
Mari Kosonen: Pieni erokirja
Mari Kososen Pieni erokirja on kesän uutuusteos. Kirjaan on kirjattu omakohtaisia runoja, jotka ovat kirjan esittelytekstin mukaan syntyneet avioerokriisissä. Kriisi ja sen vaiheet tulee esille kautta linjan tekstissä.
Runot on jaoteltu traumaattisen kriisin nelivaihemallin etenemisen mukaan. Kriisin lisäksi mukana on runoja eroa edeltäneistä tunnelmista, joita jokainen pitkässä parisuhteessa elänyt lienee kokenut.
Runoteos on kirjoittajan ensimmäinen julkaistu kirja. Tuoreus näkyy runoissa, vaikka rytmillisyys on joissain runoissa hyvää. Ehkä juuri siksi se soveltuisi markkinointitekstien lupaamaksi vertaistueksi heille, jotka ovat juuri eronneet tai joilla on vaikeuksia parisuhteessaan. Minulla ei lukuhetkellä ollut menossa aviokriisiä, mutta pystyin silti tavoittamaan useimpia runojen kuvaamista tunnelmista. Paikoin sanojen rytmillisyys pelastaa tavanomaisen tunteen kuvauksen ja joissain runoissa on onnistuttu luomaan persoonallisia, uusia mieli- ja kielikuvia. Shokkikuvaukset soveltuvat myös muihin traumaattisiin kriiseihin. Esimerkiksi Dissosiaalio 1 ja Dissosiaatio 2 runoissa kuvataan voimakkaan järkytyksen aiheuttamaa epätodellisuuden tunnetta.
Joissain runoissa on sanaleikkejä, kuten Pieni toive tekstissä:
Eroksesta tippui S – tuli ero
Muuttuisiko Amorkin
armoksi
Toisissa runoissa taas kuvataan reaktiovaiheen voimakkaita tunteita ja itkukohtauksia, kuten runossa Ehjäksi on mentävä:
Ihon alla kuusikulmaisia sirpaleita
(sielun rippeitä mitä lie)
ja Bussimatka ukkosella -runon kuvauksessa verrataan alaviistoon vaeltavaa raeparvea nuoruuden ajatuksiin elämästä, tunteita joissa veri sekoittuu veteen.
Kirjan sanotaan päättyvän toivoa luoviin selviytymisrunoihin. Lupaus lunastetaan. Lukemisesta jää toiveikas olo, kiitos kirjan viimeisen osion runojen. Kahdeksi viimeiseksi runoksi on valikoitu Hengissä kokonaan ja Tahdon:
Hengissä kokonaan:
Tahdon tanssia itseni henkiin
antaa elämän soittaa läskibassoa
lyödä kuukautisverinen rumpukomppi
suoraan vasten tätä
pystyynkuolleiden tallaamaa lattiaa
Tahdon astella
totuuden jadenvihreissä lasinsiruissa
veriset jalkani ruvella
Kammata hiukset
(ne kaikki)
ja jatkaa matkaa
Tahdon:
Tahdon
Tahdon taas
Tahdon elää hennolla voimalla
sisääni elvytetyllä
Huudan elämälle ”minä tahdon, tahdon myötä- ja vastamäet!”
minä hitto vieköön tahdon!
Minä tahdon tulla
ja halata
ja varokaa vain
vielä jonain päivänä
tahdon sanoa
Minä rakastan
Ostaisin Pienen erokirjan lahjakirjaksi eronneelle tai aviokriisistä kärsivälle ystävälle. Lisäksi se soveltuu käytettäväksi eronneiden vertaistukiryhmissä. Heille, joilla ei ole ollut haasteita parisuhteensa kanssa, kirja voi jäädä etäiseksi.
Takakansi:
Pienen erokirjan runot kuvaavat avioerokriisin kulkua. Teos tarjoaa vertaistukea avioerokriisin eri vaiheissa oleville ja heidän läheisilleen.
Kirjan rakenne perustuu traumaattisen kriisin nelivaihemalliin. Vaiheet etenevät vuodenajoissa. Loppukesällä tulee sokki ja syksyllä voimakkaat tunnereaktiot. Talvella eroa ja sen merkitystä käsitellään ajatuksissa. Viimeinen vaihe on kevään uudelleen suuntautuminen ja henkiin herääminen. Elämä jatkuukin!
Runot sanallistavat ja merkityksellistävät avioerossa koettuja epämääräisiä pahanolontunteita. Kokonaisuus päättyy toivoa luoviin selviytymisrunoihin.
Mari Kosonen: Pieni erokirja.
Mediapinta 2017