Skip to main content

Mitä on hengellinen seksi?

Mitä jos seksi ei olekaan henkisen kasvun este, vaan polku siihen? Uskonnollisen ja moraalisen kasvatuksen saaneet ovat oppineet ajattelemaan seksuaalisuutta ja henkisyyttä vastavoimina: et voi olla hyveellinen, jos harrastat seksiä, sillä seksi on syntiä tai maallista.

Ennen näitä ideologioita, seksuaalisuutta kunnioitettiin tuhansien vuosien ajan pyhänä elämän voiman ja ilmaisuna ja luomisen ihmeenä. Vaikka olen kirjoittanut seksuaalisen pidättäytymisen arvosta ennen, haluan tehdä selväksi tässä artikkelissa, että seksi voi myös toimia henkisen hyvinvoinnin katalysaattorina.

Jotta voit kulkea henkistä tietä, sinun täytyy hyväksyä ja kunnioittaa seksuaalisuuttasi samoin kuin kaikkia muitakin luontosi osa-alueita. Vaikka seksi on yhdistetty moniin likaisiin ja ”perversseihin” ajatuksiin, rakastelu voi olla jotain todella pyhää ja syvällistä.

Miten suhtautua seksuaaliseen syyllisyyteen ja häpeään?

Seksuaalisuus on tabu, sillä se kuuluu sellaisiin alkukantaisiin voimiin, joiden hallitsemisen koemme tietoisesti tai tiedostamattomasti vaikeaksi. Syvällä sisällämme tiedämme, että se on yhteydessä siihen tuntemattomaan universaaliin energian lähteeseen, josta olemme kaikki peräisin, ja jossa olemassaolomme jatkuu.

Häpeän tunne on yksi suurista seksuaalisuutemme hyväksymisen oppimisen esteistä. Kulttuurissa, jossa häpeän ja hyveellisyyden käsitteet ovat voimissaan, jossa murhan näyttäminen televisiossa on sallitumpaa kuin rakastelun näyttäminen, jossa naisten ajateltiin olevan kykenemättömiä orgasmin saamiseen, paljastuu miksi tämän meissä olemassa olevan elämän voiman hyväksyminen ja tunnistaminen on vaikeaa.

Häpeä on tunne, jonka perheet ja yhteisömme opettavat meille. Jo nuoresta asti meille opetetaan, mistä meidän pitää kokea huonoa omatuntoa ja mistä ei, ja niin kehitämme taidon tuntea häpeää. Syyllisyyden myötä me alamme hyljeksiä pyhiä ulottuvuuksia itsestämme ja työnnämme ne – seksuaaliset halut, viehätyksen aiheuttajat ja fantasiamme - kauas varjominäämme.

Olen jopa nähnyt joidenkin ihmisten kiistävän seksuaalisuutensa, leimaavan sen ”matalammaksi fyysiseksi vaistoksi/värähtelyksi” tai väittävän ”nousevansa sen yläpuolelle”, aivan kuten olisi olemassa jako matalampien fyysisten tarpeiden ja korkeampien henkisten toimintojen välillä, jos kuitenkin etsimme kokonaisuutta. Seksi muodostaa henkisen musiikkisi perusnuotit.

Olet tietenkin paljon muutakin kuin seksuaalinen olento: seksuaalisuutesi ei määrittele sinua, vaan se on osa sinua. Mutta jos kiellät tämän osasen, luot energiatukoksia kehossasi, ja se vaikuttaa sielusi pirstaloitumiseen, pitää sinut epätäydellisenä ja rajoittuneena ehyyden sijaan.

On ironista, että juuri orgasmi antaa meille käsityksen sielun laajentumisesta, tai minuuden rajojen ylittämisestä ensimmästä kertaa elämässämme, vaikkakin vain pieneksi hetkeksi.

Hengellinen seksi: kolme jumalallisen yhdistymisen tyyppiä

Harvoille meistä on opetettu, että seksi on itse asiassa voimakas väline transsendentaalisessa kehityksessä. Henkinen seksi on oikeastaan nopein ja helpoin tapa saavuttaa mystistä kokemusta muistuttava tila.

Seksuaalienergian voima piilee siinä, että se on yksi harvoista vaistoistamme, jota ei voi täysin ”sivilisoida”. Jos olet väsynyt töiden jälkeen ja ystävä pyytää sinua elokuviin, et välttämättä lähde. Muta jos tapaat vetovoimaisen henkilön, joka on ulottuvillasi, se herättää syvän energian sisälläsi, jonka olemassaolosta et ollut tietoinen.

Mikä tahansa ekstaattinen kokemus – kuten seksi – on erinomainen lähtökohta aloittaa läsnäoloharjoitukset ja tuoda niitä luontevaksi osaksi elämäämme. Kokemukseni mukaan hyödyllisiä seksin päämuotoja on kolme:

1. Valpas yhteys

Usein ensimmäiset seksuaaliset kokemukset kumppanin kanssa edustavat tätä yhdistymistä. Kun antaudumme haavoittuviksi ja paljastamme intiimiytemme ja pyrimme kohti yhteistä mielihyvää tuottavaa huumaa, tietoisuutemme terästyy kun tutustumme toisen ihmisen kehoon.

Tässä seksissä kyse ei ole niinkään tietoisesta läsnäolosta, vaan valppaudesta, joka saa meidät valtaamme. Haavoittuvuuden ja kiihotuksen tunteet stimuloivat adrenaliinin tuotantoamme, mistä seuraa ennemmin alkukantainen kuin henkinen kokemus. Tällainen seksi on koukuttavaa, sillä uuden kumppanin kanssa oleminen saa meidät hetkeksi tuntemaan olomme jumalankaltaiseksi.

2 Tiedostava yhteys

On tyypillistä, että kun haavoittuvuuden tunne ja ensimmäisen tyypin aiheuttama stimulaatio hälvenevät, katoavat myös halut valppaan seksin harrastamiseen.

Tiedostavan yhdistymisen myötä opimme harjoittamaan tasapainoisempaa hengellisen seksin harrastamista. Se luo harmonian seksuaalisuutemme eri puolten, intohimon ja viettelevän leikkisyyden, välille. Tietoisessa yhteydessä kuuntelemme seksuaalisia halujamme, tutkimme omaa ja rakastajamme vartaloa ja luomme syvällisempää intiimiyden tunnetta katseen ja hyväilyn kautta, ja seuraamme seksuaalisen ilmaisumme syvimpiä muotoja. Näistä seuraa usein voimakkaita yhteyden ja rakkauden tunteita, jotka vievät meidät minuutemme toiselle puolen. Tämän yhteyden harjoittaminen auttaa saavuttamaan seuraavan tason, eli sielutason yhteyden.

3. Sielujen yhteys

Sanskriitin tantrisissa teksteissä on termi nimeltään maithuna, joka tarkoittaa kirjaimellisesti yhtymistä. Maithuna on yksi Tantran tärkeimpiä opetuksia, sillä se saa meidät tiedoiseksi seksuaalisesta voimasta rappusina, jotka johtavat suurempaan intensiivisyyteen ja sielun valaistumiseen keskittymiseen fyysisen mielihyvän sijaan.

Seksuaalivietti saa voimansa kehostamme ja tunteistamme, eikä se yksinään riitä nostamaan tietoisuuttamme uusille tasoille. Tantrinen seksi auttaa kokemaan todellisen seksuaalisen sielujen yhtymisen luomalla sielulle olomuodon. Tällaista seksia voi kuvailla vain rajattomaksi, täydellisen auutuden tunteeksi, lämmöksi ja identiteettien yhdistymiseksi, erityisesti orgasmin aikana.

Jos haluat kokea sielutason ykseyden hengellisen seksin kautta, tutustu näihin suosituksiin:

  • Ole selibaatissa niin kauan kuin voit. Se lisää seksuaalienergiaasi, joten voit oppia kanavoimaan sitä. Voit tuntea alaselässäsi säkenöivän tunteen – se on kundaliinienergiasi, joka auttaa sinua kokemaan ykseyden.

  • Omista aikaa partnerillesi. Luo tunnelmaa kynttilöin, etnisellä musiikilla, tuoksuilla ja silkkivaatteilla.

  • Istukaa toistenne edessä ja liikuttakaa käsiänne partnerinne keholla. Anna pehmeiden kosketusten säväyttää kehoa, mutta älä koske erogeenisia alueita suoraan. Jatkakaa tätä viettelyä niin kauan, kuin haluatte.

  • Istukaa sylikkäin vastakkain (tämä on nimeltään yab-yum-asento) ja hengittäkää toistenne hengitystä. Se auttaa teitä luomaan harmoniaa keskuuteenne.

  • Säilyttäkää silmäkontakti yhdynnän ajan. Rakastelemisen tarkkailu mahdollistaa läsnäolon ja valtavan kauneuden näkemisen.

Hengellinen seksi saattaa meidät yhteyteen keskuksemme kanssa.

Seksuaalienergia on silta lähteeseemme: se on yhteys elämänvoimaan. Terveen seksielämän fyysiset, tunnemaailmaan ja mielialaan liittyvät edut ovat tiedossa, eikä niitä voi kieltää. Jos joku haluaa saada sinut häpeämään seksiä, hän on henkisen kasvusi vihollinen.

Olen kohdannut useita pariskuntia, jotka kokevat että heidän seksielämästään puuttuu jotain, ja se on siksi tylsää ja turhaa. Meidän täytyy tuoda henkisyys osaksi seksielämäämme, eikä nauttia ainoastaan rakastavasta yhteydestä partneriimme, vaan itse olemassaoloon.

Seksi, joka on silkkaa seksiä, on loppujen lopuksi häiriöksi henkiselle kasvullesi ja pysäyttää sen. Mutta kun seksistä tulee mahdollisuus palata Lähteeseen ja portti korkeamman tietoisuuden tasoille, se saa uuden merkityksen.

Tulevissa artikkeleissa aion tutkia kiinnostavia, mutta tabujen verhoamia menneen maailman seksitapoja. Sillä välin haluaisin kuulla seksiin liittyvistä kokemuksistasi. Onko rakastelu ollut avuksi henkisen kasvusi tiellä, ja onko sinulla vinkkejä? Jaa ne alkuperäisen jutun kommenteissa.

Lähde: Lonerwolf.com

Kirjoittaja: Mateo Sol

Sivuston ylläpitäjät: Mateo Sol & Aletheia Luna

henkinen kasvu, rakkaus, parisuhde, seksuaalisuus