Anteeksi antaminen vapauttaa energiaa parisuhteessa
Onko sinulle koskaan käynyt niin, että lämmin ja läheinen yhteys puolisoon katkeaa yht'äkkiä? Toinen ottaa puheeksi jotain, ja samalla hetkellä ikään kuin happi loppuu huoneesta. Epätoivo valtaa. Näitä hetkiä ja anteeksi antamista käsitellään parisuhdejuttusarjan kuudennessa osassa.
Minulle kävi näin viime jouluna, jolloin olimme vanhempieni luona syömässä. Isä nosti esille kipeän muiston niiltä ajoilta, jolloin kävimme lapsettomuushoidoissa. Puolisoni täytyi tietää, miten paljon tuo tilanne satutti minua. Mutta hän ei tehnyt mitään asian eteen! Kuinka hän saattoi hylätä minut tuolla hetkellä?
Jälkeenpäin olen kuullut, ettei mieheni ymmärtänyt, että voisin loukkaantua moisesta. Miten olisi mahdollista, ettei muka olisi ymmärtänyt? Olin raivoissani, ja raivoni alla podin hylätyksi tulemisen tuskaa.
Parisuhdetraumojen tunnistaminen
Puolisolleni yhteyden katkaissut asia viime jouluna oli pikku juttu, mutta minulle se oli vakava asia. Kyseessä oli parisuhdetrauma, joka oli vahingoittanut minua niin syvästi, että se sai mielen järkkymään lähes raiteiltaan. Se rikkoi yhteyttämme.
Parisuhdetraumoissa on kyse siitä, että kumppani on ollut tärkeällä hetkellä kyvytön tukemaan rakastettuaan. Tällaiset muistot voivat mitätöidä satojen pienempien hyvien tekojen merkityksen. Rakkaussuhteen turvallisuus on uhattuna. Parisuhdetraumojen tunnistaminen auttaa hoitamaan kiintymyssuhdehaavoja. Haavoittuminen tapahtuu usein tilanteissa, jolloin jäämme vaille puolisolta odotettua tukea.
Olen usein tarvinnut kipeästi tukea rakkaaltani. Tuolloin en siedä epämääräisyyksiä ja kompromisseja. Tuen antaminen joko onnistuu tai ei. Kun loukkaannun, tunnen tulleeni petytyksi. Ennen kaikkea minusta tuntuu, että kumppani olisi hylännyt minut.
Anteeksiantaminen
Ymmärsin viime joulun episodin jälkeen uudenlaisella tavalla sen, kuinka tärkeää on luopua katkeruudesta ja uhrin roolista. Toisen väärät teot on annettava anteeksi, jotta suhde voi eheytyä.
Loukkaantuneen puolison pitää saada puhua tuskastaan avoimesti, mutta syyttelemättä. Hän voi kuvailla psyykkistä kipuaan, loukkaantumisen aiheuttamaa tapahtumaa ja sen olosuhteita. Toisen on helpompi kuunnella, kun loukattu kertoo myös turvattomuuden tunteistaan. Kun puhut omista loukkaantumisistasi, muista kertoa myös siitä, koitko saaneesi tarvitsemaasi tukea. Jos tunsit itsesi hyljeksityksi, tai jääneesi yksin, niin kerro se puolisollesi. Näin olet suoraan parisuhdetrauman ytimessä.
Loukkaantuneen kuuntelu
Loukkaantuneen kumppanin tulee voida tuntea tulleensa kuulluksi. Eheytyminen edellyttää, että satuttanut puoliso on emotionaalisesti läsnä ja tunnustaa toisen tuskan ja ottaa sen vakavasti.
Kun satutettu puoliso huomaa, että toinen on nähnyt hänen tuskansa ja ottaa hänet vakavasti, niin asiasta irtipäästäminen tulee mahdolliseksi. Tämä on tärkeä askel kohti anteeksiantoa. Kuunnelleen puolison ei tulisi vetäytyä itsesyytöksiin. Molempien tulisi muistaa, että rakkaudessa erehdytään väistämättä. Kaikki me teemme virheitä välillä. Lisäksi on hyvä muistaa, että toista satuttanut kumppani voi tulevaisuudessa vaikuttaa siihen, millainen merkitys kipeällä tapahtumalla on. Virheistä voi oppia.
Vastuun ottaminen
Toista satuttaneen kumppanin tulee ottaa vastuu siitä, miten hän haavoittaa rakastettuaan tai ilmaisee suruaan ja katumustaan. Vastuun ottaminen tarkoittaa sitä, että osoitamme satutetun puolison tuskan vaikuttavan meihin. Satuttanut puoliso näkee ja osoittaa kumppanilleen näkevänsä, kuinka häntä sattui. Tämä tehdään välittäen. Voit esimerkiksi sanoa kumppanillesi, että hänen tuskansa ja vihansa sinua kohtaan ovat oikeutettuja, kun käsittelette tahattomasti aiheuttamaasi parisuhdetraumaa.
Parhaillaan anteeksi pyytäminen osoittaa katumusta ja kutsuu uudelleen yhteyteen. Kun viestit puolisollesi, että haluat hänen pitävän sinut lähelläsi, hoidat kiintymyssuhdehaavaanne parhaalla tavalla. Voit luvata jatkossa tyydyttää puolison parisuhdetarpeita paremmin nyt, kun osaat käymänne keskustelun perusteella paremmin tunnistaa vaikeita hetkiä.
Uusi kertomus
Vaikean hetken tunnistaminen ja siihen liittyvän trauman hoitaminen voidaan päättää uuden kertomuksen rakentamiseen. Uudessa kertomuksessa puhutaan siitä, mikä aiheutti emotionaalisen haavan ja kuinka tapahtumaketju eteni. Kertomuksessa tehdään näkyväksi se, miten tapahtuma vahingoitti parin välistä luottamusta ja keskinäistä yhteyttä. Tähän liittyvät tuhoavat keskustelut nostetaan esille. Uuden kertomuksen tekeminen hioo pariskunnasta tiimin. Voidaan puhua siitä, miten yhdessä opitaan tapahtuneesta. Sovitaan, kuinka estetään uusien haavojen syntyminen ja kuinka hoidetaan jo syntynyttä haavaa.
Tunnista omat parisuhdehaavasi
Parisuhdehaavan tunnistat, kun muistelet tapahtumaa, jolloin kumppanisi satutti sinua toiminnallaan. Mikä oli tärkein vihje, joka sai sinut loukkaantumaan? Se voi olla teko tai sana, mutta myös tekojen ja sanojen puuttuminen tärkeällä hetkellä. Muistele, miten suojasit itseäsi tuolloin. Ryhdyitkö kenties tuhoavaan keskusteluun, poistuitko paikalta, tai teitkö jotain muuta?
Kysy itseltäsi, koitko jääneesi ilman tukea. Tuntuiko, että kumppani vähätteli tuskaasi tai pelkojasi? Koitko itsesi hylätyksi, aliarvioiduksi vai muuttuiko kumppanisi silmissäsi jotenkin vaaralliseksi?
Kun olet palauttanut mieleesi kipeän tapauksen, yritä jakaa se kumppanisi kanssa. Keskity kertomaan tunteistasi ja siitä, kuinka tärkeää on, että kumppanisi myöntää tapahtuman ja ottaa sinut tosissaan. Voit yllättyä, kuinka hedelmällinen keskustelu tästä aukeaa. Muista antaa kumppanillesi tilaa asian sulattelussa ja keskity olemaan syyttelemättä häntä. Valitse sanasi tarkoin.
Sinäkin olet tahtomattasi satuttanut kumppaniasi. Joskus voi olla turvallisempaa aloittaa vaikeiden hetkien tunnistaminen ja anteeksi antaminen niistä loukkauksista, joissa sinä olet ollut satuttajan roolissa. Voit tehdä edellisen harjoituksen toisinpäin; pyydä kumppaniasi vastaamaan esitettyihin kysymyksiin. Lisäksi voit miettiä itseäsi anteeksiantajana; kuinka helppoa se on sinulle? Anteeksiantaminen vapauttaa energiaa rakkauden vaalimiseen parisuhteessa. Rakkauden vaalimista käsittelen seuraavassa artikkelissa, joka samalla päättää tämän kirjoitussarjan.
Artikkeli perustuu Sue Johnsonin kirjoittamaan kirjaan Kunpa sinut tuntisin paremmin. Keskustelemalla tunnekeskeiseen parisuhteeseen. Kustantaja: Psykologien Kustannus