Aavetarinoita: Kummittelua kodissamme

Kaikki alkoi, kun muutimme uuteen kotiimme kuusi vuotta sitten. Tyttäremme tuttipullon korkki irtosi aina kun lähdimme keittiöstä ja sähköinen vedenkeitin kiehui yöllä itsestään. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes tilanne kärjistyi siihen, että  keittiötarvikkeita, kuten kauhoja ja lastoja lensi ilmassa kumppanini päälle. Näin kuinka hän juoksi ulos keittiöstä ja välineet tippuivat hänen taakseen käytävälle. Tämän tapahtuman jälkeen olimme varmoja ettemme olleet yksin.

Kummittelu kehittyi yhä näkyvämmäksi, ja kumppanini onneksi, aave otti minut kohteekseen. Kuulin kaikenlaisia haukkumasanoja ollessani yksin (liian kamalia mainita) ja lopulta kehooni alkoi ilmestyä jopa naarmuja ja mustelmia. Ruhjeet olivat yleensä kaulan ja vyötärön alueella, otin jopa kuvia niistä mutta puhelimeni "yllättäen" rikkoutui ja kaikki kuvat ja videot katosivat mukana.

Eräänä yönä kun olimme käymässä nukkumaan, kumppanini sanoi että hänellä on kylmä. Olin samaa mieltä ja kääriydyimme paremmin peittoihin. Jatkoimme vielä hetken jutustelua, kunnes hän kysyi minulta hiljaa, näinkö jotain sänkymme jalkopäädyssä. Kun katsoin, pystyin selvästi näkemään ihmisen ääriviivat sänkymme päädyssä. Se ei ollut kiinteää massaa, vaan se oli ikään kuin öljy-vesi sekoitus, joka haalistui haalistumistaan. Silloin emme vielä yrittäneet puhua sille koska olimme yksinkertaisesti niin peloissamme.

Muutama päivä yöllisen tapauksen jälkeen, olin laskemassa kylpyä tyttärelleni, kun päätin että jotain on tehtävä. Päätin kysyä ääneen: "Jos olet täällä, anna minulle merkki! Tee se päivällä, niin uskon sinua". Juuri tuolla hetkellä ei tapahtunut mitään, mutta kun kuivasin tytärtäni myöhemmin, kuva minusta ja esikoisestani lensi ulos kaapin päältä ja murskautui lattialle. Sen jälkeen en ole enää ikinä ääneen pyytänyt aavetta tekemään mitään.

Toinen kokemus tapahtui kumppanilleni, kun hän yhtäkkiä heräsi edessään vanha nainen joka piti etusormea suunsa edessä, ikäänkuin shh-elettä tehden. Luulemme kuitenkin, ettei tällä ole tekemistä kotimme muiden kummittelujen kanssa.

Tämä on nyt kuudes vuosi kodissamme ja asiat ovat rauhoittuneet paljon kun hankimme kaksi kissaa. Näen silloin tällöin silti outoja varjoja ja joskus kehooni ilmestyy ruhjeita itsestään. Saa nähdä pääsemmekö aaveesta ikinä eroon.

(Aavehyökkäys voidaan usein ymmärtää väärin. Joskus ne ovat vain turhautuneen aaveen tapa saada perheen huomio itseensä. Muut hyökkäykset ovat ilkeiden ihmissielujen tekosia ja nämä suorastaan nauttivat uhriensa pelottelusta. Molemmissa tapauksissa, kommunikointi aaveen kanssa voi olla ainoa keino saada kummittelu loppumaan.)

Lähde:

http://www.angelsghosts.com/story_ghost_attack