Skip to main content

Kuinka päästää irti syyllisyydestä

  • Kuudesaisti Toimitus
TILAAJILLE

Syyllisyys on tuttu tunne jokaiselle ja seuraa sinua kuin varjo, jos kadut tekemääsi tai tekemätöntä tekoasi tai koet, että tekemästäsi asiasta seurasia negatiivisia asioita itsellesi tai jollekin muulle.

Syyllistämme itseämme lukemattomista asioista, kuten siitä ettemme työskennelleet tarpeeksi, söimme liikaa tai ettemme viettäneet tarpeeksi aikaa lasten kanssa. Tai ihan vain tietyllä tapaa ajattelemisesta. Jokainen syyllistää itseään eri asioita, riippuen kasvatuksesta.

On olemassa myös tervettä syyllisyyttä joka syntyy kun olet tosiaan tehnyt jotain väärin, kuten vahingoittanut toista ihmistä. Tunnet syyllisyyttä. Tästä on kehittynyt meille omatunto. Ne joilla ei omatuntoa ole, eivät tunne syyllisyyttä ja heitä kutsutaankin sosiopaateiksi.

Epätervettä syyllisyyttä syntyy silloin kun kerrot itsellesi tehneesi jotain väärin vaikka todellisuudessa et ole. Se on vain valhe, jonka kerrot itsestäsi. Ehkä otat väärin perustein vastuuta siitä miltä jostain läheisestä ihmisestä tuntuu. Aivan kuin olisi sinun vikasi että joku on vihainen. Sinun pitää lopettaa muiden olettamusten varassa eläminen. Kun elät elämää joka perustuu muiden haluihin ja syytöksiin, elät kärsimyksessä.

Silloinkin, kun olemme tehneet jotain väärää, ajatellaan virheellisesti että syyllisyydessä kituminen jotenkin vapauttaisi meidät siitä mitä teimme.

Se ei ole totta.

Olet jo kokonainen, täydellinen ja eheä ja elämä rakastaa sinua ehdoitta.

Kaikki turha syyllisyys jota koet saa sinut vain juuttumaan menneisyyteen. Itsesi soimaaminen ei muuta sitä mikä on jo tehty. Se on vain aikasi haaskausta.

Anna periksi. Mene eteenpäin. Anna olla. Ei ole väliä mitä teit tai jätit tekemättä. Pidät lukkoa ja sinulla on käsissäsi avain päästää itsesi vapaaksi. Muista, että olet ihminen jolla riittää opittavaa. On väistämätöntä että joskus tekee virheitä, putoaa tai satuttaa muita ihmisiä. Se on okei.

Kyse ei ole siitä tyritkö vai et. Kysymys on siinä osaatko kohdata itsesi myötätuntoisena. Ei ole helppoa olla ihminen, joten anna itsellesi hieman löysää ja myötätuntoa. Päätä antaa itsellesi anteeksi. Tämä on yksi suurimmista lahjoista jonka voit itsellesi antaa juuri nyt. Valitse se.

Mitä tarvitset antaaksesi itsellesi anteeksi? Mikä on se illuusio minkä kerrot itsellesi? Minkä on oltava erilaista jotta voit antaa anteeksi itsellesi? Koska olet rangaissut itseäsi tarpeeksi?

Tärkeää on se, että opit jokaisesta kokemuksesta. Seurauksena tulet viisaammaksi ja pystyt käyttämään sitä mahdollisuuteen kasvaa ja tehdä seuraavalla kerralla erilaisia valintoja.

Ota vastuu teoistasi ja tarvittaessa hyvitä se niille joihin olet vaikuttanut negatiivisesti. Elämä on jatkuvaa oppimisprosessia ja kehitystä. Lopeta itsesi tuomitseminen. Se ei palvele ketään. Syyllisyydessä rypeminen lukitsee sinut vain vankilaan. Kun luovut syyllisyydestä, voit vapauttaa sisäisiä lahjojasi.

Suurin lahja jonka voit antaa maailmalle on olla oma aidoin itsesi.

Lähde: Kute Blakcson