Skip to main content

Sini Sieppi on enkeleiden ja paremman maailman viestintuoja

  • Saaga S.
TILAAJILLE

Sini Sieppi on intuitiivinen näkijä, parantaja, taiteilija ja muusikko, joka toimii kaikessa työssään yhdessä enkeleiden kanssa. Haastattelimme Siniä ja kysyimme millaista sanomaa hän tahtoo kertoa juuri sinulle ja miten henkimaailman ohjaus näkyy Sinin omassa arjessa?

Selvänäkijä Sini Sieppi on lapsesta saakka nähnyt asiat eri tavalla kuin muut. Henkimaailman olemassaolo on aina kiinnostanut häntä ja selvänäköisyys on ollut Sinille paitsi vahva lahja, myös hyvin luonnollinen asia. Jo ala-asteella hän toimi ”ennustajaeukkona” koulun tapahtumissa ja osasi tulkita intuitiivisesti mm. riimuja. Rajatietoakin Sini opiskeli jo nuorena, ennen kuin yliopistoaikoina elämä vei välillä toisiin suuntiin ja maallisempiin kokemuksiin.

Nykyisen valotyön kanavan Sini on avannut sielun pimeän yön kautta, koettuaan voimakkaan henkisen heräämisen vuonna 2011. Oltuaan pitkään syvässä henkisen ahdingon tilassa, Sini pyysi lopulta viimeisillä voimillaan apua. Silloin henkimaailman yhteys aukesi vyöryvällä rytinällä ja niin näkyviä ihmeitä alkoi tapahtua, ettei Sinille jäänyt epäselväksi sekään, mikä hänen tehtävänsä tässä elämässä on: tuoda ja jakaa rajatonta valoa sekä ihmisten elämään, että maapallolle. Myös lapsena nähty symboliikka avautui nyt ihan toisella tavalla – Siniä oli valmistettu hänen tehtäväänsä jo pienestä pitäen. Auttaakseen muita oli vain ensin läpikäytävä monenlaisia elämäntilanteita ja -tapahtumia, jotta voi olla parhaaksi avuksi toisille.

Enkelinumeroita, enkeli-ihmisiä, enkeliesineitä, jopa rahaa suoraan lompakkoon

Henkimaailman auttajista erityisesti enkelit ovat heitä, joihin Sinillä on korkea yhteys. Hänellä on muistona monia ihania tarinoita ja sattumuksia, kuinka rakkaudellisten tekojen enkelit saapuivat osaksi arkea ja antoivat merkkejä niin suoraan fyysisillä teoillla, kuin muiden ihmisten välitykselläkin. Työkavereiden vaatteisiin ilmestyi heidän tietämättään siivet selkään, Sinille annettiin enkelipatsaita, enkelivalaisimia, enkeleiden hahmot olivat kaikkialla läsnä. Kotona enkelivalaisimet ovat syttyneet itsestään kuin tilauksesta, kuten myös autossa radiot vaihtaneet kanavaa soittaen enkeleiltä tilatun kappaleen.

Yhtenä aamuna oli ilmestynyt 10 euroa edellisenä iltana tyhjäksi tarkistettuun lompakkoon, kun Sinillä oli ollut tarve ostaa 10 euron hintainen henkisen alan kirja. Setelin sarjanumerossa oli merkkinä enkelinumero (joita ovat esim. 444, 777 tai 888), josta Sini tiesi varmuudella, että raha oli viesti enkeleiltä. Seuraavalla rytinällä lähtikin sitten ahkera enkeliasioiden opiskelu muiden henkisen alan koulutusten ohessa.

Sini on sekä kohdannut, että kokenut vahvaa samaistumista maaenkelin piirteisiin. Maaenkelit ovat sieluja, jotka ovat jo olleet korkeammilla taajuuksilla, mutta palanneet tähän elämään maailmanpalvelustehtävissä. Maaenkelin tunnuspiirteitä ovat mm. syvä empaattisuus, erityisherkkyys, läheisriippuvuus sekä itsensä unohtaminen muille antamisen alle. Heillä on usein myös syvä syyllisyyden trauma, että on tehnyt jotain pahaa, kun on syntynyt tänne raskaisiin energioihin.

Parantajan polku, maailmanpalvelus ja enkelit yhtäaikaa arjessa

Sini Sieppi on paitsi koulutettu näkijä ja energiahoitaja, myös voimallinen parantaja. Sinillä on saamelaiset sukujuuret ja sitä kautta shamanistisen parantamisen vetovoima on syttynyt ihan luonnostaan. Saamelaisille luonto ja luontoyhteys on aina ollut erittäin tärkeä ja pyhä osa jokapäiväistä elämää, näin on myös Sinille. Hän on lisäksi mukana monenlaisessa luonnonsuojelutoiminnassa Äiti Maan hyväksi, aina Amazonin sademetsäprojektia myöten.

Henkimaailman palveluksessa voi suuntautua yhtäaikaa monille eri poluille. Sinin arjessa kaikki kulkevat käsi kädessä, enkelit, luonnonhenget, kaikki henkimaailman ja valon auttajat. He tukevat paitsi ihmistä, myös toistensa kanavia ja tasoja. Samaa viestiä Sini tahtoo välittää kaikille ihmisille: Pyytäkää apua, niin saatte apua. Ihan missä tahansa asiassa, pienessä tai isossa. Poistukaa mukavuuskuvitelmasta, ettei yksi ihminen voisi muka vaikuttaa tai ettei kaikki olisi mahdollista. Jokainen meistä voi luoda uskomattomia asioita ja aikaansaada suuria muutoksia. Sekä itsessään, omassa elämässään, että koko maailmassa.