Skip to main content

Englantilaisen metsän siimeksessä on kummitusten kansoittama kaivo

  • toimitus
TILAAJILLE

Cash's Well, vanha kaivo, sijaitsee Basildonin lähellä Essexissä, ja on ollut hylättynä vuodesta 1923. Kerrotaan, että näissä brittiläisissä maisemissa viihtyvät pahat henget, jotka saavat ihmiset itkun partaalle ja tuntemaan halua tappaa. Ensimmäisenä aluetta tutkivat pysähtyvät porteilla. Sieltä lähtee tie metsään tai neljään eri suuntaan. Jokaisessa suunnassa kulkijaa odottaa erilainen kauhukertomus. Yhdessä suunnassa vastaan tulee usein herrasmies univormussaan. Hänen läsnäolonsa voi aistia: hänen liikkumisestaan kuuluu ääniä. Toisella polulla odottavat kaksi naista, joilla on kummallakin oma karmiva tarinansa.

Kummitustutkijat ovat vierailleet alueella jo 15 vuoden ajan, ja he aina kokevat samat ilmiöt paikalle palatessaan. He ovat esimerkiksi nähneet ja tunteneet 20 lapsen henget, ja arvelevat että  ne laskeutuvat paikalle kukkulan huipulla sijainneesta parantolasta. Alueella vierailevat ovat tunteneet, miten lapset tarttuvat heitä kädestä.

Itse katettu kaivorakennus on puiden ympäröimä, eikä sitä ole helppo huomata. Rakennus on huonossa kunnossa. Se on peräisin 1800-luvulta.

Kaivon perusti Edwin Cash, jonka tavoitteena oli saattaa ihmisten saataville paikallista vettä, joka tunnettiin mineraalipitosuudestaan ja terveysvaikutuksistaan. Vettä myytiin paikallisissa liikkeissä. Kerrottiin, että läheisen parantolan likavedet valuivat Cashin kaivoon. Cash kuitenkin perusteli, että vesi puhdisti, ja siksi se sai ihmiset voimaan pahoin. Yritys tuli muutaman vuoden kuluttua tiensä päähä. Edwin Cash kuoli vuonna 1931, ja kerrotaan että hänen henkensä liikkuu kaivon alueella.

Rahanhimoinen Cashin haamu on neuvonut kummitustutkijoita heittämään kaivoon kolikoita, ja kertoo piilottaneensa sinne jotain vaimoltaan. Mutta kukaan ei tiedä mitä.

Alueella on pidetty myös istuntoja kummitustutkijoiden johdolla. Niiden aikana skeptikotkin ovat huomanneet käsiensä liikkuvan kuin itsestään ja ihmisiä on työnnetty ulos kaivorakennuksen ovesta. Monet eivät halua seistä selin ikkunaa tai ovea kohden, sillä siitä syntyy ikävä tunne. Lähistöllä näkyy myös outoja valoilmiöitä. Henget toimivat myös niin, että ihmiset saattavat nauraa ja olla innoissaan, ja yhtäkkiä kertovat tuntevansa halua itkeä.

Myös aggressiivisuutta on nähty: täysin ystävällinen, mukava mies muuttui yhtäkkiä erittäin vihamieliseksi. Hän kiroili ja huitoi ympäriinsä. Kun kummitustutkijat juttelivat hänen kanssaan, hän palasi ennalleen ja kertoi halunneensa tappaa kaikki. Hän tunsi paikan energian ja siksi käyttäytyi täysin itselleen poikkeavalla tavalla.

Kummitustutkijat kertovat, että monille vierailu on ollut käänteentekevä, vaikka he eivät pyrikään saamaan ihmisiä muuttamaan mieltään haamujen olemassaolosta. Mutta Cashin kaivoin energia on voimakas ja se vaihtelee usein ja nopeasti. Paranormaaleja tapahtumia ei voi todistaa, mutta vierailu kaivolle on taatusti mieleenpainuva kokemus.

Lähde: https://www.mirror.co.uk/news/uk-news/inside-haunted-british-wood-people-19736256