Skip to main content

Aikamatkailijalla tulevaisuudesta on meille huolestuttavaa kerrottavaa

James Oliver -niminen henkilö väittää olevansa nykyhetkeemme jumittunut aikamatkaaja vuodelta 6491. Hän kertoo löytäneensä ihmisiä älykkäämpiä elämänmuotoja planeettamme ulkopuolelta ja varoittaa planeettojen eri lajien välisistä sodista. Hänellä on myös ihmisrotuun liittyvä varoitus annettavanaan. Valheenpaljastimen mukaan henkilö puhuu totta.

James Oliver kertoo, että hänen aikakoneensa on rikki, ja siksi hän on jumissa vuodessa 2018. Mysteerisellä videolla hän kertoo valheenpaljastimen seuraamana kokemuksistaan ja näkemyksistään. 

Oliver kertoo, että universumissa on lukemattomia lajeja, jotka ovat ihmisiä edistyksellisempiä ja kehittyneempiä. Aikamatkaajan mukaan ihmiskunta on tulevaisuudessa löytänyt kaukaisia galakseja ja asuttanut useita planeettoja.

Hän myös kertoo, että tulevaisuudessa on nähty konflikteja. Niitä käydään eri lajien ja planeettojen välillä. Hän kuitenkin tarjoaa myös lohtua, sillä planeettoja hallitsee yksi yhteinen elin, “Federaatio”.

Planeettojen väliset sodat ovat myös kiellettyjä, ja Federaatio ottaa tilanteet haltuun nopeasti. Se huolehtii, että rauha pysyy yllä, ja että molemmat tahot hyötyvät toisistaan ja pystyvät neuvottelemaan sopuisasti.

Videota on pidetty tietenkin vitsinä ja huijauksena. Mutta siitä huolimatta se herättää kysymyksen aikamatkailusta. Se on kiehtonut ihmiskuntaa aikojen alusta, eikä ole ilmiönä uusi.

(valitettavasti video on ehditty poistamaan youtubesta artikkelin kirjoittamisen jälkeen.)

https://www.express.co.uk/news/weird/967356/time-travel-proof-time-traveller-year-6491-shocking-discovery-future-human-race-life-forms