. Tämän kokemuksen jälkeen asiakas tuskin palaa enää saman hoitajan pakeille. Myös hoitaja voi tuntea olonsa normaalia huonommaksi ja saattaa kokea, olonsa sellaiseksi, ettei halua enää tehdä tälle asiakkaalle hoitoa, koska luulee etteivät heidän välisensä energiat sopineet yhteen. Oli syy hoidon tekemiseen mikä tahansa, siinä tekee asiakas, hoitaja tai molemmat itselleen karhunpalveluksen.
Eli olit sitten tekijä tai asiakas, niin huolehtikaa molemmat siitä, että hoito tehdään hyvissä energioissa. Hoitajan pitää laittaa oma henkinen ja fyysinen kunto edelle. Asiakkaan on hyvä kiinnittää huomiota tekijän jaksamiseen, jos epäily herää hoitajan kunnosta, niin sano rohkeasti, että voin, odottaa, jos huomenna olisi parempi päivä. Joskus voi käydä niin, että se, jonka piti olla alun perin hoitajana, niin voi kääntyäkin hoidettavaksi, sillä hän, jonka piti olla asiakas, tarjoaakin kuulevan korvansa ja ymmärryksensä tekijän elämäntilanteeseen.
”Olkamme enkeleitä toisillemme”- lauloi eräs jo edesmennyt koomikko ja laulaja.
Muistakaa siis, että jokainen tekijä tai asiakas on vain ihminen. Meillä kaikilla on omat murheet, pelot ja surut. Joskus ne huonot ajat kestävät päivän, joskus kauemminkin, mutta ei ikuisesti. Antakaamme toisillemme aikaa, tilaa, ymmärrystä ja tukea, kun sitä tarvitaan.
Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa.
Susu <3,
Valkoinen peura ja muu henkiauttajatiimi.
- Luotu .