Tunnelukko: Epäonnistuminen
Jokaisella on omat tapansa tuntea, kokea ja reagoida. Toisinaan erilaiset pelot tai huolet pakottavat kätkemään omat tunteemme ja ongelmamme. Tunnistatko omat tunnelukkosi? Osa 3. Epäonnistuminen.
”Vertaan toistuvasti itseäni toisiin ja pidän itseäni huonompana.”
”En ole menestynyt elämässä.”
Sinusta saattaa toisinaan tuntua siltä kuin sinulta puuttuisi tarpeellisia kykyjä ja taitoja. Näin ollen et luota itseesi tai osaamiseesi etkä myöskään uskalla ottaa vastaan haastavia tehtäviä, koska pelkäät epäonnistuvasi niissä. Mottosi voikin hyvin olla ’onnistun, kun en epäonnistu’.
Epäonnistumisen tunnelukko näkyy selkeimmin työelämässä. Asetat ehkä itsellesi kohtuuttomia tavoitteita, joiden saavuttamisessa vaadit itseltäsi virheetöntä suoritusta. Lisäksi uskot, että saavutuksillasi ei ole mitään painoarvoa. Pelko epäonnistumisesta aiheuttaa ahdistusta, jolloin haluat aina valita sen helpoimman ja turvallisimman vaihtoehdon. Näin ollen kokonaispotentiaalisi jää käyttämättä etkä pysty kehittymään tai etenemään urallasi.
Oletko koskaan pohtinut mistä epäonnistumisen pelkosi juontuu? Kun alat käsitellä tätä tunnelukkoa, hyväksyt samalla itsesi juuri sellaisena kuin olet, kaikkine rajoitteineen ja puutteineen. Näin sinun on mahdollista olla myös vaatimatta itseltäsi liikaa ja asettamasi tavoitteetkin ovat realistisempia. Uskot taitojesi kehittämiseen, näet työssäsi ja muussa elämässä enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia. Se voi tuntua siltä kuin taakka olisi nostettu harteiltasi.
Kun tiedostat oman epäonnistumisen pelkosi, pienen sisäisen perfektionistisi, se avaa sinulle mahdollisuuksia kasvaa itsenäsi. Uskallat jopa osallistua tilanteisiin ja toimintoihin, jotka ennen saattoivat pakottaa sinut olemaan edes yrittämättä mitään. Sinun onkin tärkeää huomata, että riität sellaisena kuin olet.
Lähde:
Kimmo Takanen: Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta.