Unettomuudesta eheyttävälle matkalle
Jokainen pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsinyt tietää miltä se tuntuu. Raahustaa päivällä kuin hidastetussa elokuvassa, epätodellisen sumuverhon ympäröimänä, peläten jo seuraavaa tuskallisen pitkää yötä. Kaikki poppakonstit on kokeiltu, eikä uni tule. Entä jos nukkumattomuuden kääntäisi voimavaraksi?
”Olen oppinut pärjäämään sekä yön että kehoni ja laukkaavan mieleni kanssa. Enemmänkin, olen oppinut elämään sieluyhteydessä myös päivällä. Yö on ollut peräänantamaton ja varsin ankara opettajani.” - Kaija Juurikkala kirjassa Sielu ei nuku.
Unettomuuden voimavaraksi kääntäminen tapahtuu lepäämällä univalveessa, johon on mahdollista päästä ilman nukahtamista. Unen ja valveen välinen rajapinta oli esimerkiksi Australian aborginaaleille todellisuuksista todellisin. Heillä oli monia sanoja ilmaisemaan tuota maagista tilaa. Tilaa, joka ei kuulu länsimaisen nykyihmisen kahteen mustavalkoiseen kategoriaan; olla valveilla tai nukkua.
Jos uni ei kertakaikkiaan tule, niin se ei tule. Väkisin yrittämisen sijaan voi käyttää hyödyksi unen kaltaista porttia maailmaan, jonne sielulla on rajaton yhteys. Yön levollisuus ja virkistävyys on jokaista varten, myös unetonta.
Eheyttävä chakratyöskentely unettoman yöhön
Yksi tapa ohjata valvova mieli rentouttamaan kehoa on chakratekniikka. Sen avulla ajatukset pysyvät kurissa ja samalla keho tasapainottuu. Harjoittelun myötä tekniikalla on mahdollista päästä myös unen ja valveen väliin.
Tee alaportilla ikuisuuden merkki eli kahdeksikko. Kiitä mustaa yötä, sen tyhjyyttä ja tilaa. Nouse lantiolle, jossa pyörität punaista juurienergiaa. Viivy pitkään, monta kierrosta erilaisten punaisten juurevassa seurassa. Alavatsassa käännä lenkki toisin päin, sido huomio sen oranssiin, ilta-auringon hohtoiseen ihmissuhde-energiaan ja terveyteen. Kiitä monta kertaa. Käännä kahdeksikko pallean kohdalla säteilemään kullankeltaista luottamusta elämään. Pallea on pelon pesäke. Jos ajatukset karkaavat jonkin chakran kohdalla, aloita uudelleen alusta, lantiolta.
Pallean jälkeen siirry vihreään keuhkojen ja sydämen seutuun, jossa lymyää universaali rakkausenergia. Keväänpirteä neon väreilee keltavihreää kasvua. Pallean ja rinnan välissä hehkuu fyysisen ja henkisen energian välinen portti, kehon portaali. Sydänchakran jälkeen kieräytä huomio kurkun kohdalle, jossa hellit sinistä tahtoenergiaa. Kiitä ja käännä suunta otsassa sijaitsevan kolmannen silmän ympärille ja hehkuta indigon sävyistä intuitiota. Siellä viipyilee yön väri. Pyöritä kahdeksikkoa vielä pään päällä violetissa korkeamman yhteyden energiassa päätyen kultaiselle taivasportille.
Sama takaperin, ylhäältä alas. Sen jälkeen vielä yhtä aikaa molempiin suuntiin. Harjoitus tekee mestarin.
Tuskaisesta valvomisesta levollisuuteen
Avain nukkumatta lepäämiseen ja virkeänä heräämiseen on mielen vaimentaminen, murehtimisesta ja ajatuksista irti päästäminen. Unettomuudenkin tuskailu voimistaa unettomuuden negatiivisia vaikutuksia. Tavoittele sitkeästi tilaa, jossa ego on kurissa ja sielu vapaa leijumaan. Sielu on yön sukulainen. Pelosta rakentuva ego poukkoilee janoten seuraa ja kutsuen kaikkia levottomia läpi yön auki olevaan baariin.
Jos keskittymisessä ja egon vaimentamisessa onnistuu, aistit lepäävät, vaikkei nukahtaisi lainkaan koko yönä. Unettomuudesta tulee pehmeä öinen matka ja pakkojaksaminen hellittää otettaan.
Lähde: Kaija Juurikkala: Sielu ei nuku