Yksilökeskeisyydestä yhteisöllisyyteen Osa 4

Romuttaako yksilökeskeisyys ja valinnan mahdollisuus yhteiskuntamme rakenteita? Kasvattaako se eriarvoisuutta ja alistamista? Olisiko jo aika miettiä kokonaisuutta, huomioida yhteisö ja lopettaa omaan napaan tuijottelu. Yksilökeskeisyydestä yhteisöllisyyteen, osa 4.

Omien tarpeiden ja viettien tyydyttäminen saa hyväksyntää psykologisoivasta kulttuurista. Esimerkiksi itsemyötätunto ja itsensä rakastaminen ovat suosittuja harrasteita. Yhteisöllisemmissä kulttuureissa ne olisivat normin vastaista käytöstä. Olisiko Suomessa aika alkaa puhua itsemyötätunnon sijaan toisiin kohdistuvasta, epäitsekkäästä myötätunnosta? Voisiko muiden tarpeiden siirtäminen omien tarpeiden tyydyttämisen edelle olla nykyistä useammin vallitseva arvo tehdessämme arkisia tai poliittisia, yhteiskunnallisia valintoja ja päätöksiä? Monella niin onkin, mutta kuitenkin liian harvalla.

Yksi tapa lisätä yhteisöllisyyttä lähipiiriin on harjoittaa aktiivisemmin ja tietoisemmin myötätuntoa yhteiskunnan vähäosaisia kohtaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vapaaehtoistyön tekemistä, vaikka ruoka-avun organisoimista ruokahävikiksi menevistä kaupan tai ravintoloiden tuotteista yhdessä jonkun kotikunnan järjestön kanssa. Seurakunnilla ja järjestöillä on paljon toisten auttamiseen keskittyviä vapaaehtoistoiminnan muotoja, joihin kannattaa mennä rohkeasti mukaan.

Kilpailun korostamisen vähentäminen auttaa yhteisöllisen kulttuurin luomisessa

Kilpailu ei kuulu yhteisöllisyyteen. Yhteisöjen kiinteys ja yhteistoiminta eivät voi toteutua, jos yhteisön eri osat, eli sen jäsenet, ryhtyvät kilpasille toisiaan vastaan. Menetelmä on tunnettu vanhana sotastrategiana; vastustajan puolelle aikaansaatu hajaannus heikentää vastustajan helposti lyötäväksi. Hajaannus ilmenee riitelyinä ja keskinäisinä valtakiistoina. Vihollinen pääsee hyökkäämään heikkoon kohteeseen. Yhteisöllisyydessä yhteistoiminta edellyttää yhdessä toimimista yksilöllisen itsensä toteuttamisen sijaan. Mitä enemmän yhteiskunnassa on yksilöiden välisiä kilpailua, sitä vähemmän sinne mahtuu yhteisöllistä yhteistoimintaa.

Yhteisöllisyyttä tukeva toiminta voi olla esimerkiksi vanhemman pidättäytymistä lasten välisistä vertailuista. Kasvattaja voi haastaa lapsi- ja nuorisoryhmät tekemään löytämään yhdessä kaikille tärkeitä asioita ja tekemään yhteistyötä näiden asioiden hyväksi.

Itsensä esiin tuomisen heikentäminen

Yhteisöllisyys tarkoittaa väistämättä minuuden esiin tuomisen vähenemistä. Kun minuus vahvistuu, yhteisö kuihtuu. Yhteisöllisyyteen liittyy monenlaisia mielikuvia; yhteisvastuullista auttamista, tukemista ja rakastamista. Yhteisöllisyydessä tasa-arvon, keskinäisen kunnioituksen ja demokratian ihanteet voivat toteutua. Yhteisössä kaikkia kannustetaan osallistumaan yhteisiin asioihin.

Käytännössä yhteisöllisyyttä lisäävä toiminta voi olla sitä, että seuraavan kerran, kun olet aikeissa toteuttaa itseäsi, pysähdyt. Työpaikalla voimme miettiä koko organisaation yhteistä visiota, ja toimia sen eteen toisia työntekijöitä tukien – myös silloin, kun yhteisöllisyys ja ilmapiiri olisivat huonolla tolalla.

Menestyksen tavoittelusta luopuminen

Yhteisöissä koko yhteisö menestyy, tai sitten ei kukaan. Yhteisöt ovat juuri niin vahvoja tai heikkoja, kuin on niiden heikoin lenkki. Me voimme yhteiskuntana niin hyvin kuin kaikkein huono-osaisimmat jäsenemme voivat.

Menestyksen idealisointia ylläpidetään mestarikertomuksilla. Mestarikertomuksissa ihannoitu sankari kukistaa vastustajan. Kuuluisuuden, maineen ja menestyksen himoa ei pidetä paheena. Itsekäs, alkukantainen vallan ja voiton himo on suotavaa päästää valloilleen, ja ryhtyä itsensä toteuttamisen nimissä tavoittelemaan omaa etuaan hinnalla millä hyvänsä. Yleensä heikompiosaisten hyvinvoinnin hinnalla.

Tilanteisiin ja rooleihin keskittyminen persoonallisuuden piirteiden sijaan

Ihmisten toiminnan ymmärtäminen vaihtelee sen mukaan, kuinka yhteisöllisestä kulttuurista on kysymys. Yksilökeskeisessä kulttuurissa psykologisoidaan. Tapahtumia ja käytöstä selitetään persoonallisuuden piirteiden mukaan. Yhteisöllisissä kulttuureissa asioita ymmärretään yhteisöllisestä viitekehyksestä käsin. Se tarkoittaa erilaisten roolien, normien, ja tilanteiden vaikutusten analysointia.

Sen sijaan, että pohtisimme, millaisia olemme, voimme pohtia, mihin kuulumme. Millaisia yhteisöjä elämässämme on? Mikä on oma panoksemme näiden yhteisöjen toimintaan ja kiinteyteen?

Tule mukaan luomaan yhteisvastuuta

Yhteisvastuun tuominen yhteisöihin tarkoittaa sitä, että jokaisella yhteisön jäsenellä on vastuu toistensa hyvinvoinnista. He ovat osallisia yhteisön asioihin. Se tarkoittaa vallan antamista myös heille, joilla sitä ei perinteisesti ole. Valta liittyy yhteisten asioiden päättämiseen ja niistä sopimiseen. Yhteisössä jokainen on vastuussa paitsi omasta käyttäytymisestään, myös toisten käyttäytymisestä. Syntyvä ryhmäpaine ylläpitää normeja. Jokainen voi edistää yhteisvastuullisuutta esittämällä aloitteita ja puhumalla pitkäjänteisesti yhteisöllisyyden puolesta.

Yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun merkitys esimerkiksi koululuokassa ilmenee, kun oppilaat osallistetaan päätöksentekoon ja opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen ikä- ja kehitystaso huomioiden. Oppilaiden osallisuus on yhteisöön kuulumista ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Myös oppilaat osallistuvat koulun kehittämistyöhön, ja vastaavat sen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Vastuu on hyvä kasvattaja. Kun sitä annetaan yksilölle, jolla vastuuta ei aiemmin ole ollut, se herättää kuulumisen tunteen ja halun onnistua. Kun ihmiseen luotetaan, hän haluaa olla luottamuksen arvoinen. Jos vielä pelisäännötkin on luotu yhdessä niin, että jokainen on saanut osallistua niiden laatimiseen, on sääntöjen noudattamiseen helpompi sitoutua.

Lisätietoa aiheesta ja kirjoituksessa käytettyjä lähteitä:

Ulrich Beck & Beck-Gernsheim, Elisabeth (2001): Individualization. Institutionalized Individualism and Its Social and Political Consequences. Sage Publications.

Kalevi Kaipio (1999): Kasvattava yhteisö. Jyväskylän Koulutuskeskus Oy, Jyväskylä.

Kalevi Kaipio (2011): Yhteisöllisyys ammatillisessa koulutuksessa. Luentomateriaali, Turku 14.10.2011.

Janne Kivivuori (1992): Psykokulttuuri: sosiologinen näkökulma arjen psykologisoitumisen kulttuuriin. Hanki ja Jää, Helsinki.

Janne Kivivuori (1996): Psykopolitiikka: paljastava psykologia suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun perinteenä. Hanki ja jää, Helsinki.

Janne Kivivuori (1999): Psykokirkko. Psykokulttuuri, uskonto ja moderni yhteiskunta. Hanki ja jää, Helsinki.

Johanna Kuivakangas (toim.): Yhteisöpedagogiikan uudet avaukset. Sarja C. Oppimateriaaleja 29, 2012. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Helsinki

Markku Ojanen, blogitekstit https://www.markkuojanen.com/yhteiskunta/

Johanna Kuivakangas toim. (2012): Yhteisöpedagogiikan uudet avaukset. Sarja C. Oppimateriaaleja 29, 2012. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Helsinki.

Juho Saari (2015): Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. Gaudeamus, Helsinki.