
Leena Markkanen, Emmi-Sofia Markkanen: Lightfulness — Tietoisuuden valopolku
Miten vapautua kärsimyksestä ja päästää irti asioista, joihin olemme jäänneet kiinni? Tämä on yksi Leena Maria Markkasen ja Emmi-Sofia Markkasen kirjan punaisista langoista kirjassa Lightfulness- tietoisuuden valopolku.
Henkisen hyvinvoinnin ohjausmalli, Lightfulness, syntyi Leena Maria Markkasen innosta auttaa kanssakulkijoitaan havahtumaan tietoisuuteen, siihen isompaan kokonaisuuteen, joka on kaiken näennäisen takana.
"Oli täräyttävä hetki tajuta, että minä en ole tuo ego, vaan että tietoisen ihmisolentona voin välillä huvittuneenakin tarkkailla mielessäni pyöriviä ajatuksia ja uskomuksia sekä niistä seuraavia tunteita - ego-mieleni toilailuja - samaistumatta niihin." Leena Maria toteaa alkusanoissaan.
Kirjan teksti on yksinkertaista - hyvällä tavalla - se ei yritä päteä tiedollaan, eikä se tunge uskomuksiaan, vaan viitoittaa tietä heille, jotka etsivät vastauksia. Kirjan sivuilla on tuttuja lauseita niin Ekhart Tollen, Neale Donald Walschin kuin Ihmeiden oppikurssin sisällöstä, joiden innoittama Markkanen on oivaltanut ja kulkenut kohti hänelle (ja monelle muulle) oikeaa totuutta.
Mutta miten kirjan mukaan vapautua kärsimyksestä. Kärsimys johtuu mm. egon haluamisesta sekä elämisestä muualla kuin nyt-hetkessä. Niin tuttuja aiheita, mutta miksi niiden toteuttaminen on niin haastavaa? Siksi, että oma mielemme - egomme - on kiinni ajatusmalleissaan, ja pitää niistä kynsin ja hampain kiinni. Mutta jo oivallus siitä, että et ole mielesi, on mullistava, silloin olet jo hetken tietoisuuden tilassa.
Lightfulnessin sisältö on selkeästi kokemusperäistä. Se johdattaa lukijansa syvälle sisäiseen viisauteen ja osoittaa suuntaa egosta irtaantumiseen.
Takakansi:
"Sinä olet tullut maailmaan löytääksesi todellisen itsesi, löytämään yhteyden omaan sisäiseen valoosi ja jakamaan valoasi maailmaan."
- Leena Maria Markkanen
Onko sinut pystäyttänyt ajatus: näin ei voi enää jatkua, täytyy olla jokin toinen tie? Tietoisuuden valopolku on kasvun tie, joka ohjaa sinua löytämään yhteyden omaan sisäiseen valoosi ja viisauteesi. Se kutsuu työstämään pelkoja ja etenemään rasti rastilta kohti lisääntyvää valoa, keveyttä ja rakkaudellisuutta elämään kohtaan. Leena Markkanen, ja Emmi-Sofia Markkanen vievät kirjassaan Lightfulness — Tietoisuuden valopolku lukijansa henkisen kasvun valopolulle, jolta löytyy seitsemän rastia: havahtuminen, tiedostaminen, hyväksyminen, työstäminen, irtipäästäminen, täydellinen luottamus ja vapautuminen. Tämän jälkeen alkaa varsinainen matka kohti todellista tarkoitustamme ja omaa sisäistä viisauttamme: askel askeleelta kuljemme lähemmäs levollisuutta, iloa, pysyvämpää mielenrauhaa ja merkityksellisempää elämää.
Leena Maria Markkanen (1957-2020) oli sosiaalipsykologi, henkisen hyvinvoinnin ohjaaja, luennoitsija ja kirjailija. Hänen kehittämänsä Lightfulness Coaching® -valmennuskonseptin mukaisesti on koulutettu jo vuosia henkisen hyvinvoinnin ohjaajia sekä valmennettu työyhteisöjä työniloon, hyvinvointiin ja lämminhenkiseen palvelukulttuuriin.
Emmi-Sofia Markkanen on tv-ohjaaja, käsikirjoittaja, henkisen hyvinvoinnin ohjaaja ja Lightfulness-konseptin kehittäjä.
Leena Markkanen, Emmi-Sofia Markkanen: Lightfulness — Tietoisuuden valopolku - Havahtuminen syvällisempään, merkitykselliseen elämään
Kustantaja: Viisas Elämä 2024
sivumäärä: 160