
Älä perusta parisuhdettasi villeille vieteille
Mitä me etsimme romanttisesta suhteesta? Seksuaalista vetovoimaa? Kiihkoa? Suoranaista himoa? Hyviä asioita kaikki, mutta ovatko ne sitä mitä me todella läheisestä suhteesta haluamme?
Opettajani sanoi kerran, että jos tapaat jonkun ja haluat välittömästi hypätä sänkyyn tämän henkilön kanssa, juokse välittömästi toiseen suuntaan. Mitä? Ajatus ei vaikuta loogiselta, mutta toisaalta: kun kuuntelemme kertomuksia ihmisistä, joiden välillä on ollut kemiaa ja jotka ovat sitten päätyneet samojen lakanoiden väliin, miten tarinat päättyvät? Niin. "Sitten koko juttu vain kuoli. Hän ei koskaan soittanut takaisin. Oli aivan kuin välillämme ei olisi ollut mitään. Meillä ei ollut mitään puhuttavaa. En ymmärrä."
Hmmm…Älä siis heittäydy eläimellisten vaistojesi varaan!
Eläinten paritteluriittien ja ihmisten parinmuodostamisen välillä on yhteyksiä. Ensin on seksuaalista vetovoimaa, sitten teerenpeliä ja lopulta, jos kaikki sujuu, paritellaan. Eläinten maailmassa kuvio sujuu näin, koska tavoitteena on lisääntyminen. Sen taustalla on lisääntymisvietti. Mutta kun homma on hoidettu, työ on valmis (noin pääpiirteissään, sillä onhan eläimiäkin joilla on elämänikäinen kumppani).
Niinpä voi olla näin ihmisenä hyvä muistaa, että jos meitä houkuttaa jonkin ihmisen pariin halu harrastaa seksiä, kannattaa harkita hetki ja kysyä itseltämme joitain kysymyksiä. Olenko nyt viettieni varassa? Onko kyse vain siitä, että geneettisesti sopisimme yhteen laadukasta jälkikasvua tuottamaan? Miksi halu on niin voimakas?
Seksi ei ole peli!
Ajattelemme seksiä usein pelinä, johon kaipaamme kumppania. Se on hauskaa ja nautinnollista. Se on loistava tapa viettää iltaa. Mutta todellinen intiimiys ei ole pelaamista. Siinä on kyse sinusta ja toisesta ihmisestä ja yhteytenne syvyydestä. Siinä on kyse kokonaisvaltaisesta yhteydestä. Seksuaalinen intiimiys on tuon suhteen ulottuvuus. Se ei ole vain jotain mitä teemme. (Tai voi toki olla: voit harrastaa säännöllisesti fyysistä seksiä jonkun kanssa. Mutta tyydytys ei kestä kauan. Itse asiassa, se vain saa haluamaan enemmän, koska se ei ole tyydyttävää.)
Kaipaamme moniulotteisia kokemuksia
Entä jos halun sijaan ensimmäinen ajatus onkin: "Mahtava tyyppi", tai "Haluaisin jutella lisää tämän henkilön kanssa"? Miten se muuttaisi tilannetta? Ensin juttelisimme, sitten tekisimme asioita yhdessä. Tiedän, että tämä kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta se on tapa luoda yhteyksiä kaikilla tasoilla. Pian alamme kaivata toisen kanssa juttelua, haluamme jakaa päivän tapahtumat hänen kanssa ja kuulla heidän päivästään. Sitten joskus kuvaan voi astua intiimiys - ehkä.
Mitä siis etsimme?
Monesti ihmiset, jotka ovat syvissä, rakastavissa suhteissa, sanovat että he eivät olisi valinneet puolisoaan treffisovelluksessa tai ainakaan pyytänyt toista seuraaville treffeille. He sanovat, että kyseessä oli hitaasti toiseen tutustumien, josta seurasi toisen arvon ymmärtäminen. Ja kun rakkaus astui kuvaan, se oli syvää ja kaunista. Joten kannattaa ehkä tehdä seuraavia kysymyksiä, kun tunnet vetoa johonkin henkilöön. Haluaisitko tuntea hänet paremmin? Oletko kiinnostunut hänen mielipiteistään? Haluaisitko tietää, miten hänen päivänsä on sujunut? Haluaisitko matkustaa hänen kanssaan? Haluaisitko jakaa maailmasi hänen kanssaan?
Tämä lähtökohta luo suhteelle moniulotteisen perustan. Jos teistä tulee rakastavaisia, se sama yhteys on läsnä rakastelussakin. Silloin asioista alkaa tulla todella mielenkiintoisia...
http://www.collective-evolution.com/2017/02/19/going-beyond-the-primal-instinct-in-relationships/