Skip to main content

Tunteiden jakamisen merkitys parisuhteessa

  • Satu Ilta

"Miten tärkeää luulet tunteiden jakamisen olevan?" kysymme parisuhdejuttusarjan viidennessä osassa. Ennen kuin vastaat, mieti sitä, että jos tunteita ei jaeta, parisuhteessa eletään arkojen paikkojen armoilla. 

Jokaisella on henkilöhistorian saatossa syntyneitä arkoja paikkoja. Ja ne hiertävät. Hiertävät varsinkin silloin, kun arkoja paikkoja ei ole tiedostettu. Arat paikat ovat yhteydessä alkukantaisimpiin pelkoihin ja toiveisiin.

Lauantaiaamuisin meillä istutaan pitkään aamiaispöydässä. Luetaan lehteä, jutustellaan. On tavallista, että tunnelma on rento ja miellyttävä. Viihdytään. Tällaisen rennon yhdessäolon katkeamisen huomaa. Näin tapahtui pari viikkoa sitten. En tiennyt, mitä sanoin tai tein, kun tilanne jäätyi. Tunneilmapiiri muuttui: keskustelun tunnesävy oli yhtäkkiä aivan erilainen. Hän oli silminnähden loukkaantunut. Mutta mistä?

Aran paikan aktivoituessa tunneilmapiiri muuttuu

Parisuhteissa on arkoja paikkoja, joiden tunnistaminen on tärkeää. Aran paikan tunnistaa siitä, että vuorovaikutuksen tunneilmapiiri muuttuu. Parisuhteen tasapaino järkkyy.

Arasta paikasta on kyse, kun toisen reaktio tai reaktion puuttuminen saavat sinut tuntemaan olosi sellaiseksi, että olette vaarassa joutua tuhoavien keskustelujen valtaan. Jokaisessa suhteessa on omat arat paikat – joko sinä tunnet oman suhteesi Akilleen kantapäät?

Kiintymyssuhdevihjeet laukaisevat arkaan paikkaan liittyvät reaktiot

Arkoihin paikkoihin liittyy erilaisia vihjeitä tai signaaleja. Tällaiset kiintymyssuhdevihjeet käynnistävät tunteet. Ne kiinnittävät huomiomme ja aktivoivat kiintymyssuhdejärjestelmän. Muistatko, koska sinulle kävi viimeksi näin?

Tietty katse, lause tai muutos vuorovaikutuksen tunnesävyssä nostaa pintaan koko joukon toiveita ja pelkoja. Kun kiintymyssuhdevihje ärsyttää arkaa paikkaa, se aiheuttaa hälytyksen. Aivot viestittävät, että jotain pahaa on tapahtumassa.

Keho reagoi joutumalla toimintavalmiuteen

Seuraavaksi keho reagoi. Jokaiselle tunteelle on oma fysiologinen vaste. Keho ehtii virittäytyä hälytystilaan ennen kuin aivojen otsalohkon järkeilevä alue aktivoituu. On tavallista, että uskomme tunteidemme olevan totta ja samaistumme niihin. Tällöin myös otsalohkon järkeilevä osa kertoo, että katastrofihan tästä on tulossa. "En ole hänelle tärkeä", "Hän aikoo jättää minut".

Arkojen paikkojen hierominen johtaa toimintavalmiuteen. Olemme valmiita liikkumaan lähemmäs tai kauemmas puolisosta tai asettumaan häntä vastaan. Liikkeen suunta riippuu tunteesta. Häpeä kehottaa vetäytymään ja kätkeytymään, viha menemään lähemmäs ja taistelemaan. Pelko jähmettää tai kehottaa pakenemaan. Suru vie luovuttamiseen ja murehtimiseen. Miten sinä reagoit? Tämän analysoinnissa auttaa, kun opit tunnistamaan tärkeitä kiintymyssuhdevihjeitä.

Tunnista tärkeät kiintymyssuhdevihjeet

Muistatko, milloin parisuhteesi tasapaino olisi järkkynyt? Mitä tuolloin tapahtui? Kannattaa muistella järkkymistä edeltävää hetkeä mahdollisimman tarkasti. Mitä näit, kuulit, haistoit, maistoit tai tunsit? Entä millaisen reaktion se sinussa herätti? Analyysi johtaa tärkeiden kiintymyssuhdevihjeiden tunnistamiseen. Itsetuntemuksesi kehittyy. Itsetuntemuksen syventämiseen kuuluu myös kehojen viestien kuunteleminen.

Tunnista kehon viestit

Kun osaat tunnistaa kiintymyssuhdevihjeitä, on aika miettiä, miten keho niihin reagoi. Mikä osa sinusta aktivoituu? Missä kohtaa kehoa reaktio tuntuu? Tarkastele vatsaa, jalkoja, käsiä. Ja mikä tärkeintä; tutki sitä, mitä hengitykselle tapahtuu. Tunnetko kenties olosi sekavaksi tai poissaolevaksi? Muuttuuko kehon lämpötila? Kun tunnistat ruumiillisia reaktioita, se saattaa helpottaa tunteiden nimeämistä.

Yhdistä havaintosi tarinaksi

Kun olet analysoinut arkaan paikkaan liittyvät kiintymyssuhdereaktiosi, voit rakentaa niistä tarinan. Tarinassa paljastat puolisollesi parisuhteen herkimpiä ja syvimpiä tunteita. Tämä lähentää teitä.

Tarinassa kannattaa kertoa, mikä kipeä tunne laukaisi tilanteen. Miltä sinä näytit ulospäin – kuinka kätkit tunteesi? Olitko kenties kova, kylmä, etäinen vai itkuinen ja takertuva? On tärkeää, että kerrot mitä syvällä sisimmässäsi aidosti tunsit. Oliko se pelkoa, vihaa, kiukkua, surua vai häpeää? Tai jotain muuta? Kerro myös siitä, mitä todellisuudessa kaipasit. Mikä tässä oli tärkein viesti? Voit päättää tarinasi siihen. Kirjoita tarina ylös ja lue se puolisollesi rauhallisesti. Kun jatkatte tätä harjoitusta, voitte päästä uudella tavalla toistenne läheisyyteen.

Artikkeli perustuu Sue Johnsonin kirjoittamaan kirjaan Kunpa sinut tuntisin paremmin. Keskustelemalla tunnekeskeiseen parisuhteeseen. Kustantaja: Psykologien Kustannus Oy.

rakkaus, parisuhde