Salamaniskujen ihmeelliset seuraukset: yliluonnollisia kykyjä ja syviä henkisiä kokemuksia
Olet saattanut kuulla tarinoita, joissa aivan tavallinen ihminen saa salamaniskun myötä supervoimia. Mutta kenties kyseessä eivät olekaan pelkät tarinat – lue jutusta, minkälaisia ihmeellisiä seurauksia salamaniskuilla voi olla. Salamaniskun seuraukset voivat olla erikoisia. Usein iskun saaneet on ehditty julistaa kuolleiksi, mutta sitten he "heräävät henkiin". Sen lisäksi heillä on taitoja ja kykyjä, joita heillä ei aiemmin ole ollut. On kuin he olisivat syntyneet uudelleen, mutta samaan vanhaan kehoon.
Tony Cicorian tapaus
Amerikkalainen kirurgi Anthony Cicoria oli puhelinkopissa ja jutteli äitinsä kanssa, kun hän huomasi myrskyn nousevan. Hän kertoi, että hän oli laittamassa luuria paikalleen, kun hän kuuli kovan räsähdyksen. Samalla hän näki hohtavan valonväläyksen, joka tuli ulos luurista. Salama iski häntä kasvoihin ja hän paiskautui maahan.
Hetken kuluttua hän pystyi havainnoiman ympäristöään ja näki maassa elottoman kehon, jonka ympärillä oli paljon ihmisiä. Yksi nainen elvytt häntä. Hän tajusi itse olevansa kuollut. Hänen elämänsä vilisti hänen silmiensä ohi, ja häntä ympäröi ihanalta tutuva sinertävä valo. Ja sitten hän palasi kehoonsa, tunsi kipua ja katsoi naista, joka yritti elvyttää häntä.
Tapaukseen asti kolmen lapsen isä Cicoria kertoo työskennelleensä 10-12 tuntia päivänsä, eikä hänellä ollut juuri aikaa mihinkään muuhun. Mutta salamaniskun jälkeen hän alkoi janota klassista musiikkia. Se oli outoa, sillä hän ei ollut juuri kuunnellut muuta kuin rokkia. Intohimon rohkaiseman hän ajoi musiikkiliikkeeseen lähes tunnin ajomatkan päähän ja osti Chopinin sävellyksiä sisältävän levyn. Sitten hän alkoi opetella pianon soittamista. Jonkin ajan päästä hän näki unen, jossa hän soitti konserttisalissa upeita sävellyksiä. Taianomaisessa unessa hän tajusi sävellysten olevan hänen omiaan, ja hän heräsi omaan musiikkiinsa aamuyöllä. Hän nousi ja yritti soittaa kuulemaansa, mutta ei osannut.
Cicoria kuitenkin jatkoi harjoittelua, ja ryhtyi myös harjoittelemaan säveltämistä. Sittemmin hän on esittänyt kehuttuja sävellyksiään ympäri maailmaa.
Jumalallinen lahja vai tieteellinen ilmiö?
Cicorian kaltaisia ihmisiä kutsutaan savanteiksi. Toisin kuin esimerkiksi autistiset savantit, he ovat saaneet erikoistaitoinsa aivoihin vaikuttaneen vamman tai sairauden myötä. He muuttuvat hetkestä toiseen ja saavat selittämättömän uuden kyvyn. Jotkut ajattelevat, että kyse on jumalallisesta väliintulosta. Tutkijat taas eivät ole onnistuneet keksimään loogista selitystä.
On kuitenkin helppo havaita, että joissain tapauksissa nämä henkilöt ovat saaneet taitonsa lähes hetkessä. Heidän uusi taitonsa on heille myös merkityksellinen, ja vie usein elämän uuteen suuntaan. Musiikista tuli Cicorialle syy olla olemassa, ja hän pitää sävellyksiään jumalallisina lahjoina eikä omana työnään.
On myös huomattava, että yllättäviä kykyjä saaneet ihmiset työskentelevät usein erittäin kovasti taitojaan parantaakseen. Cicoriaan iski salaman myötä nälkä pianomusiikkiin, joka pakotti hänet soittamaan. Hän heräsi aamuyöstä harjoittelemaan ennen töitä, ja treenasi myöhään yöhön kotiin päästyään. Tiedämme vain sen, että jonkinlainen isku voi vapauttaa tai luoda yllättävän taidon. Kaikki muu on spekulointia.
Cicoria itse kertoo, että hänelle on selvää, että hänen tietoisuutensa selvisi kuolemasta, ja hän koki kuolemanrajakokemuksen ja kehostaan irrottautumisen. Tietelijät Cicorian mukaan kuittaavat nämä ilmiöt aivojen temppuina, mutta niille jotka ovat moista kokeneet on selvää, että muut eivät voi heitä ymmärtää. Ja kun kokemukseen liittyy vielä oudon taidon tai kyvyn saaminen, tiede on täysin ymmällään.
Lähde: https://www.gaia.com/article/gifts-from-the-divine-lightning-strike-survivors-gain-abilities