
Mojot – vedä puoleesi enemmän onnea
Kaipaatko elämääsi enemmän onnea, menestystä, rakkautta tai rahaa? Mojopussukan avulla se saattaa onnistua.
Mojo on hoodoo-magian piiristä lähtöisin oleva loitsupussi, jonka sisälle laitetaan erilaisia esineitä ja tavaroita, ja jonka avulla voidaan lisätä toivottua energiavirtausta omaan elämään. Mojopussit valmistetaan yleisimmin nahasta tai kankaasta, ja ne sisältävät mm. mausteita, yrttejä, kolikoita ja rukouksia ja pyyntöjä. Sekaan tarvitaan myös mahdollisesti loitsijan/rakastetun omaisuutta, kuten vaikkapa hius.
Mojot ovat tunnettuja jo 1800-luvulta, ja niiden uskottiin sisältävän yliluonnollisia voimia, sillä niiden avulla oli mahdollista langettaa negatiivisia tapahtumia muiden ihmisten elämään tai saada itselle suojelua pahoilta energioilta. Mojopusseille on kehittynyt erilaisia nimiä eri alueilla, muun muassa gris-gris tai conjure bag. Suomessa voidaan puhua mojoista, pussukoista, taika- tai loitsupusseista. Yhteistä kaikille on kuitenkin kyseisen taikaesineen tarkoitusperä.
Joitakin pusseja valmistettaessa värin tulisi olla halutun aihepiirin mukainen, esimerkiksi punainen rakkautta tai vihreä rahaa varten. Jos vaikka halutaan rahaa, lisätään vihreään pussukkaan pari kolikkoa (tai leikkirahaa), laakerinlehti, oma hius ja kanelitanko.Kun pussissa on kaikki tarvitut esineet, se suljetaan tiiviisti narulla, vihitään käyttöön ja lausutaan loitsu haluamaansa energiaa varten.
Pussin tulisi olla käytännöllisen kokoinen, mielellään kämmenelle mahtuva, jotta sitä on mahdollista kuljettaa mukana tai piilottaa katseilta vaikka yöpöydän laatikkoon.
Mojopussukka on aina henkilökohtainen, eikä kenenkään muun tulisi antaa koskea siihen taikka nähdä sitä. Kun taika täyttänyt tehtävänsä, mojopussi voidaan hävittää esimerkiksi polttamalla.