
Mies seinällä
Haluan jakaa kokemuksen, joka tapahtui pojalleni hänen ollessaan neljän vuoden ikäinen. Pojallani ei ollut koskaan ongelmia nukkumaanmenossa. Hän oli yksi niistä harvoista lapsista, jotka vain nousivat ylös ja sanoivat että nyt väsyttää ja olen valmis menemään nukkumaan. Kuitenkin yhtenä iltana hän kieltäytyi menemästä omaan huoneeseensa. Kun hän oli nukkunut huoneessamme kolme yötä, päätin viedä hänet omaan sänkyynsä. Nostaessani hänet syliini, hän puolittain heräsi ja alkoi kertoa minulle seinästä.
Hän sanoi, ettei halunnut nukkua huoneessaan, koska seinällä oleva mies puhui hänen kanssaan ja oli kovaääninen. Kysyin, kuka seinällä oleva mies oli, ja poikani vastasi, ettei sillä ollut nimeä koska hän oli niin vanha. Kysyin miltä mies näytti ja poikani vastasi: "hän näyttää mehiläiseltä, ja kuulostaakin sellaiselta". Ajattelin silloin, että poikani vain hourailee unenpöpperössä, joten laskin hänet omaan sänkyynsä, peittelin hänet ja palasin omaan sänkyyni sen enempää asiaa ajattelematta.
Vihainen aave
Seuraavana iltana sama toistui. Jälleen kerran poikani halusi nukkua huoneessamme, mutta otin hänet syliini kun hän oli vielä hereillä. Kysyin mikä hänen omassa sängyssään oli vikana ja hän vastasi: "se mies on taas seinällä". Hän oli täysin hereillä ja olin hieman järkyttynyt. Jotkut lapset voivat keksiä omia tarinoita, mutta pojallani ei ollut taipumusta sellaiseen. Rupesin kyselemään häneltä enemmän miehestä.
Hän sanoi että mies oli vihainen ja kysyin miksi niin oli. Hän kertoi että se johtui siitä, että hän ei olisi saanut kertoa miehestä minulle. Kysyin, oliko mies pelottava ja poikani vastasi myöntävästi. Siinä vaiheessa ihoni nousi kananlihalle (kuten nyt kun kirjoitan tätä tarinaa). Koska poikani nuoren ikänsä takia ei täysin ymmärtänyt tilannetta, otin hänet syliini ja menimme hänen huoneeseensa, jotta hän voisi näyttää missä mies oli. Poikani osoitti seinää ja yhdessä sanoimme sille, ettei se ollut tervetullut tänne. Poikani itki, mutta hän toisti rohkeasti kaikki sanat, jotka sanoin. Myönnän, että minuakin pelotti. Meni ehkä 30 sekuntia, kunnes poikani sanoi rauhallisesti: "mies on poissa, nyt voin käydä nukkumaan".
Yö joka lopetti kaikki
Lähes kaksi viikkoa kaikki oli hyvin. Jatkoimme elämäämme tavalliseen tapaan ilman ongelmia. Nukkumisrutiini oli palannut takaisin normaaliksi ja olin lähes unohtanut seinällä olevan miehen, kunnes...Peiteltyäni poikani nukkumaan, menin keittiöön siivoamaan ennen vaimoni tulemista kotiin. Tarvitsin uutta tiskirättiä ja päätin hakea uuden siivouskomerosta, joka oli poikani huoneen vieressä. Kuulin poikani kuiskailevan huoneessaan, joten asetin korvani ovea vasten. Hän puhui hiljaa, joten minun oli vaikea saada selvää hänen puheestaan. Ymmärsin kuitenkin poikani puhuvan miehelle seinällä. Hän sanoi ettei mies saisi tulla sisään. Tämä jatkui muutamia minuutteja. Keskustelu meni jotenkin näin:
"En voi."
"Isä sanoi ettet voi tulla."
"Ei, se on liian korkea."
"Ikkuna on liian pieni."
"Et voi tulla tänne."
"Isä on vihainen."
"Tiedän että yrität satuttaa minua."
"En pidä siitä että olet vihainen."
Tässä vaiheessa menin sisään. Poikani kääntyi minuun päin alahuuli täristen ja sanoi: "Mies seinällä hakkaa ikkunaani. Hän haluaa sisälle."
Jälleen kerran kehotin poikaani käskemään miestä lähtemään. Hän istui sylissäni, kun huusimme, että tämän on loputtava. Pulssini kohosi vaarallisen korkeaksi, kun näin, miten yläikkuna halkesi keskeltä hiljalleen. Mies oli poissa.
Lopuksi
Muutaman vuoden kuluttua katsoin etuikkunasta ulos ja näin vanhan miehen seisomassa tiellä ja tuijottaessa taloamme. Hän seisoi siinä useita minuutteja polttaen tupakkaa. Olin utelias, joten nappasin takkini ja menin ulos katsomaan, oliko kaikki kunnossa. Vanha mies vakuutti minulle, että kaikki on hyvin ja kertoi että hän halusi nähdä talon vielä viimeisen kerran ennen muuttoa hoitokotiin. Hän kertoi että oli kodin toinen omistaja. Hän oli ostanut talon alkuperäisiltä rakentajilta.
Puhuimme sisällä hetken ja vastailin hänen kysymyksiinsä talosta. Jossakin vaiheessa tarjosin hänelle kahvia, mutta hän kieltäytyi. Sitten hän kysyi minulta, tiesinkö talon historiasta mitään. Minä en tiennyt, joten hän aloitti: "Murhaajat, rikolliset ja raiskaajat tapettiin täällä muiden samanlaisten toimesta. Tämä talo on rakennettu varastetusta puutavarasta. Katso kellarista ja huomaat siellä olevan ainakin neljää eri puulajiketta (tarkistin asian myöhemmin ja hän oli oikeassa). Voit mennä ullakolle, mutta sinuna välttäisin menemästä kellariin joka on piilossa koillisosassa taloa (juuri poikani huoneen alapuolella!). Pidät minua varmaan hulluna, mutta siellä ei ole mitään mukavaa nähtävää - joten parempi jättää se paikka rauhaan."
Sitten hän lähti.
http://www.angelsghosts.com/shadow-person-experiences