Skip to main content

Vihaenergialla vauhtia toimintaan

  • Kuudesaisti Toimitus
TILAAJILLE

Viha on normaali reaktio, joka usein vaiennetaan. Emme haluaisi olla vihaisia, koska se tuntuu pahalta ja uskomme ettei "henkisten" ihmisten pitäisi vihastua. Vihan seurauksena energiatasomme laskee. On ymmärrettävää, että kartamme vihan näyttämistä. Mutta tällä voimakkaalla tunteella on myös kääntöpuolensa.

Viha on voimakas ja voimaannuttava tunnereaktio ja sen avulla saadaan monesti paljon aikaiseksi. Vihaisena uskallamme tehdä ja sanoa asioita - välillä ehkä katuenkin - mutta se antaa voimaa. Tavallisesti viha kuitenkin ilmenee vain raivoamisena, silloin se ei ole paljonkaan väärti. Syytämme muita asioista, tunnemme avuttomuutta, voimattomuutta ja olemme vihaisia itsellemme. Tai kätkemme vihan, jolloin se jää kytemään sisäämme ja myrkyttää meidät.

Vihan tunnetta voi käyttää myös positiivisella tavalla, ilmaiseehan se meille missä kipupisteemme sijaitsee. Viha kertoo meille, mikä on meissä keskeneräistä. Kun siis seuraavan kerran vihastut, niin kuuntele vihaasi, älä siirrä sitä toiseen henkilöön tai tapahtumaan, jolloit saat siitä oivan työkalun polullasi.

Miten vihaa sitten voi käyttää voimaantumiseen?

1. Tunnusta vihasi. Ei ole mitään hyötyä teeskennellä. Hyväksy vihasi, niin voit käyttää sen tarjoamaa tietoa erilaisten valintojen tekemisessä. Jos kiellät tunteen, tuomitset itsesi ja tunteesi.

2. Ymmärrä kenelle olet vihainen. Kuulit työystäväsi panettelevan sinua tai vieras autoilija peruutti autosi puskurin mutkalle. Raivostuttaa. Kenelle olla vihainen? Heille, joiden koit tekevän sinulle jotain vai itsellesi? Viime kädessä kukaan toinen ei ole vastuussa sinun tunnetiloistasi. Et myöskään voi perua tapahtunutta tai tehdä mitään toisten käyttäytymiselle.

3. Tutustu vihaasi. Mikä tilanteessa tekee sinut vihaiseksi? Mitä oikeasti tunnet? Ota paperi ja kynä ja kirjoita tuntemuksesi tyyliin: Olen todella vihainen tästä, koska...

4. Näe missä annoit voimasi pois. Onko jokin tietty tilanne tai henkilö joka vie voimasi? Kun huomioit, milloin luovutat voimasi, voit käyttää sen antamaa tietoa tulevan varalle. Ehdollistunut käyttäytyminen häviää ja voimasi palautuu.

5. Muuta viha voimaksi. Vaikka velloisit kuinka vihassasi, henkilö tai tapahtuma, jota kohtaan tunnet vihaa, ei kärsi. Vain sinä kärsit. Mitä kauemmin haudot vihaa sisälläsi, sitä enemmän se vie voimaasi. Käytä vihan energia hyväksesi, näin saat voimakkaan työkalun uskomustesi, ajatustesi ja tekojesi muuttamiseen.

Viha ei itsessään ole voimaannuttavaa. Parantuminen tapahtuu, kun otamme vastuun elämästämme ja sovellamme vihasta oppimaamme elämänpolkuumme, samalla saamme takaisin voimamme ja lakkaamme vetämästä puoleemme ihmisiä ja tapahtumia, jotka nostavat vihantunteen mieleemme.

Lähde: http://enlighteninglife.com/