Skip to main content

Lähimmäistä palvellen

  • Satu Ilta
TILAAJILLE

Henkisyydessä kunnioitetaan universaaleja arvoja, jotka liittyvät rakkauteen, hyvyyteen, hyvään tahtoon ja hyviin tekoihin. Mutta aito henkisyys tulee nähdyksi vasta pienissä hyvissä teoissa, niissä joista ei puhuta isoon egoääneen, vaan niiden tekojen myöten, joita tehdään nöyränä ja puhtain sydämin.

Hengen lujuus näyttäytyy lähimmäistä kunnioittavissa teoissa. Joka kerta, kun teet jotain pyyteettömästi lähimmäisesi eteen, kasvat hengessä lujemmaksi. Se johtuu siitä, että tällöin ylität minuutesi rajat ja liityt universumin ykseyteen. Liittyminen tapahtuu yhteydessä lähimmäiseen. Syvä yhteys kahden ihmissielun välillä tuo turvallisuutta. Turvallisuudentunteeseen yhdistyy parhaillaan rauhallinen tunne pyhyydestä. Pyhän kosketus on osa lähimmäisen palvelemiseen kuuluvaa henkisyyttä.

Jokainen ihminen on pyhä. Se, minkä teet toiselle, teet itsellesi. Olemme viime kädessä kaikki yhtä. Karman laki lienee sinulle tuttu. Tai buddhalainen ahimsan periaate: jos et voi tehdä hyvää, älä ainakaan lisää kärsimystä.

Mitä vähemmän lisäät kärsimystä maailmaan, sitä paremmin voit henkisesti. Tuttuja fraaseja? Eivät suotta. Niiden kuluneelta kuulostavaa sanomaa kannattaa pohtia edelleen.

Hyvien tekojen päiväkirja

Voit rikastuttaa henkistä harjoittamista pitämällä seuraavan kuukauden ajan hyvien tekojen päiväkirjaa. Voit ostaa tätä varten inspiroivan, sinua miellyttävän muistikirjan. Kuljeta muistikirjaa mukanasi koko ajan. Kirjaa päiväkirjaan tarkasti jokainen hyvä teko, jota seuraavan kuukauden aikana teet. Voit kirjata yhdelle päivälle useammankin teon. Mitä enemmän hyvää levität ympärillesi, sen parempi. On suositeltavaa, että kirjaat konkreettisen toiminnan lisäksi päiväkirjaan ajatuksia ja tunteita, joita hyvän tekemiseen on kulloinkin liittynyt. Tämän seurauksena itsetuntemuksesi lisääntyy.

Tulet huomaamaan, kuinka koukuttavaa lähimmäisen palveleminen on. Hyvien tekojen kuukauden aikana voit alkaa tuntea merkityksellisyyden ja pyhyyden kokemuksia yhä useammin. Olet saavuttanut yhteyden suureen rakkauteen ja ykseyteen.