Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus, osa 2: tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen

Puolustautuminen, vetäytyminen ja hyökkääminen ovat niitä yleisiä toimintatapoja, joihin turvaudumme kun meitä tuomitaan tai arvostellaan. Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus eli nonviolent communication (NVC) on edesmenneen psykologian professori Marshall B. Rosenberg kehittämä malli, jonka avulla pystymme säilyttämään mielenrauhamme myös riitatilanteissa. Osa 2. tunnista ja ilmaise.

Sisällämme on monenlaisia ja useita tunteita yhtäaikaa. Usein tunteet liittyvät siihen, ovatko tarpeemme tyydyttyneet vai eivät. Kun ne ovat tyydyttyneet, koemme miellyttäviä tunteita. Kun ne eivät ole tyydyttyneet, koemme epämiellyttäviä tunteita.

Epämiellyttäviä tunteita on paljon; ahtaasta ahdistuksesta toivottomuuteen ja tehottomuuteen. Voimme kokea kateutta, uupumusta, raivoa tai mennä täysin pois tolaltamme. Tunnemme haavoittuvamme tai sisäisyyden kovettumista. Katkeruus, kauhu ja levottomuus, samoin surkeus ja hylkivyys sekä yksinäisyys kertovat tyydyttymättömistä sosioemotionaalisista tarpeistamme. Epävarmuus tai shokkitila, velttous, häpeä, mitättömyys ja arvottomuus tai äreys ja ärtyneisyys viittaavat niin ikään tyydyttymättömiin tarpeisiin. Joskus koemme vain epämääräistä pahaa oloa, jonka alkuperästä emme itsekään ole selvillä.

Myös miellyttäviä tunteita on runsaasti. Kun tarpeemme ovat tyydyttyneet, myös sisäisyydessämme viriää tyyntymisen, rauhan ja herkkyyden vivahteita. Arvostuksen, huolettomuuden ja hurmioituneisuuden kokemukset viriävät helpommin, kun olemme saaneet tyydytystä sosioemotionaalisille tarpeillemme. Innostus, jalous, elämänilo ja energisyys sekä aikaansaamisen tunne liittyvät onnistuneeseen tarpeen tyydytykseen. Muita myönteisiä tunteita ovat avuliaisuus, elinvoimaisuus, luottamus, lämpö, piristyneisyys ja yhteenkuuluvuus. Rauha, ylpeys ja rattoisa olotila kertovat siitä, että olemme onnistuneet saamaan tyydytytä tarpeillemme.

Prosessiin kuuluu tunteiden tunnistamista

Yksi ensimmäisistä tehtävistämme NVC-prosesissa on tunteiden tunnistaminen. Tunnistaminen liittyy omiin ja toisen ihmisen kokemiin tunteisiin. Tunnetason kohtaaminen on edellytys onnistuneelle rakentavalle ja myötäelävälle vuorovaikutukselle. Meidän kannattaa opetella tunnistamaan omia tunteitamme kaikissa arjen tilanteissa.

Ensimmäiseksi voimme kysyä itseltämme, koemmeko tunnetilan miellyttävinä vai epämiellyttävinä. Seuraavaksi voimme pyrkiä nimeämään yksittäisiä tunteita, joita sisällämme viriää. Miellyttäviä tunteita ovat esimerkiksi nautinnollisuus, onni, ilo, seesteisyys, yllättyneisyys, ylpeys, hyväntuulisuus ja hyväntahtoisuus. Epämiellyttäviä tunteita taas ovat hätääntyneisyys, ikävystyneisyys, pelko, masentuneisuus, vaivautuneisuus, tuskastuneisuus ja turhautuneisuus. Miellyttäviä ja epämiellyttäviä on lukuisia muitakin – mitä sinä lisäisit listalle?

Ajatukset eivät ole tunteita

Arkikielessä ajatukset ja tunteet sotketaan keskenään. Jos esimerkiksi sanomme: ”minusta tuntuu, että sinä tiedät paremmin”, kerromme ajatuksestamme, emme tunteestamme. Myös silloin, kun sanomme, että ”minusta tuntuu, että olen epäonnistunut”, kerromme ajatuksesta, emme tunteesta.

On tärkeää oppia erottamaan se, mitä tunnemme, siitä mitä ajattelemme olevamme. On totta, että edellä mainittuihin ajatuksiin liittyy tunteita. Itse asiassa tunteet usein johtuvat ajatuksistamme – ajattelemme olevamme epäonnistuneita, alamme uskoa että se on totta, ja siitä seuraa pettymyksen, arvottomuuden ja huonouden tunteita. Todellisia tunteita ovat esimerkiksi pettymys, kärsimättämyys ja pitkästyminen sekä turhautuneisuus. Se, mitä ajatuksia liitämme näihin tunteisiin, on eri asia.

Tunteiden ilmaisua voi oppia

On paradoksaalista, että meillä on enemmän sanoja ihmisten nimittelyyn – tuomitsemiseen, syyttelyyn, arviointiin ja kategorisointiin – kuin omien tai toisten tunteiden ilmaisemiseen. Ensiksi mainittu johtaa helposti konfliktiin, ja luo epätasa-arvoisia lähtökohtia vuorovaikutukselle. Jälkimmäiset ilmaukset johtavat todennäköisemmin yhteenkuuluvuuden, empatian ja arvostuksen tarpeiden tyydyttymiseen ja hyvään, ristiriidattomaan yhteistyöhön. Haavoittuvuuden ilmaiseminen voi auttaa ratkaisemaan ristiriitoja.

Kun olemme oppineet tunnistamaan omia ja toisten tunteita, voimme siirtyä ilmaisemaan niitä kaikkia osapuolia kunnioittavalla tavalla. Voimme kasvattaa tunnesanavarastoamme aina. Tunteiden ilmaisua voi oppia minkä ikäisenä tahansa.

Kun ilmaisemme tunteitamme, kannattaa erottaa se, mitä ajattelemme muiden käyttäytymisestä siitä, millaisia tunteita meillä herää tehtyämme havaintoja toisen käytöksestä. Kun saamme toiselta ihmiseltä läheisyyttä, myötätuntoa tai hellyyttä, voimme tuntea autuaan olon, elpymisen, elämänhalun viriämisen tai rakkauden ja kiintymyksen sekä turvallisuuden tunteita. Jos emme huomioi kanssaihmisten tarpeita, heissä voi herätä loukkaantuneisuutta, stressiä, hätää, pahantuulisuutta, torjuvuutta tai katkeruutta. Jos huomaamme olevamme torjuvia, säikkyjä, synkkiä, surumielisiä tai sulkeutuneita, voimme miettiä, mistä se johtuu; mikä tarve on jäänyt tyydyttymättä.

Voimme kertoa tunteistamme toisille vastapuolta kunnioittavalla tavalla. Oman haavoittuvuuden paljastaminen vaatii rohkeutta, mutta voi lähentää meitä muihin ihmisiin.

Vastuun ottaminen tunteistamme

Meidän on ymmärrettävä, että olemme itse vastuussa jokaisesta tunteestamme. Toisen ihmisen teko tai tekemättä jättäminen voi olla tunteemme herättäjä. Se ei silti ole tunteemme syy. Emme voi hakea oikeutusta epäkunnioittavalle käytökselle tunteistamme. Vihan, surun, turhautuneisuuden tai raivon kokeminen ei ole koskaan oikeutus epäkunnioittavalle käytökselle. Epäkunnioittavaa käytöstä on esimerkiksi toisten tuomitseminen, arvosteleminen, syyttäminen ja tulkitseminen. Ne vieraannuttavat meitä tarpeistamme ja toisen ihmisen tarpeista ja tunteista. Toisen ihmisen kunnioittaminen, ja hänen tunteidensa ja tarpeidensa myötäeläminen ovat NVC-prosessin keskeisiä osa-alueita.

Lähde: Marshall B. Rosenbergin Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus. Nonviolent Communication NVC. Viisas elämä 2019.