Skip to main content

Maya-kalenterin päättyminen haastaa henkilökohtaiseen muutokseen

  • Veli Martin Keitel
TILAAJILLE

Mayojen Long Count -kalenterin päättyminen 21.12.2012 nähdään populäärikulttuurissa ennustuksena maailmanlopusta. Tehdäänpä asia kerralla selväksi: Kyseessä ei ensinnäkään ole ennustus ja toiseksi se viittaa vain yhden aikakauden päättymiseen, ei koko maailman tuhoutumiseen. Yhteen päivämäärään tuijottaminen johtaa helposti pelolle perustuviin ajatuksiin: Miten minun pitää valmistautua? Mitä kaikkea maailmassa on tapahduttava ennen sitä? Meidän on ymmärrettävä, että suuret muutokset eivät tapahdu yhdessä päivässä, vaan vuosissa ja kymmenissä vuosissa. 21.12.2012 ei ole ”deadline” tai eräpäivä, johon mennessä kaikki on saatava valmiiksi; se on virstanpylväs, joka osoittaa missä kohtaa ihmiskunta on suurella matkallaan tietoisuuden evoluutiossa. Se on kuin kahden valtion välinen raja; se on tietyssä paikassa, mutta rajan ylitykseen liittyvä kulttuurin vaihdos tapahtuu pikkuhiljaa rajan molemmin puolin.

Vaikka näemme valtaisia muutoksia ympäristössä, taloudessa, tieteessä, teknologiassa ja politiikassa, keskeisin muuttuja on tietoisuus. Kun tietoisuus muuttuu, kaikki muu muuttuu. Me ihmiset luomme oman maailmamme tietoisuudestamme käsin; ajatuksillamme, asenteillamme, arvoillamme. Muutoksen moottorina on yksilöiden henkinen puhdistuminen ja kasvu. Jeesuksen sanat "Kun pelastat yhden ihmisen, pelastat koko maailman" korostavat yksilön ratkaisujen tärkeyttä.

Meille syötetään melko tarkkoja malleja siitä, mitä minun pitäisi omistaa ja kuinka paljon rahaa minun pitäisi hankkia, jotta täyttäisin hyvinvoinnin ja terveyden ”direktiivit”. Jos oikeasti näitä malleja toteuttamalla olen onnellinen, hyvä niin. Jos en, miksi seuraisin näitä malleja? Nämä mallit perustuvat pitkälti ”jonkun muun” määritelmiin ja niiden taustalla ovat usein suurten yritysten kaupalliset intressit: Osta tämä tuote ja voit hyvin.

Entäs kaikki nämä puheet maailmanlopusta, luonnonmullistuksista, ufojen näyttäytymisestä, yliluonnollisten kykyjen kehittymisestä jne? Ne ovat kaikki totta. Maailmanloppu on totta, sillä vanha maailma jää taakse, se on sen maailman ”loppu”. Luonnonmullistukset ovat totta, sen voivat kaikki nähdä. Ufot näyttäytyvät, ja yhä näkyvämmin myös mediassa. Yliluonnolliset kyvyt kehittyvät, lukemattomat ihmiset kokevat sen todeksi. Kaikki nämä asiat tapahtuvat juuri nyt, koko ajan! Jos lakkaat odottamasta suuren ihmeen tapahtumista tulevaisuudessa, huomaat että se suuri ihme tapahtuu sinussa itsessäsi heti kun avaudut sille.

Jos olet sairas, taloudellisessa kriisissä tai ihmissuhteet aiheuttavat tuskaa, ajaudut helposti uhrin asemaan ja ajattelet ”Voi ei, miksi minulle käy näin?” Asiaa voi auttaa kysymyksen muotoileminen toisella tavalla: ”Nyt on asiat näin, mitä minun on opittava tästä tilanteesta?” Kun ymmärrät, että vastoinkäymiset ovat tulleet siksi, että oppisit niistä jotakin, voit ottaa ne vastaan kiitollisuudella. Toki se vaatii suurta ponnistusta silloin kun elämä on todella vaikeaa ja tuskallista... Mutta mitä tuskallisempi tilanne on, sitä todennäköisemmin kaipaat ulospääsyä!

”Perinteinen” tapa asennoitua vastoinkäymisiin on vastustaminen. Jos et tajua vastoinkäymisen tarkoituksellisuutta, kuvittelet että voit voittaa sen taistelemalla sitä vastaan. Oikeanlainen taisteleminen on kuitenkin sitä, että sitoudut ottamaan tilanteesta tarpeellisen opin (joka usein liittyy jonkin haitallisen asenteen parantamiseen) ja asettamaan tavoitteeksi lopullisen parantumisen siitä vaivasta, jonka tämä tilanne nostaa esiin.

Sama asenne voidaan sitten soveltaa koko maailmaan ja ihmiskuntaan: Jos otamme kiitollisuudella ja rakkaudella vastaan ne haasteet joita maailma tällä hetkellä meille asettaa, ja sitoudumme parantumaan koko maailman vaivasta, silloin ratkaisut alkavat löytyä. On ymmärrettävä, että todellisuudessa asioita ei ratkaista rahalla. Itse asiassa niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasolla, oikea ”hoitomuoto” voi hyvinkin edellyttää taloudellisen tappion kokemista ja sen myötä irtautumista rahariippuvuudesta.

Kuten ”The Secret” -elokuvassa (Salaisuus) opetetaan, meillä on todellakin oikeus ja mahdollisuus luoda itsellemme onnellinen ja terve elämä. Mutta onnellisuuden esteenä on usein väärä käsitys siitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Tämä väärä käsitys on peräisin kulttuurista joka on meitä lapsesta asti ruokkinut. Tarve saada lisää rahaa tai omaisuutta voi pohjautua uskomukseen, että omaisuus tuo turvallisuutta. Jos haalit omaisuutta luodaksesi turvallisuutta, päädyt todennäköisesti jossain vaiheessa taloudelliseen ahdinkoon – jotta oppisit löytämään turvallisuuden sisältäsi.

Secret-elokuvassa kaunisteltiin hienon auton luomaa onnellisuutta, mutta unohdettiin pohtia sitä, mitä tuon auton valmistaminen ja sen käyttäminen vievät pois joltakulta muulta. Ja kuitenkin voi olla, että todella tarvitset tuon hienon auton ja joku toinen todella tarvitsi sen kokemuksen, jonka jonkin sen komponentin valmistaminen epäterveellisissä olosuhteissa orjapalkalla hänelle toi. Tasapaino voi löytyä teidän kummankin valinnoista tulevaisuudessa.

Runsaus syntyy vapaasta virtauksesta luomakunnan eri osien välillä. Runsaus on terveyttä, onnellisuutta, rakkautta, lämpöä, luomisvoimaa, kauneutta, naurua... Vain tukokset virtauksen tiellä vievät runsauden ulottuviltamme. Siksi tukoksia poistetaan nyt todella voimakkaasti. Tähän puhdistukseen liittyvät kaoottiset ja väkivaltaiset prosessit voivat järkyttää meitä, mutta kun pidämme itsemme luottamuksen tilassa, opimme näkemään ravistelujen tarkoituksen ja löytämään kauneuden myös kaaoksen keskeltä.

Ihmiskunta, osa elävää maapalloa ja sen luontoa, on käynyt läpi tuhansien vuosien historian, jota on leimannut erillisyyden kokemus. Meidän on ollut tarpeellista kokea erillisyys näin voimakkaasti, jotta olisimme oppineet vastakohtien kautta ymmärtämään elämää ja kaikkeutta. Minä ja sinä, me ja muut, hyvät ja pahat... vastakkainasettelut ovat tuoneet meille mahdollisuuden määritellä itseämme suhteessa muihin. Pimeyttä vasten olemme oppineet näkemään valon - joka valosta katsottuna jäisi huomaamatta.

Alun perin lähdimme taistelemaan ehkä vain taistelemisen ilosta. Mutta ehkä nyt taistelemme vain lopettaaksemme taistelun. Taistelemme, kun joku heittää suolaa historian varrelta kertyneisiin haavoihimme. Lopetamme taistelun, kun alamme parantaa haavojamme sen sijaan että kostaisimme niiden aiheuttajille. Jos uhrina etsit syyllistä kipuihisi, löydät vain loputtoman ketjun, jossa jokainen väärintekijä on itse uhri. Parantuminen tapahtuu hyvän ja pahan kohtaamispisteessä, kivun ja nautinnon keskellä - sydämessä. Sydämestä käsin voit havaita, että ei ole enää uhreja ja väärintekijöitä, on vain tasapaino. Ja tästä sydämen tilasta käsin uusi kultainen maailma luodaan.

Nyt on aika. Jos valitset.

Veli Martin

 

uusi aika, Maya