
Baikaljärvellä on tehty paljon ufohavaintoja
Baikaljärvi on kautta aikain tunnettu mystisenä paikkana. Siellä on tehty hurjat määrät ufohavaintoja. Baikaljärvi sijaitsee Venäjällä, itäisessä Siperiassa, ja se on maailman syvin järvi. Se on myös Aasian suurin järvi, ja Baikalissa on yli viidennes koko maapallon makeasta vedestä. Vuorten ympäröimä järvi on myös maailman vanhimpia, ja sen eläimistö on omintakeinen – yli puolet sen lajeista ovat kotoperäisiä, eikä niitä muualta maailmasta löydy.
Järvi on siis aivan omaa luokkaansa, ja kenties juuri siksi se kiehtoo myös maapallon ulkopuolelta tulevia olentoja. Siellä on nähty niin ”lentäviä lautasia” kuin selittämättömiä valoilmiöitäkin. Ihmisasutusta järven rannoilla on vähän.
Baikaljärvellä on myös henkinen ulottuuvuutensa. Se on järven läheisyydessä asuvan mongolikansa burjaattien pyhä järvi. Seutua ja erityisesti Baikalin suurta Olkhon-saarta pidetään shamanismin kehtona ja syntysijana. Siellä asuivat nyky-burjaattien esi-isät.
Havaintoja lentävistä lautasista
Siberian Times -lehdessä kerrotaan monista erikoisista ilmiöistä Baikaljärvellä. Sukeltajien kerrotaan nähneen sen syvyyksissä avaruusolentoja, ja sen yllä on havaittu avaruusaluksia. Useat henkilöt kertovat nähneensä järven yllä muodoltaan sikaria muistuttavia lentäviä objekteja.
Yksi havainnoista on vuodelta 1987, huhtikuulta. Siitä kertoo järven lähellä sijaitsevan Shidan kylän asukas Valery Rudentsov. Hän oli 13 ihmisen joukossa, ja yksi heistä meni yöllä ulos. Muutaman sekunnin kuluttua sama mies kutsui kaikki muutkin pihalle ja osoitti kohti taivasta.
”150 metrin korkeudella leijui jättimäinen lentävä lautanen. Sen keskellä näkyi violetti säde ja aluksen halkaisija oli noin 70 metriä”, Rudentsov kertoo. ”Me näimme sen hyvin selvästi ja pitkän aikaa.”
Rudentsovin mukaan oli aivan hiljaista, eikä aluksesta kuulunut minkäänlaista ääntä. ”Sitten alus lipui pois, lensi pitkin rantaviivaa ja lopulta hävisi Olkhonin saaren kukkuloiden taakse.” Rudentsov kertoo, että ufojen olemassaolon epäily ei ole hänelle enää mahdollista. Hän kertoo myös ystävästään, metsästäjästä, ja tämän tovereista, jotka näkevät usein erikoisia valoilmiöitä. Kenellekään ei koskaan ole tapahtunut mitään. Alueella asuva väki ei ilmiöistä enää edes hätkähdä, niin tavallisia ne ovat.
Lautasten asukit
Toinen paikallinen asukas, Olga Fedorova, kertoo hämmentävästä tapauksesta. ”Kaikki muuttui keltaiseksi. Tyttäreni palasi koulusta. Hänen kasvonsa olivat keltaiset”, hän muistelee 90-luvun tapahtumia. Hän ei joutunut kauan etsimään vastausta yksin, sillä toisilla kyläläisillä oli havaintoja ja tietoa erikoisesta tilanteesta.
He olivat nähneet 30 metri leveän ilmassa leijuvan aluksen. Margarita Tsybikovan mukaan siitä alsekutui kiiltävinä välkkyviin asuihin pukeutuneita ihmisiä. Toinen asukas, Marina Zimireva, kertoo, että aluksesta laskeutuneet olennot ainakin muistuttivat ihmisiä: niillä oli kädet ja jalat, ja ne kävelivät kuten ihmiset. Taaempana hän näki kolme muuta hahmoa, joilla oli oranssit asut. Myös he astuivat aluksesta ihmisten tavoin kävellen.
Kun ”avaruusolennot” näkivät heitä tarkkailevat ihmiset, he palasivat alukseensa ja lensivät pois.
Vedenalaisia avaruusolioita?
Moniin järviin liittyy tarinoita mystisistä olennoista. Olemme kaikki kuulleet jonkinlaista liskoa muistuttavasta Loch Nessin hirviöstä. Mutta Baikalin syviin vesiin liittyy perimätietoa aivan toisen näköisestä olioista. Ne muistuttavat mielikuviamme alieneista.
Pelastajana työskentelevä Vyacheslav Lavretevich kertoi Siberian Timesille mystisestä episodista. ”Olimme veneessä Baikaljärvellä, ja altamme lensi ilmaan suuri loistava levy. Se sokaisi meidät, ja katosi taivaalle”, hän kertoo. Se loisti ensin veden alla. Aluksen halkaisijaksi hän arveli 500-700 metriä. Hän kuvailee näkyä kauniiksi ja järkyttäväksi.
80-luvulla armeijan sukeltajat kohtasivat puolestaan ”alieneja” Baikalin vesissä. Historioitsija Alexey Tivanenko kertoo, että sukeltajat kohtasivat oliot 50 metrin syvyydessä. ”Ne olivat noin kolme metriä pitkiä, ja niillä oli yllään tiukat hopeanväriset puvut. Niillä ei ollut mitään sukellusvälineitä, vain kypärät päässään.”
Sukeltajat saivat määräyksen ottaa olennot kiinni. Niitä nimitettiin Ihtiandereiksi, venäläisestä kansanperinteestä tutuksi pojan ja hain sekoitukseksi. Jostain syystä sukeltajien laitteet pettivät, ja vain kolme seitsemästä sukeltajasta selvisi elossa.
Tivanenko vielä muistuttaa, että näitä samaisia kypäräpäisiä olentoja muistuttavia muinaisia piirroksia on löydetty monista maailman kolkista.
Raportteja ufohavainnoista on niin runsaasti, ja ne ovat niin kutkuttavia, että E.T. -elokuvan ohjaajana tunnetun Steven Spielbergin on huhuttu suuntaavan Baikalille tekemään niistä dokumenttia.
Lue lisää aiheesta ja katso kuvia Siberian Timesin sivuilta: http://siberiantimes.com/other/others/features/f0077-aliens-and-ufos-at-worlds-deepest-lake/