Henkisyyttä parisuhteeseen: Kokatkaa yhdessä
Hektiseen elämään ja parisuhteeseen on hyvä silloin tällöin tuoda ripaus henkisyyttä ja läsnäoloa. 6. osassa kokataan yhdessä hyvää kasvisruokaa.
Henkisyyteen kuuluu elämän kunnioittaminen ja vaaliminen. Ahimsa, väkivallattomuuden laki, tarkoittaa sitä, että kärsimystä pyritään välttämään. Jos ei voida tehdä hyvää, pyritään pidättäytymään vahingoittavasta toiminnasta. Tästä näkökulmasta julma ja epäeettinen eläintuotanto ei sovi henkisyyteen.
Kevyt, mutta riittävän ravitseva kasvisruokailu on ekologista, terveellistä ja tukee paremman keskittymiskyvyn saavuttamista. Parempaa keskittymiskykyä tarvitaan henkisyyden synnyttämiseen välillenne. Pöhnäinen ähky ei edesauta tiiviin, syvän yhteyden luomista.
Parisuhteessa yhteisen tekemisen merkitys on olennainen. Monta kertaa yhteys kumppaniin syntyy yhteisten, arjessa toistuvien tekemisten kautta. Ja mikä olisikaan parempi tapa puuhastella yhdessä kuin kokkailla rakkaimman kanssa!
Uusien kasvisruokareseptien kokeileminen voi olla jännittävä seikkailu, jonka vain te kaksi jaatte toistenne seuraan antautuen. Markkinoille tupsahtelee uusia vegaanisia innovaatioita tihenevää tahtia, ja uusiin tuotteisiin tutustuminen voi lähentää teitä. Ei yhteisten harrastusten tarvitse tämän kummallisempia olla.
Syökää yhdessä valmistamanne kevyt ja ravitseva kasvispainotteinen ateria hitaasti ja tietoisesti, nautiskellen. Tunnustelkaa makuja pitkään ja viipyillen, flirttailkaa ja antakaa yhteyden ja intohimon välillänne kasvaa. Nauttikaa rauhan ja rakkauden energiasta.