Henkisyyttä parisuhteeseen: Vuorovaikutustaidot
Hektiseen elämään ja parisuhteeseen on hyvä silloin tällöin tuoda ripaus henkisyyttä ja läsnäoloa. 3. osassa opetellaan kohtaamaan kuulemalla.
Henkisyyttä lisää molemminpuolinen kunnioitus. Molemminpuolinen kunnioitus on lähtökohta onnistuneelle vuorovaikutukselle, johon liittyy viestin lähettäjään, vastaanottajaan ja viestijöiden väliseen suhteeseen liittyviä tekijöitä.
Parisuhteessa vuorovaikutus on tapa luoda ja ylläpitää yhteyttä toiseen ihmiseen. On tärkeää oppia ilmaisemaan itseään selkeästi, myös syvimpiä tunteita ja tarpeita. Sitäkin tärkeämpää on oppia kuuntelemaan ja kuulemaan toista. Onnistunut toisen kuuleminen ja kohtaaminen lisäävät henkisyyttä parisuhteeseen.
Muista seuraavan kerran keskustellessanne keskittyä osoittamaan kunnioitusta. Pystyt kyllä hiljentämään omat ajatuksesi, ja antautumaan täysin toisen ajatusmaailman tavoittamiseen. Yritä kuulla, millaisen tunteen värittämänä toinen ihminen sinulle puhuu. Myös tunne on viesti jostain. Ainakin se kertoo, miten merkityksellisestä asiasta on kysymys.
Parisuhteen rikkaus tulee kumppaneiden erilaisuudesta. Keskity ymmärtämään toisen tapaa nähdä maailma ja nauti siitä, kuinka näköalasi elämään laajenee ja ymmärryksesi kumppania kohtaan lisääntyy.