
Miksi emme ole nähneet maan ulkopuolista elämää?
Linnunradalla arvioidaan olevan miljoonia ja taas miljoonia planeettoja, ja galakseja taas tiedetään olevan satoja biljoonia. Voisi siis olettaa että universumissa olisi maan lisäksi muitakin planeettoja, jotka ovat täynnä elämää. Kysymys kuitenkin kuuluu: missä kaikki muut sitten ovat?
Avaruus on yksinkertaisesti liian iso. Ensimmäinen ja luultavasti suosituin selitys lienee se, että maasta on vain yksinkertaisesti liian pitkä matka muille elämää kantaville planeetoille. Kun otetaan huomioon että jo omalla galaksillamme; linnunradalla etäisyydet voivat pisimmillään olla tuhansia valovuosia, on lähes mahdotonta saada yhteyttä mihinkään mahdollisesti elolliseen. Linnunradan ulkopuolella olevat galaksit sen sijaan voivat olla miljoonien valovuosien päässä, joka tekee kommunikointiyrityksistä ymmärrettävästi melkoisen vaikeita. Voikin olla että etäisyydet ovat avaruudessa niin suuria, ettei muualta tulleista elollisista olioista tulla ehkä koskaan tietämään mitään.
Emme ole etsineet tarpeeksi. Voi myös olla, ettemme ole tutkineet tarpeeksi huolellisesti. Tänä päivänä suurin osa tiedoistamme perustuu SETI-teleskooppien tekemiin tutkimuksiin ympäri maailmaa; mutta kuten tiedämme, mitään ei ole tähän päivään mennessä löytynyt.
Emme ole tarpeeksi kehittyneitä. Ehkäpä kysymys voi olla siitä, että emme ole ihmiskuntana niin kehittyneitä, että muut, huomattavasti älyllisemmät lajit "vaivautuisivat" näyttäytymään. Ehkä heidän teknologiansa, elämänsä ja henkinen kehityksensä on niin paljon korkeammalla, että olemme kuin kastematoja heihin verrattuna.
Filtteri-teoria. Erään teorian mukaan universumissa on ”Great Filter”, jonka tuolla puolen älyllinen elämä mahdollisesti loppuu tuhoten itse itsensä. Voi olla että olemme ensimmäinen laji joka on päässyt filtterin läpi, tai emme ehkä ole vielä ohittaneet sitä – kun taas kaikki muut olemassa olleet sivilisaatiot ovat tuhoutuneet osuttuaan siihen. Ei kovinkaan mukava ajatus.
http://consciouslifenews.com/havent-met-aliens/1197751/