
Oletko kuullut "mustasilmäisistä lapsista"?
Niin kutsutut "mustasilmäiset lapset" ovat pelottava ilmiö, joka on aiheuttanut suuren määrän kummallisia tarinoita vuosien aikana. Huhujen mukaan lapset noudattavat jokseenkin tarkasti tiettyä mallia ilmestyessään: he liikkuvat yleensä pareittain harvaan asutuilla alueilla ja näyttävät kaukaa aivan tavallisilta lapsilta. Läheltä katsottuna voi nähdä kuitenkin ihon sairaan kalvakkuuden ja sen lisäksi täysin mustat silmät ilman iristä tai silmänvalkuaisia. Vaikka kertomukset vaihtelevatkin yksityiskohdiltaan, yksi asia tapahtuu aina: lasten katse on häiritsevä, synkkä ja hypnoottinen ja he tuovat mukanaan ahdistuksen ja paniikin.
Lähes kaikissa kertomuksissa lapset esiintyvät ensin kohteliaasti ja maltillisesti. He pyytävät esimerkiksi kyytiä jonnekin tai haluavat lainata puhelinta. Koska mustasilmäisten lasten läheisyyteen joutunut kokee negatiivistä fiilistä, monet kieltäytyvät auttamasta ja haluavat päästä lapsista eroon. Kieltäydyttyään antamasta apua, lapset kuitenkin käyvät vaativiksi, epätoivoisiksi ja jopa väkivaltaisiksi.
Jotkut todistajat kertovat että lapsilla on jonkinlainen kyky kylvää hämmennystä ja lisätä uhrien mieliin ajatuksia, jotta heistä tulisi vastaanottavaisempia. Kummallinen asia kuitenkin on, että todistajien mukaan lapset eivät kuitenkaan voi tunkea väkisin sisälle esimerkiksi autoon tai taloon, vaan heidät on nimenomaan kutsuttava. Ja kuten useimmissa tapauksissa jätetään kutsumatta, lapset lopulta luovuttavat uhriensa suhteen ja lähtevät. Vaikka tämä saattaa joidenkin mielestä olla jo häiritsevää ja kummallista, on näillä lapsilla useiden kertomusten mukaan myös taito aiheuttaa fyysistä harmia tai jopa kuolemaa.
Kertomus 1: mustasilmäisten lasten kohtaaminen,
Nainen kertoi olleensa nukkumassa, kun hän oli herännyt noin kahdelta aamulla kovaan koputukseen ulko-ovelta. Hän ajatteli ensin koputtajan olevan joku jumiin läheiselle päällystämättömälle tielle jäänyt, sillä lunta satoi kuulemma sankasti sinä iltana. Nainen katsoi ikkunasta ja näki että liikkeestä aktivoituva valo pihalla oli syttynyt päälle ja että lumessa todella oli jalanjälkiä eikä hän ollut kuullut koputusta väärin.
Nainen herätti miehensä ja he menivät yhdessä avaamaan ulko-oven, jonka takana seisoi kaksi pientä noin 8-vuotiasta lasta. Lapset eivät kuuleman mukaan olleet pukeutuneet talviseen säähän sopivalla tavalla, heillä oli kummallisesti leikatut hiukset ja kumpikin tuijotteli jalkoihinsa. Vaikka tässä tilanteessa olisi ollut normaalia päästää lapset äkkiä sisälle, nainen kertoo tunteneensa että niin ei ole järkevää tehdä. Sen sijaan hän kysyi lapsilta missä heidän vanhempansa olivat, johon hän sai vastauksen: "He ovat pian täällä".
Huolimatta vaistoistaan olla päästämättä lapsia sisään, pariskunta tarjosi heille sisällä kuumaa juotavaa (koska niin kuului tehdä?) ja yritti kysellä mitä lapsille oli käynyt. Jokaiseen kysymykseen lapset vastasivat vain: "vanhempamme ovat pian täällä". Nainen huomasi että lapsilla on äänessää kummallinen melodia ja että he eivät tuntuneet olevan yhtään hermostuksissaan olessaan vieraassa talossa. Myös perheen kissat jotka kuulemma olivat yleensä ystävällisiä ja pitivät vieraista, eivät astuneet olohuoneeseen vaan sihisivät lapsille. Tämä alkoi pelottaa pariskuntaa yhä enemmän...
"Palasin takaisin olohuoneeseen tuodakseni kaakaota ja näin lasten istuvan hiirenhiljaa sohvalla kun taas mieheni piteli päätään. Kysyin häneltä mikä hätänä ja hän sanoi olevansa hieman huonovointinen. Käännyin takaisin lapsiin ojentaakseni heille kaakaot, mutta kun he yhtäkkiä katsoivat minuun, järkytyin niin paljon että olisin voinut tiputtaa mukit siihen paikkaan ja juosta karkuun. Heidän silmänsä olivat täysin mustat, ei valkuaisia, vain suuret mustat pupillit. Kun he näkivät että pelästyin, he kysyivät voisivatko he käyttää vessaa. Yritin olla niin normaali kuin mahdollista ja näytin heille tietä. Kiirehdin mieheni luokse ja kysyin oliko hän nähnyt lasten silmät. Yhtäkkiä mieheni nenästä alkoi vuotaa verta (en ollut ikinä nähnyt niin käyvän) ja tiesin sen liittyvän jotenkin lapsiin."
Nainen kertoi, että tässä kohtaa sähköt menivät pois päältä ja yhtäkkiä hän näki lapset seisomassa pimeässä käytävällä. "Vanhempamme ovat nyt täällä", lapset sanoivat ja lähtivät takaisin lumimyrskyyn jättäen ulko-oven auki perässään. Nainen näki kaukana tiellä auton, ja kaksi tummaa pitkää hahmoa jotka näyttivät tuijottavan taloa kohti. He ajoivat pois, jonka jälkeen ei mennyt kauaa kun sähköt palasivat.
Mitä mustasilmäiset lapset ovat?
Tapauksia on monenlaisia, mutta selvää lienee että lapsia ei missään nimessä kannata ottaa kyytiin, päästää sisälle tai tarjota apua. Mitä nämä mustasilmäiset lapset ovat ja mitä he haluavat? Ovatko ne mahdollisesti jonkinlaisia demoneja, ufoja, aaveita tai vampyyreita? Osa pitää mustasilmäisiä lapsia pelkkänä urbaanina legendana tai lapsien pelottelutarinana. Kukaanhan ei voi varmasti tietää asiaa ja kukin uskoo mitä uskoo, mutta yksi asia kannattaa muistaa...älä päästä heitä sisälle!
Lähde:
http://mysteriousuniverse.org/2017/05/mysterious-deaths-and-the-black-eyed-kids/