Parempi versio minä 2.0
Aika ajoin läpi elämäni minusta on tuntunut, etten sovi mieleltäni nykyaikaan. Lapsena haaveilin egyptologin urasta, mutta tuolloin kaikki suuret löydöt oli jo tehty. Ei ehkä oikeasti; mutta siltä minusta tuntui.
Nuorena haaveilin myös hetkellisesti kirjailijan urasta. Kirjailijan työ tuntui kuitenkin olevan epävarmaa ja taloudellisesti kannattamatonta. Sitä en tiedä olisiko minulla ollut edes todellista taitoa ja lahjakkuutta sillä saralla. Enemmän minua kiehtoikin ajatus istua kirjoituspöydän ääressä ja naputella tietokoneen ääressä ylhäisessä yksinäisyydessä omien ajatusten keskellä.
Yhdessä vaiheessa haaveilin myös kirjastoalan työstä. Kuitenkin aikuistuttuani tuo ala oli hiljakseen hiipuva ja työllisti enää harvoja ja valittuja. Olen työelämässäni törmännyt muutamaan entiseen kirjastoalan työntekijään, jotka ovat syystä tai toisesta vaihtaneet alaa. Omat haaveammatit nuoruudessani ovat vähän olleet jo menneen talven lumia. Itsestä on tuntunut, että olen ollut aina yhden tai kahden askeleen jäljessä nykyajan jatkuvassa kehityksessä. Haikaillut niin sanotusti menneen maailman pariin.
Uusin villitys, johon itsekin olen joutunut työssäni tutustumaan, on tekoäly ja sen käyttö. Olen auttamattomasti vanhanaikainen suhtautumisessa tekoälyn käyttöön. En ymmärrä miksi se on niin iso juttu tällä hetkellä. Ymmärrän ihmisen mielenlaadun, kehitetään elämää helpottavia laitteita ja välineitä. En silti ymmärrä mihin sen käytön myötä tähdätään. Mitä kaikki ihmiset tekevät sitten, kun tekoäly korvaa heidän työnsä? Hieman ehkä rajoittunut ajatus, mutta ymmärtänette mitä ajan takaa. Viikoittain mediassa rummutetaan, kuinka uudet innovaatiot luovat uusia työpaikkoja. Ehkä minunkin pitäisi ajatella tätä positiivisena muutoksena. Jos ihmiselle jäisikin enemmän aikaa kehittää itseään. Luoda itsestään parempi versio, minä 2.0.
Tällä hetkellä teknologian nopea ja hillitön kehitys näyttäisi kuitenkin tekevän ihmisistä tyhmiä, keskittymiskyvyttömiä ja helposti johdateltavissa olevia yksilöitä. Erilaiset somealustat, tosi-tv:t jne tekevät ihmisistä yhä vähemmän empatiaa tuntevia yksilöitä, robotteja, joiden keskittymiskyky on kultakalan tasolla. Rahan alttarilla kaikki on uhrattavissa. Erilaisilla somealustoilla voi omalla nimellään oksentaa mitä kuvottavimpia ajatuksiaan ilmoille. Perimmäisenä syynä lienee oma paha olo, jota on pakko purkaa johonkin. Miksei sitten erilaisilla alustoilla, olla hetken aikaa itsensä herra ja tuntea hyvää oloa. Vaikka samalla loukkaisikin toista hyvinkin pahasti.
Ehkä tässä onkin perimmäinen syy, miksi tunnen, etten sovi tähän aikaan. Sielu hakee aikaa ja paikkaa, jossa yksinkertaisemmat asiat tuovat onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Katsella taivasta ja pilvien hidasta ja leppoisaa kulkua. Kuunnella lintujen iloisia sointuja ja tuulen ikiaikaista kuiskailua lähimetsässä. Onneksi asuinympäristöni, kaukana kaupungin hälinästä, mahdollistaa tämän.
On ehkä aika hypätä kehityksen junasta ja kääntyä täysin omaan sisimpäänsä. Sielun ikiaikaisuudesta löydän varmasti vastauksen. Polun, joka johtaa oman sielunsuunnitelman alkulähteille. Ehkä olenkin jo matkalla sinne. Ehkä lapsuuden ja nuoruuden haaveet ovatkin toteutettavissa, mutta eri lailla kuin olen ajatellut. Kuka tietää.
Aurinkoista viikon alkua :)
