
Kolme keinoa tulla toimeen tunnekylmän puolison kanssa
Tunnekylmän puolison kanssa eläminen saattaa kuormittaa mieltä ja parisuhdetta. Koemme, ettemme tule kohdatuiksi, nähdyiksi ja rakastetuiksi. Rakastetuksi tulemisen tarve on yksi perustavanlaatuisimmista psykologisista tarpeistamme. Sen tyydyttämättä jääminen parisuhteessa voi johtaa vaikeisiin tunteisiin kokemuksiin, joiden sietäminen on lähes mahdotonta. Tilanteeseen kannattaa etsiä toimivia ratkaisuja. Paljastamme artikkelissa kolme keinoa, joiden avulla elämä tunnekylmän puolison kanssa helpottuu.
Tunnekylmä puoliso loukkaa kumppaninsa rakkauden, intiimiyden, nähdyksi ja kohdatuksi sekä läheisyyden tarpeita. Tyydyttymättä jäävät tarpeet herättävät ikäviä tunteita; kiukkua, vihaa, turhautumista, jopa raivoa. Voi olla, että toinen puoliso haluaisi jakaa tunteitaan avoimesti ja keskustella niistä, kun toinen on kykenemätön edes tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan. Tai toisen tunteiden kuohuessa isolla intensiteetillä toinen vain katselee kylmänviileästi vierestä, aivan kuin hänessä ei koskaan syntyisi minkäänlaista reaktiota edes riitatilanteissa. Meidän on hyväksyttävä, etteivät tunteet välttämättä ole yhtä tärkeitä keskustelunaiheita molemmille. Pitkässä parisuhteessa tällaiselle eriparisuudelle on hyvä raivata tilaa. Toisaalta, jos toisen tunnekylmältä vaikuttava käytös aiheuttaa vaikeasti siedettävää kärsimystä ja jatkuvaa tyytymättömyyttä, voi olla syytä harkita erilaisia ratkaisuja tilanteeseen. Ennen radikaaleihin ratkaisuihin ryhtymistä kannattaa yrittää perinpohjin ymmärtää kumppania ja ottaa selvää, mistä kylmänviileältä näyttävä käyttäytyminen johtuu.
Ymmärrä syitä tunnekylmyyden taustalla
Aleksitymia voi aiheuttaa käyttäytymistä, joka toisesta puolisosta tuntuu tunnekylmyydeltä. Se tarkoittaa tilaa, jossa ihmisellä ei ole sanoja tunteilleen. Aleksitymiaa on sanottu kuvaavasti tunnesokeudeksi. Aleksitymia ilmenee paitsi kyvyttömyytenä nimetä tunteita ja puhua niistä, myös köyhänä mielikuvituksena. Kyvyttömyys sanoittaa tunteita voi johtua lapsuudenkodin kasvuympäristöstä. Kun aikuiset kotona eivät ole kyenneet sanoittamaan lapsen kokemusmaailmaa, ei lapsi ole voinut oppia tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan. Tällöin myös muut tunnetaidot ovat voineet jäädä puutteellisiksi. Lapsuudenkodin kasvuympäristön lisäksi aleksitymiaan vaikuttavat neurologiset tekijät. Aleksityymikoille tunteiden kokeminen on vaikeaa. Tällaista puolisoa ei voi muuttaa, kuten ei puolisoa muutenkaan voi muuttaa eikä pidä pyrkiä muuttamaan.
Hyväksy tilanne ja puolisosi
Kun kumppania pystyy ymmärtämään syvästi, ja näkemään tunteisiin liittyvät pulmat yhteydessä hänen henkilöhistoriaansa ja muihin ominaisuuksiinsa, helpottuu elämä tunnekylmän puolison kanssa merkittävästi. Tilanteen hyväksyminen vapauttaa meissä runsaasti energiaa, joka on aiemmin kulunut tilanteen vastustamiseen ja puolison ominaisuuksista purnaamiseen. Tilanteen hyväksyminen tuo sisäistä rauhaa ja levollisuutta. Voimme tunnistaa sisällämme olevia psykologisia tarpeita, kuten läheisyyden, jakamisen ja tunnetasolla kohdatuksi tulemisen tarpeita. Kun opimme tyydyttämään näitä tarpeita muissa ihmissuhteissa esimerkiksi ystävien kesken, puolisolle asettamamme vaatimukset pienenevät inhimillisempiin mittoihin.
Vaali läheisiä ja lämpimiä ihmissuhteita sekä harjoita henkisyyttä
Jos puolison kanssa elämä on kylmäkiskoista, niin läheisyyttä, lämpöä ja tunteiden jakamista voi vaalia ystävien ja sukulaisten kanssa. Kun tapaamme jokaisen ihmisen mahdollisuutena kahden samansieluisen kohtaamiseen, saamme tilaisuuden jakaa tämä hetki elämää tietoisena ja läsnä toisen tunneihmisen kanssa. Tällöin voimme tyydyttää psykologisia tarpeitamme monissa eri ihmissuhteissa. Henkisyyttä harjoittaessamme voimme kokea transendentiaalista yhtymistä Jumalaan, Luojaan, universumiin ja koko ihmiskuntaan.
Rakastavan ystävällisyyden osoituksilla ja tunteitamme ilmaisemalla vaikutamme elämäämme niin, että tiellemme tulee muita tunteistaan puhumaan kykeneviä ja tunteita jakamaan halukkaita ihmisiä. Kohtaamisia voi tapahtua ihmeellisissä paikoissa, kun annamme niille tilaisuuden tulla luoksemme! Yhdelle suhteelle ei voi ladata liikaa odotuksia. Meidän on hyvä kysyä aika ajoin, mitä voimme kohtuudella odottaa muilta. Ja tyytyä vähempään – se on lopulta enemmän.