
Maria Nordin: Eroon oireista. Opi vapauttamaan parantava voimasi
Kirjoittaja Maria Nordin tunnetaan mm. Free to Heal -menetelmästä. Menetelmä on herättänyt runsaasti keskustelua sekä puolesta että vastaan. Sen avulla väitetään monen toiminnallisista eli ei-elimellisistä syistä johtuvista oireista kärsineitä. Menetelmää käytetään kurssilla, jonka markkinoinnista nousi muutama vuosi sitten kohu. Nordin saa puolelleen myös lääkäreitä, ja menetelmän avulla tuhannet ihmiset ympäri maailmaa ovat saaneet apua oireisiinsa.
Antti Karjalaisen toteuttamassa kansikuvassa keski-ikäisen naisen kasvoista heijastuu häivekuvat oikealle lapsuuteen ja vasemmalla vanhuuteen. Elinkaaren idea tulee hyvin esiin. Mustavalkea väritys kuvissa tekee kovakantisen kirjan kannesta rauhallisen, vaikka aivan alareunassa kulkeekin värikäs raita.
Viisas Elämän julkaisemassa teoksessa Free to Heal -menetelmä ja sen syntyhistoria kuvataan tarkemmin. Nordinin kehittämässä menetelmässä yhdistyy kiteytynyttä tietämystä ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, mm. aivojen plastisuudesta, stressin purkamisesta ja mikrobiomin muokkauksesta. Mielen ja kehon vahva yhteys huomioidaan menetelmässä. Free to Heal -menetelmä hyödyntää tietoisuustaitoja ja ehdollistumien poisoppimista sekä kokemuksellisuuden uudelleen ohjelmointia. Nordinin näkökulmasta oireet ovat osa minuuden kokemusta. Hän kirjoittaa, ettei mitään ole olemassa minuuden kokemuksen ulkopuolella. Menetelmässä opitaan pitämään huolta kehon mikrobeista, muovataan minäkokemusta kohti korkeampaa ja henkisempää minää, tarkastellaan sanojen merkityksiä ja käyttämiemme kielellisten ilmausten vaikutusta kokemuksiimme. Listataan terveyttä tukevia tunteita ja harjoitellaan niiden voimistamista, luodaan yhteys sisäiseen lapseen ja pohditaan, mitä aika on. Ja paljon muuta.
Oppaan alkupuolella Maria Nordin kertoo tarinansa osassa 1; miten hän sairastui, löysi voimansa ja parani. Nordin kirjoittaa, mistä oireet johtuvat ja taustoittaa Free to heal -menetelmän peruspilareita. Ajatteluun kuuluu idea siitä, että keholla on kyky hoitaa itse itseään. Free to Heal perustuu säännölliseen ja sitkeään, joskin lempeään harjoitteluun.
Menetelmää esittelevä ja sen käyttöön ohjaava sisältö on jaoteltu askeleisiin. Askelrakenne on tuttu ja tarjoaa selkeitä kiinnittymiskohtia, kuin tikapuun astinlautoja, joita pitkin voi lähteä kulkemaan kohti vapautumista ja eheämpää, hyvinvoivaa elämää. Ensimmäinen askel koskee uutta minuuden kokemusta, toinen sisäisen suojelijan valjastamista avuksi toipumiseen. Seuraavaksi harjoitellaan luopumaan vastustuksesta ja virittäydytään kiitolliseen. Tämän jälkeen omaksutaan seitsemän menetelmän periaatetta ja sitoudutaan noudattamaan niitä. Seuraavaksi opetellaan tiedostamaan ajatuksia ja tunteita, ja muutetaan muistoja terveyttä edistäviksi. Tämän jälkeen edetään luomaan omaa tulevaisuutta mm. unelmoinnin avulla. Voima löytyy epämukavuusalueelta, ja sisäisestä tilasta otetaan vastuuta. Mikrobien olosuhteita vaalitaan rakastavammaksi, kun ensin on ymmärretty mikrobien rooli ja merkitys hyvinvoinnissamme. Jokaisen askelen lopussa on harjoituksia, joiden avulla askelen sisältöä viedään käytännössä tekemiseksi omaan elämään.
Suosittelisin kirjaa kaikille, jotka kokevat oireilevansa elämää rajoittavalla tavalla tai jotka kaipaavat uutta suuntaa elämälleen. Teos kiinnostaa, jos terveys, hyvinvointi tai elämäntaidot kiinnostavat. Erityisesti pidin monipuolisista harjoituksista, selkeästä rakenteesta ja ideaa havainnollistavista kuvista. Myös menetelmää harjoittaneiden kokemuksista oli antoisaa lukea. Kirjassa otetaan kantaa myös siihen, mikä on Free to Heal -menetelmän ja uskonnon välinen suhde.
Kiinnitin huomiota menetelmän kokonaisvaltaisuuteen ja siihen, kuinka näkyväksi Maria Nordin itsensä tekstiin tekee. Se tuo tekstiin lämminhenkisyyttä. Lukijaa autetaan reflektoimaan kokemuksiaan selkeillä kysymyksillä. Kunkin askeleen sanoman sisäistämistä helpottamaan on kirjoitettu lyhyet yhteenvedot lukujen loppuun. Lähde- ja lisälukemistoa on useiden sivujen verran. Tämän kokonaisvaltaisemmasta menetelmästä en ole koskaan lukenut. Nordinin menetelmää ja sitä esittelevää kirjaa voidaan pitää käänteentekevänä länsimaisen lääketieteen laajennuksena, jolle kannattaa antaa mahdollisuus.
Takakansi:
Eroon oireista -kirja esittelee Free to Heal-menetelmän, jota voi käyttää erilaisten terveyshaasteiden selättämiseen sekä tuomaan lisää iloa ja energiaa elämään. Eroon oireista kertoo kirjailijan matkasta sairauksien kautta terveyteen, ja matkan varrella opittujen tietojen kokoamisesta harjoitusmenetelmäksi. Kirja esittelee myös teoriaa kunkin harjoituksen taustalla.
Free to Heal -menetelmä koostuu 12 askeleesta, jotka lisäävät terveyttä ja hyvinvointia. Jokainen askel ja sen harjoitukset rakentuvat oman teeman ympärille. Kirjaa voi käyttää paranemisen tukena tai elinvoiman ja luovuuden lisäämiseen. Kuka tahansa voi tehdä näitä tietoisuustaitoharjoituksia.
Kirjassa käsitellään kattavasti muun muassa seuraavia teemoja:
- Stressin vaikutus henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin
- Aivojen muokkautuvuus paranemisen apuna
- Kehon oman parantavan voiman ymmärtäminen
- Oman maailmankuvan merkitys hyvinvoinnille
- Ajatusten ja tunteiden vaikutus kehon ja mielen terveyteen
Eroon oireista auttaa lukijaa löytämään omat sisäiset voimavaransa ja uusia keinoja hyvinvointiin.
Kirjailija Maria Nordin on arkkitehti, hyvinvointivalmentaja sekä Free to Heal -menetelmän kehittäjä ja kolmen lapsen äiti. Hänen omat kokemuksensa moninaisista yliherkkyyksistä ja sairauksista johdattivat hänet tutkimaan neurologian, aivojen plastisuuden sekä mikrobiomin yhteyttä terveyteen. Kirjassa hän jakaa oppimansa asiat auttaakseen myös muita löytämään keinoja voida paremmin.
Maria Nordin: Eroon oireista. Opi vapauttamaan parantava voimasi
Viisas Elämä 2020