Skip to main content

Henkioppaat elämässäsi – 5 erilaista neuvonantajaa

  • Krista K
TILAAJILLE

Jokaisella meistä on henkiopas. Henkioppaan tehtävänä on neuvoa, auttaa ja opastaa eteenpäin elämässä niin arjessa kuin erityisen vaikeissa ja haastavissakin tilanteissa. Tiesitkö kuitenkin, että henkioppaita voi olla useita ja jopa erilaisia? Henkioppaat ovat nimensä mukaisesti henkimaailman puolella toimivia oppaita ja neuvonantajia, jotka kulkevat mukanamme hetkestä toiseen. Heidän tehtävänään on auttaa meitä elämässämme eteenpäin. Tämänkaltainen auttaminen voi olla esimerkiksi vaikeiden tunteiden ja haitallisten ajatusmallien työstämistä, lempeää tuuppaamista kohti omaa elämänpolkua ja sielun tarkoitusta, tai vaikkapa yksittäisten neuvojen antamista johonkin tiettyyn käsillä olevaan asiaan. Henkioppailla voidaan ajatella olevan kuusi erilaista tehtävää: opettaja, parantaja, viestintuoja, suojelija, opas, sekä niin sanottu portinvartija.

Monesti saatetaan antaa käsitys, että jokaisella olisi vain yksi henkiopas. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Kaikilla on yksi tai useampi pääopas, jotka ovat eniten aktiivisia opastaessaan meitä. He saattavat olla kulkeneet mukanamme jo heti syntymästämme lähtien, ja ovat rinnallamme siihen asti, kunnes maanpäällinen aikamme loppuu. Muut enemmän taustalle jäävät henkioppaat puolestaan voivat olla tukenamme vain esimerkiksi tietyn elämäntilanteen ajan, osa saattaa vierailla useamminkin, mutta lyhyitä aikoja kerrallaan. Tämä riippuu täysin siitä, mitä tarkoitusta varten kyseinen opas elämässämme on. Pääoppaat auttavat suurten elämänopetusten kanssa, muut puolestaan päivittäisten ja väliaikaisten haasteiden kanssa.

Minkälaisia henkioppaita on olemassa?

Henkioppaat voidaan lajitella niiden tyyppien perusteella, joita ovat edesmenneet henkilöt, eläimet (ja kasvit!), enkelit, ylösnousseet mestarit, sekä muut henkiolennot.

1. Edesmenneet henkilöt

Henkioppaina olevat edesmenneet henkilöt voivat olla rajan taakse siirtyneitä sukulaisia, ystäviä tai muita tuttuja. Joskus kyseessä voi olla henkilö kauempaa sukulinjasta, esimerkiksi 400 vuoden takaa, tai jopa ihan joku täysin tuntematon. Näiden henkioppaiden viestit voivat olla sekä käytännöllisiä, päivittäisiin murheisiimme liittyvää, että toisinaan myös opastusta suurempiin asioihin liittyen. He tuovat eteen uusia työmahdollisuuksia sekä ihmissuhteita. Kannattaa kuitenkin huomioida se, että edesmenneet henkilöt vievät henkimaailmaan siirtyessään mukanaan juuri ne tiedot ja taidot, jotka he ovat oppineet elämänsä aikana. He eivät siis taianomaisesti muutu yhtäkkiä viisaammiksi, vaikka sitä toivoisimmekin.

2. Eläimet ja kasvit

Eläimet ovat tunnettuja henkioppaita, jotka kuvastavat meidän kiinnostuksen kohteitamme, tarpeitamme ja vaistojamme. Ne voivat antaa täysin erilaista näkökulmaa asioihin verrattuna edesmenneisiin henkilöihin. Vierelläsi saattaa kulkea vaikkapa aiempi lemmikkisi, tai kyseessä voi olla jokin täysin satunnainen eläinhahmo, kuten voimaeläimesi. Eläinten lisäksi myös kasvit voivat näyttäytyä oppainamme. Tällainen näkökulma on erityisesti shamanistisissa ja pakanallisissa kulttuureissa, joissa kasvit voidaan yhdistää esimerkiksi tiettyihin ominaisuuksiin tai niiden avulla voidaan kehittää ja laajentaa kehollisia sekä psyykkisiä olotiloja.

3. Enkelit

Enkelit ja arkkienkelit ovat voimallisia valo-olentoja, joiden olemassaololla on aina jokin erityinen tarkoitus. Ne ilmaantuvat elämäämme auttamaan jonkin tietyn asian oppimisessa ja ymmärtämisessä. Esimerkiksi arkkienkeli Mikael edustaa rohkeutta ja suojelua, kun taas Serafina on perheiden suojelusenkeli.

4. Ylösnousseet mestarit

Ylösnousseet mestarit ovat henkiolentoja, jotka ovat joskus eläneet Maan päällä, kokeneet henkisen heräämisen, ja sen jälkeen nousseet korkeammalle henkisyyden tasoille. He värähtelevät korkeampaa tietoisuuden tasoa kuin vaikkapa edesmenneet läheisemme. Ylösnousseet mestarit ovat suuria opettajia, jotka tuovat mukanaan yksilöllisiä näkökulmia ja kokemuksia. Lisäksi he auttavat luomaan harmoniaa ja saavuttamaan eheyden tunteen.

5. Muut henkiolennot

Henkioppaina voi olla edellisten lisäksi myös erilaiset jumalat ja jumalattaret, galaktiset valo-olennot sekä muunlaiset mystiset ja henkiset olennot. Oppaana voi olla esimerkiksi Anubis, Pan, Athena, keiju, minotauri tai merenneito. Galaktiset valo-olennot voivat olla oppaana, mikäli on itse alkujaan tähteläinen. Varsinkin valo-olentojen tarkoitus on auttaa meitä eteenpäin vaikeina aikoina, kuten surun ja menetyksen tullessa vastaan.

Lähteet:

Anima Mundi Apothecary: What are spirit guides? And How do you Communicate with Them?
Learn Religions: What Is a Spirit Guide?
LonerWolf: 7 Types of Spirit Guides (& How to Connect With Them
Mindbodygreen: 6 Types Of Spirit Guides & How To Communicate With Them