Skip to main content

Parisuhteen emotionaaliset tarpeet

  • Satu Ilta

Parisuhdejuttusarjan neljännessä opetellaan emotionaalista herkkyyttä. Tunnekeskeisessä pariteoriassa esitetään kysymyksiä ja käydään keskusteluja, jotka avaavat rakkauden logiikkaa ja auttavat tunteiden palautumista ja tunnistamista. Keskustelut helpottavat puolison tunnetarpeisiin vastaamista, samalla kun sitoutuminen ja keskinäinen yhteys lujittuvat.

Emotionaalisen herkkyyden opetteleminen vie pitkään

Opettelen emotionaalisen herkkyyden palauttamista ja ylläpitoa edelleen. En osaa. Ja sitten taas osaan. Etenen eteen- ja taaksepäin sellaista vuoristorataa, etten tiedä kumpaan suuntaan olen liikkunut enemmän.

Kaikki alkoi pohtiessani, voinko saada kumppaniini yhteyden. Intuitiivisesti tiesin, että en voi luottaa puolisooni, mutta en osannut perustella hänelle miksi näin on. Ahdisti ja tunsin olevani syytettynä omista tunteistani. Puolisoni oli silminnähden loukkaantunut ja vaati oikeutusta omalle ahdistukselleen. Joka oli minun vikani. Voi miten meheviä riitoja tästä asetelmasta olimmekaan saaneet aikaan! Kunnes halusin pureutua syvemmälle: miksi en voi luottaa, vaikka uskottomuutta tai petollisuutta ei ole suhteessamme ilmennyt?

Puolisoiden kyky vastata emotionaalisiin tarpeisiin on olennaista

Kun luin tunnekeskeisen pariterapian kirjaa, sain valaistumista hipovan oivalluksen. Heureka! En luottanut kumppanin kykyyn ja haluun vastata emotionaalisiin tarpeisiini. Mitäkö ne olivat?

Kaiken protestoivan ja syyllistävän ylimielisyyden takana oli pelko siitä, ettemme kykene virittymään samalle aaltopituudelle. Vielä enemmän pelkäsin sitä, että tarpeeni eivät ole puolisolleni tärkeitä. Minulle keskeisimmät kiintymyssuhdetarpeet ovat arvoni ja rakastettavuuteni puolisona sekä hylkäämisen pelon rauhoittaminen. Uskoin tunnetasolla, että kumppani nauraisi heikkoudelleni ja tarvitsevuudelleni, pitäisi minua pilkkanaan. Oivalluksen jälkeen päätin alkaa toimia suhteessa toisin. Jos toimisin toisin, suhteessa tapahtuisi jotain uutta. Näin sen täytyi mennä. Joten...

Erään normaalin arki-illan alussa puolisoni tuli väsyneenä, stressaantuneena ja ärtyneenä töistä kotiin. Ryhdyin viestimään hänelle, kuinka vakavasti otan hänen tunnetilansa. En vastannut ärtyisyyteen ärtyisyydellä. Sen sijaan pinnistelin huokuakseni lämpöä ja hyväksyntää, eritoten myötätuntoa.  Lähetin selviä signaaleja; haluan lohduttaa sinua, välitän sinusta, olen tässä nyt, kun sitä tarvitset – vain sinua varten. Halasimme pitkään. Ilta sujui rauhallisesti, levollisesti ja taaperoikäisten lastenkin vireystila pysyi matalalla. Normaaleihin sisarusriitoihin ei ryhdytty.

Kun viljelin vastaavia tilanteita, huomasin sen tarttuvan. Mieheni ryhtyi kohtelemaan minua rakastaen. Huomasin, että hän pyrki tiiviiseen emotionaaliseen yhteyteen kanssani. Kummankaan ei tarvinnut pelätä, kaivautua poteroonsa. Alan jo pikku hiljaa uskoa puolisoni arvostavan minua ja haluavan pysyä lähelläni – kaikkien myrskyisten vuosien jälkeen! Ja sen tunteen kuvaamiseen ei ole sanoja.

Nyt on sinun vuorosi pohtia kolmea keskeistä kysymystä:
• Tavoitatko puolisosi – voitko saada häneen yhteyden? Pystytkö olemaan kumppanillesi avoin myös silloin, kun tunnet olosi epävarmaksi ja avuttomaksi?

• Voitko luottaa siihen, että kumppanisi vastaa emotionaalisiin tarpeisiisi? Entä tunnistatko emotionaaliset tarpeesi? Varaa reflektointiin riittävästi aikaa – oivallusten syntyminen ei käy hetkessä. Entä toisinpäin; pystytkö sinä virittäytymään kumppanisi aaltopituudelle ja osoittamaan hänelle, että hänen tunteensa ja pelkonsa ovat sinulle merkityksellisiä?

• Tiedätkö, että arvostatte toisianne ja pysytte toistenne lähellä?  Tässä puhutaan sellaisesta huomiosta, jota annetaan vain rakastetulle. Konkreettisesti pidempiä katseita, toistuvaa koskettamista – emotionaalista läsnäoloa. Pureskele näitä kysymyksiä huolella, ja palaa niihin tarvittaessa. Yllätyt siitä, mitä tapahtuu!

Seuraavassa osiossa pureudutaan syvemmälle tunteiden jakamisen merkitykseen parisuhteessa.

Artikkeli perustuu Sue Johnsonin kirjoittamaan kirjaan Kunpa sinut tuntisin paremmin. Keskustelemalla tunnekeskeiseen parisuhteeseen. Kustantaja: Psykologien Kustannus Oy.

rakkaus, parisuhde