Karmivia kirje rajan takaa

Monet ihmiset pitävät "trollaamista" multimedia-aikamme ikävämmistä sivuvaikutuksista. Termi liittyy voimakkaasti moderniin teknologiaan ja kiusantekoon netissä. Mutta todellisuudessa tällä nettiin yhdistettävällä ilmiöllä on pitkälle menneisyyteen ulottuvat juuret.

Trollaamisen edeltäjä oli kirje - anonyymisti lähetetyt viestit, jotka sisälsivät uhkauksia tai muita vihan muotoja, aivan kuten internetissä tapahtuva trollaaminen. Kirjeet olivat suosittu tapa kohdistaa hyökkäys uhriin ilman heidän kohtaamistaan kasvokkain. Kirjeiden vaikutus riippui suuresti vastaanottajan tilanteesta, mutta joskus ne olivat kammottavia ja johtivat pelkoon, ahdistukseen, masennukseen tai jopa itsemurha-alttiuteen.

1940-luvun puolivälissä erityisen omituinen tapahtumaketju tuli päivänvaloon. Sen sai alulle pahantahtoiset kirjeet. Se, mikä alkoi julmasta kiusanteosta alkoi saada paljon hämmentävämpiä ja synkempiä sävyjä, ja sai myös yliluonnolisten tapahtumien tutkijoiden huomion. Tapahtumien myötä heräsi myös kysymys siitä, voisiko tosielämän negatiivisuus toimia toiminta-alustana pahoille hengille.

Judith Manson asui vuonna 1945 Bristolissa, Cliftonin alueella. Hän asui yksin suuressa talossa, jossa oli terassi. Hän oli aikoinaan jakanut kodin jo kauan sitten edesmenneen aviomiehensä, Arthur Mansonin, kanssa. Hänet tunnettiin värikkäänä, erikoisena hahmona, joka piti violeteista vaatteista ja riikinkukon höyhenin koristelluista hatuista. Hänet tunnettiin myös kiinnostuksesetaan yliluonnollisia ilmiöitä kohtaan.

Judithin elämä oli suistunut raiteiltana, kun hänen nuori aviomiehensä sai surmansa ensimmäisen maailmansodan taisteluissa. Hänestä tuli leski vain 26-vuotiaana, ja menestys sai hänet tolaltaan. Suru sai hänet voimattomaksi. Hän eli omissa oloissaan lähes 20 vuota, kotoaan poistumatta ja vältelleen kontakteja ulkomaailmaan, perhettä ja ystäviä myöten.

Lopulta epätoivo alkoi väistyä, ja 30-luvun lopulla Judith alkoi etsiä kontakteja ulkomaailmaan. Hän kävi säännöllisesti ulkona ja vietti melko normaalia elämää. Mutta vuosien eristäytyneisyys oli jättänyt jälkensä häneen. Erityisesti hän oli kiinnostunut parannormaaleista ilmiöistä. Tai paremminkin hän suhtautui niihin pakkomielteisesti.

Judith puhui lakkaamatta yliluonnollisista tapahtumista ja kertoi mielellään omista kokemuksistaan. Hän uskoi, että ryhmä henkiä oli yrittänyt ottaa häneen yhteyttä oudoin tavoin. Erityisen värikäs tarina kertoi kirjeestä, jonka hän oli saanut kotiinsa 30-luvulla. Sen leima oli vuodelta 1902, joten se oli lähetetty vuosikymmeniä ennen saapmuistaan. Se oli osoitettu Agnes Meades -nimiselle naiselle, jonka Judith tiesi olevan nykyisen kotinsa jo edesmennyt entinen asukas. Kirjeenvaihto sisälsi kauhistuttavia yksityiskohtia onnettomuudesta, jossa kolme rouva Meadesin aikuista lasta oli saanut surmansa.

Tietysti monet ihmiset pitivät Mansonia erikoisena henkilönä, ja hänelle kehittyi oudon eksentrikon leima. Lopulta, yritettyään turhaan vakuuttaa skeptikkoja tapahtuneista, Judith otti yhteyttä amatööritutkijaryhmään, joka oli luotu "selittämättömiä ilmiöitä" tutkimaan. Tuo ryhmä oli tämän päivän paranormaalien ilmiöiden tutkijoiden edelläkävijä. Jäsenet pyrkivät käyttämään empiirisiä metodeja kirjatakseen ylös ja selittääkseen mysteerisiä tapahtumia. Judithin vankka usko siihen, että hänen kotinsa olisi vainottu sai ryhmän tutkimaan Judithin kodin ja ottivat mukaan myös tunnetun meedion.

Kun tutkijat alkoivat perehtyä Judith Manson väitteisiin, asenteet paranormaalien ilmiöiden tutkimista kohtaan olivat muuttuneet hiukan. Sitä oli edeltänyt muutamta lehdistössä käsitellyt noituustapaukset Toisen Maailmansodan ajalta. Kun tieto tutkijaryhmän aktiviteeteistä levisi, Bristolin lehdistö kiinnostui tarinasta. Judith etsittiin ja häneltä kyseltiin talon tapahtumista. Judith kertoi, että hänen kotonaan oli järjestety spiritualismisessio tutkimusten aikana, ja sen myötä saatiin yhteys kuolleen naisen henkeen. Judith uskoi vakaasti, että kyseessä oli Agnes Meades, vuoden 1902 kirjeen nainen.

Seuraavalla viikolla suosittu alueellinen sanomalehti raportoi Judithin tarinasta ja omisti sille puolikkaan sivun otsikolla "Rakas Agnes: kirjeitä henkimaailmasta". Jutun sävy oli pilkkaava, mikä loukkasi Judithia syvästi. Mutta se oli vain alkua. Piean sen jälkeen, kun sanomalehti oli julkaissut jutun, Judith alkoi saada lisää Agnesille osoitettuja kirjeitä. Näissä oli kuitenkin ajankohtaiset postileimat, joten ne oli kirjoitettu ja lähetetty hiljattain. Kaikki niistä noudattelivat alkuperäistä kertomusta. 

Seuraavina kuukausina Judith Manson sai kymmeniä huijauskirjeitä ympäri maata. Judith oli vastannut lehtijuttuun kirjoittamalla sanomalehteen haukkumalla pahantahtoisten kirjeiden kirjoittajia heidän kapeakatseisesta suvaitsevaisuuden puutteestaan. Mutta se vain pahensi tilannetta, ja sai aikaan kirjevyöryn.

Kun ilkeiden kirjeiden määrä kasvoi, Judithin käytös alkoi muuttua. Tutkijaryhmän mukaan (he jatkoivat tutkimuksiaan edelleen) Judith alkoi yhtäkkiä käyttää violettien mekkojen sijaan hillittyjä mustia asuja. Hänen äänensä tuntui muuttuneen yön yli, ja hänen puheestaan oli vaikea saada selvää. Häiritsevimpiä olivat keskustelut, joita hän kävi avoimesti olentojen kanssa, joita muut eivät nähneet. Pian Judith kertoi olevansa Anges Meades, ja kertoi uskottavia yksityiskohtia Meadesin elämästä.

Skeptikot olisvat luultavasti laittaneet Judithin yllättävän muutoksen hermoromahduksen piikkiin, uskoen että anonyymien vihakirjeiden aiheuttama paine olisi saanut hänet siirtymään omaan fantasiamaailmaan. Mutta tutkijaryhmän jäsenet eivät halunneet tulkita muutosta yksinkertaiseksi hulluuden merkiksi. Judithin väitös talonsa yliluonnollisista tapahtumista oli alkujaankin saanut tutkijat kiinnostumaan aiheesta, ja he olivat saaneet kiinnostavia tuloksia. Ja Judith tälläkin kertaa kertoi tapahtumista uskottavasti - joskin tällä kertaa sanoen olevansa Agnes Meades.

Muutaman viikon tarkkailun jälkeen tutkijat päättivät ryhtyä toimiin. Judith ei osoittanut merkkejä entiseen palaamisesta. Sen sijaan ongelma vaikutti syvenevän, ja hänen käytöksensä muuttui jatkuvasti oudommaksi. Pian Judithia ympäröivät ihmiset päättivät, että olisi paras, että hän ei olisi enään kotonaan. "Vainotussa talossa" oleilu vaikutti häneen negatiivisesti, oli hän sitten hengen vallassa tai ei. 

Suunniteltuaan muuttoa usean päivän ajan, tutkijat onnistuivat vakuuttamaan Judithin lähtemään kodistaan. Kun hän oli autossa, Judith vietiin uuteen väliaikaiseen kotiinsa - vahvasti suojattuun asuntoon toisella puolella kaupunkia. Talon omisti yksi tutkijoista. Ensin Judith vastusteli, mutta hyväksyi lopulta uuden ympäristönsä, ja muutaman päivän sisällä alkoi palata omaksi itsekseen. Pian hän alkoi pukeutua kuten ennenkin, ja kutsua itseään taas Judithiksi. Kun hänelle puhuttiin tapahtuneista, hän lopulta päätti olla palaamatta kotiinsa. 

http://www.british-paranormal.co.uk/dear-agnes-letters-from-the-dead/