Tietoinen läsnäolo nostaa rakastelun uudelle tasolle
Henkisessä parisuhteessa seksi saa uuden ulottuvuuden, kun molemmat ymmärtävät, että seksi on paljon muutakin kuin vain fyysinen akti. Mutta miten päästä irti vanhoista rakastelutavoista ja nousta ylöspäin tietoisuuden tikkaita?
Seksuaalinen lataus, suoranainen himo on monesti läsnä suhteen alkuaikoina, jolloin ollaan rakastuneita ja energiat pomppivat pilvissä. Vakiintuneessa parisuhteessa haasteita tulee eteen, ei ole aikaa, voimia tai kiinnostusta seksiin ja/tai kumppaniin.
Uusi asento, kiihottava alusasu tai vemputtava vibraattori ei ole oikotie rakastelun uudelle tasolle, päinvastoin, mielikuvitusta ruokkiva ja aistinnautintoja hakeva virike, vie pariskunnan takuuvarmasti kauemmaksi todellisesta läheisyydestä. Sen sijaan että etsisimme ratkaisua ulkopuoleltamme, kannattaa kääntyä sisäänpäin. Kun tietoinen läsnäolo yhdistetään voimakkaaseen seksuaaliseen olotilaan, kohoavat kumppanien energiat kohti taivaita.
Listasimme kuusi hyvää vinkkiä henkisempään seksiin.
1. Läsnäoloa. Seksi voi parhaimmillaan olla meditatiivinen kokemus, jota voi verrata meditointiin. Siinä missä meditointi rauhoittaa kehon ja mieli hiljenee, seksi kiihdyttää kehon ja räjäyttää tajunnan. Lopputulos on sama, yhdistyminen lähteeseen. Kun seksissä yhdistyy hengitys, aistinautinto ja läsnäolo, rakastelu ei ole silloin vain tekninen suoritus, vaan läsnäoloa, jossa molempien sielut yhdistyvät.
2. Seksi ei ole vain seksiä. Seksi ei ole vain teknistä suorittamista, orgasmin hakua tai pakkopullaa, jota pitää tehdä, jotta kumppani on tyytyväinen. Seksissä on kyse kokemisesta ja jakamisesta, joka syventää molempien tunteita. Joka kerta kun yhdytte rakkaudessa ja hengessä, tunnesiteenne vahvistuu ja rakkautenne kasvaa.
3. Katso. Silmät on sielun peili, on kliseinen sanonta, mutta niin totta. Katsomalla kumppania syvälle silmiin, voi rakentaa sillan sielusta sieluun. Energia joka välillänne virtaa, on niin voimakasta, että tunnet tulleesi kotiin. Jos yhteys välillänne on hyvin voimakas, aina ei edes tarvita kosketusta, jo silmiin katsominen vie teidät purppuranpunaisille pilville.
4. Epäitsekkyys. Parivuoteessa ei ole tilaa itsekkyydelle, vaan molemmat ovat antavina ja saavina osapuolina. Pelkkä omaan napaan – tai tässä tapauksessa sukupuolielimiin – tuijottaminen ei toimi. Etsikää asennot, joissa energia virtaa vapaasti eikä seksi tunnu ”työltä”. Antakaa ja saakaa.
5. Leikkikää energialla. Mikäli energia on teille tuttu käsite muualtakin kuin fysiikan tunnilta, leikkikää toistenne energioilla. Tunnustelkaa missä kohtaa toisen energia tuntuu lämpimältä, missä viilenee. Pitäkää käsiänne vastakkain ja kokekaa energioiden pyörre. Välittäkää rakkaudellista energiaa toisillenne käsien välityksellä.
6. Yhteys. On tärkeää tuntea muutakin kuin fyysistä vetovoimaa kumppania kohtaan. Keskustelu, yhdessä tekeminen ja omien tunteiden jakaminen kumppanin kanssa vahvistavat parisuhdetta. Hyvässä parisuhteessa puolestaan seksuaalinen halukkuus kukoistaa.
Lähde: http://isoulscience.com/2015/10/5-intimate-qualities-of-an-enlightened-partner/