Skip to main content

Tunteet tutkana henkisyydessä

  • Satu Ilta

Tunteet toimivat tutkana paitsi ihmiselossa, myös henkisyydessä. Tunteiden avulla voimme navigoida monimutkaisessa maailmassa ja oppia kokemuksistamme. Tunteiden avulla myös henkisyyttä on mahdollista laajentaa, nostaa tietoisuutta. Filosofi Lauri Rauhalan mukaan tunteet ovat ihmisen lajikehityksessä ensisijainen maailmaan suhtautumisen muoto, eikä niitä ei voi erottaa henkisyydestäkään. Tunteet ovat merkittäviä käyttäytymisen ohjaajina, sillä ne muodostavat tutkan, jonka avulla navigoimme arjessa. Tunnetutka paljastaa, mikä meille on totta ja mikä arvokasta, näyttää oikean suunnan.

Ihminen käsittelee monenlaista tietoa tehdessään valintoja, sillä puntaroimme samanaikaisesti esimerkiksi faktoja ja tunnetietoa. Tunnetutka on apuvälineemme, jonka käyttö edellyttää hyvää yhteyttä tarpeisiimme ja niihin liittyviin tunteisiin. Yhteys syvimpään sisimpään mahdollistuu, kun elämässä on tarpeeksi hiljaisuutta ja rauhaa kohdata itsensä. Vaatii rohkeutta, että uskaltaa tuntea kaikenlaiset tunteet. Jokaisella tunteella on kuitenkin tärkeä viesti kerrottavanaan. Tunnetaidot omaavina voimme lukea niiden viestejä. Voimme tietoisesti huomioida tunteiden sanomat suunnatessamme henkistä elämäämme ja tehdessämme henkisyyteen liittyviä valintoja. Tunteet kertovat, mikä on meille hyväksi ja mikä ei.

Tunteet, ajatukset ja teot kietoutuvat yhteen

Ajatukset ja teot vaikuttavat tunteisiin. Ei ole sama, miten harjoitamme henkisyyttä. Meditaation rauha siirtää apinamielen sivuun. Pelon tunne saa välttämään vaaraa, jos kyseessä on aito uhka. Kun tunnistamme pelon, voimme järkemme avulla päätellä, onko kyseessä aito uhka vai opittu irrationaalinen pelko. Esimerkiksi henkinen, karismaattinen johtaja voi herättää meissä hurmoksen lisäksi pelkoa ja epäilyä. Karismaattisen johtajan karsastamista kannattaa tutkia ajatuksissaan. Onko epäilyille aihetta reaalimaailmassa? Tai kadehdimmeko johtajaa hänen asemastaan ja karismastaan?

Käytämme tunnetutkaa tiedostamattamme myös ohjatessamme toimintaamme. Positiiviset tunteet saavat meidät jatkamaan toimintaa, joka herättää positiivisia tuntemuksia. Tulkitsemme positiivisia tunteita herättävän kohteen turvalliseksi ja uskallamme lähestyä sitä.

Positiivisten tunteiden viriämiseen liittyy kuitenkin vaaransa; riippuvuussairauksissa on kyse positiivisten tunteiden viriämisestä väärässä yhteydessä. Aikaa myöten riippuvuuskäyttäytyminen muuttuu pakonomaiseksi, eikä palvele hyvinvointia ja henkistä kasvua. Myös henkiseen harjoittamiseen voi addiktoitua. Toiminta on pakkomielteistä, eikä tuota enää nautintoa. Harjoittamisesta pidetään kiinni joustamattomalla tavalla. Sosiaaliset suhteet voivat kärsiä. Tai sitten positiivinen tunne palkitsee ja ohjaa meitä valitsemaan yhä uusia, syvemmälle pureutuvia ja pidempään kestäviä henkisyyden harjoittamisen muotoja. Hiljaisuuden retriitti voi ensin kestää illan, sitten koko viikonlopun. Emme kuitenkaan takerru retriiteillä käymiseen, vaan voimme sovittaa niitä joustavasti muuhun elämäämme. Jos emme pääse retriitille, se ei haittaa. Emme takerru, elämme hetkessä.

Tunteet ja muut ihmiset

Tunteita tarvitaan, jotta voimme tehdä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Emme voi elää ilman muita, koska tarvitsemme toisiamme. Terveessä kehityksessä meille kehittyy kyky tuntea häpeää ja syyllisyyttä – sosiaalisesti rajoittavia tunteita. Emme ryhdy häiriköimään istumameditaatioon osallistuessamme, vaikka sellaisia yllykkeitä mieleen nousisikin. Pidättäydymme sanomasta kanssaihmiselle pahasti, vaikka mieli tekisi.

Tunteiden avulla kiinnitymme läheisiimme. Parisuhde perustuu tiiviiseen tunneyhteyteen. Tunneyhteys säilyy, vaikka emme tapaisi joka päivä. Lapsiin kiintyminen mahdollistaa sen, että voimme ottaa vastaan kaikenlaisia tunteenpurkauksia ja arjen pieniä katastrofeja rauhallisina ja rakastavina vanhempina. Ylipäätään jatkamme lastemme hoivaamista ja jaksamme ihailla pienokaisia ääneen päivästä toiseen. Lapsi saa kasvaa rakkaudessa ja saa lahjana terveen itsetunnon.

Lähde: Jaana-Mirjam Mustavuori: Tunnevirrassa – ymmärrä tunteita - 21 näkökulmaa tunteisiin. Viisas elämä, Basam Books 2017.

henkinen kasvu, tunteet