Marko Leppänen, Adela Pajunen: Terveysmetsä

Lempeää jutustelua, kenttäkokemusta ja tutkimusta käsittelevä kirja Terveysmetsä, on monipuolisuudellaan ihastuttava kirja, joka pääpolkuna kulkee terveysmetsän tunnusmerkistö.

Terveysmetsä on alue tai paikka, jossa ihminen kokee normaalia enemmän "hyvinvointihyötyä". Terveysmetsä on yleensä puustoinen, mutta myös kalliot, niityt ja suot tarjoavat terveyttään. Terveysmetsä on myös asenne, näin ynnäävät kirjoittajat Marko Leppänen ja Adela Pajunen kirjassaan.

Terveystutkimus paljastaa mielenkiintoisia yhteyksiä ihmisen ja luonnon väliltä, esimerkiksi ihmisen solut ja niiden perimäaines kytkeytyy ympäristöön mikrobien avulla, joka taas säätelee vastustuskykyämme. Ehkäpä nykyajan terveysongelmissa ei kyse ole niinkään uusista riskitekijöistä kuin luonnon tarjoamien suojatekijöiden vähentymisestä. Tutkimukset tukevat jo itse koettuja asioita: metsään meno rauhoittaa ja selkiyttää ajatuksia.

Kirja jakautuu moniin lyhyisiin kappaleisiin, aiheina ovat mm. vesielementti, luonnontilaisuus,hiljaisuus ja luonnonäänet. Kappaleissa on tutkittua faktaa, mutta myös maalailevaa kerrontaa sekä kyseiseen aiheeseen valittu paikan esittely. Kappaleet tarjoavat siis sekä tietoa että viihdykettä. Kirjoittajat eivät syyllistä eikä paasaa, vaan tarjoavat luontokokemuksia tekstin muodossa. 

Takakannen teksti: Tiesitkö, että kun menet metsään, verenpaine, lihasjännitys ja stressihormonien määrä laskevat jo lyhyessä ajassa? Osasitko ajatella, että kehon immuunijärjestelmän kannalta elintärkeiden mikrobien ja luonnossa liikkumisen välillä on yhteys?
Terveysmetsä kertoo, miten erilaiset luontopaikat vaikuttavat ihmiseen ja edistävät terveyttä. Se kokoaa yksiin kansiin koko Suomen hyvää tekevän luonnon: metsät, kalliot, vedet, suot, niityt, viljelymaat ja maisemat. Teos kannustaa tarinoin ja vinkein luontoyhteyden syventämiseen ja oman terveysmetsän löytämiseen.
Uusimpaan tutkimustietoon perustuva teos on alansa kattavimpia ja esittelee terveysmetsälle systemaattisen 31-kohtaisen tunnusmerkistön.

Marko Leppänen, Adela Pajunen: Terveysmetsä
Gummerus 2017
s. 297

Jätä kommentti

Huom! Nimi tai nimimerkki näkyy kaikille lukijoille, sähköpostiosoite jää vain toimituksen tietoon.

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU