Skip to main content

Jähmety tai pakene -reaktio tuhoaa parisuhdetta

  • Satu Ilta
TILAAJILLE

Parisuhdejuttusarjan kolmannessa osassa pohditaan tuhoisaa "jähmety tai pakene" -toimintamallia.

Kolmas tuhoava keskustelu protestoinnin ja syyttelyn lisäksi on "jähmety tai pakene". Tässä tanssissa istutaan lavan reunoilla. Ei puhuta eikä pussata. Ollaan omiin poteroihin lamaantuneita ja tuskaisia. Millään ei ole mitään väliä.

Jos sinä olet antanut tunteiden päättää suhteestasi, koet toivottomuutta, saatat reagoida jähmety tai pakene -asenteella parisuhteenne tilaan. Voi olla, että uskotte molemmat tahoillanne olevanne huonoja kumppaneita. Ja ihmettelette, mistä oikein on kysymys. Ennen niin lämmin ja läheinen liitto on muuttunut vihamieliseksi vastakkainasetteluksi.

Minulle selvisi vasta pariterapiassa, miten tuhoavat keskustelut johtavat jähmettymiseen. Sitä ennen olin ihan turta. En tiennyt, mitä tunnen. Olin jähmettynyt. Ajattelin, etten ikinä osaa tehdä puolisolleni mieliksi. Uskoin, että olen miehelleni samantekevä. Täysi nolla, ei mitään eikä kukaan. Siksi olin kaivautunut poterooni. Ajatus siitä, että puolisoni ei välittänyt minusta tippaakaan, sai minut lamaantumaan.

On tärkeää tunnistaa vallitseva tunnetila

Tuhoavien keskustelujen tunnistamiseen kuuluu tiedostaa tämä tunnetila. Jos koet toivottomuutta etkä uskalla toimia, olet voinut jähmettyä aloillesi. On helpompaa sulkeutua ja turtua kuin ottaa kielteiset, vaikeat tunteet puheeksi. Koetko kumppanin arvostelevana ja torjuvana? Saatat olla jähmettynyt. Minäkin olin.

Ollessani jähmety tai pakene -asetelmassa koin, että puolisoni arvostelee ja kritisoi jatkuvasti. Kunnes tein jotain uutta – pariterapeutin ohjeiden mukaan. Päätin hyväksyä kritisoinnin. Samalla muistutin itseäni, että puolison kritiikki johtuu vetämästäni protestipolkasta. Siitä, että olin aiemmin syyttänyt häntä. Ja nyt metsä vastasi samalla tavalla kuin sinne oli huudettu. Tiskit pöydässä, eivät koneessa. Vaikka koneeseen mahtuisi. Sama rata jatkui. Ei ihme, että olin sulkeutunut. Ja niin oli puolisokin.

Yhteistä pohdittavaa

Ollaanko teillä aloilleen jähmettyneitä ja toisesta erkaantuneita? Jos näin on, olisi hyvä pohtia mistä tunnetarpeiden laiminlyönti on opittu. Missä vaiheessa elämääsi opit pistämään tunnetarpeesi piiloon niin, ettet lopulta enää tunnista niitä? Kuka sinulle tämän opetti?

Voit miettiä, mikä tuhoava keskustelu uhkaa suhdettanne eniten; syyllisten etsintä, protestointi vai jähmettyminen. Pidäthän mielessäsi, että kyse ei ole riitojen asiasisällöistä, vaan suhteenne turvallisuudesta ja parisuhteen tunnetarpeiden täyttämisestä. Tämän jälkeen olette valmiita palauttamaan emotionaalista herkkyyttä. Se syntyy sitoutumalla ja rakentamalla aktiivisesti keskinäistä yhteyttänne läheisemmäksi.

Artikkeli perustuu Sue Johnsonin kirjoittamaan kirjaan Kunpa sinut tuntisin paremmin. Keskustelemalla tunnekeskeiseen parisuhteeseen. Kustantaja: Psykologien Kustannus Oy