Skip to main content

Kerää rohkeutesi! Osa 3, älä anna pelon lannistaa

  • ViljaJ

Koetko olevasi ujo tai arka ja jääväsi siksi elämässä paljosta paitsi? Välillä jo pelkkä itsensä muistuttaminen elämän rajallisuudesta antaa rohkeutta tehdä jännittäviä asioita, mutta toistuvasta jänistämisestä tietyissä tilanteissa voi olla vaikea päästä eroon. Mahdotonta sisäisen leijonan löytäminen ei kuitenkaan ole!

Tähän mennessä olet tunnistanut ja kohdannut pelkosi – ja luultavasti myös vielä toistaiseksi epäonnistunut voittamaan ne. Ei hätää, se on täysin luonnollista ja enemmän kuin todennäköistä! Sinnikkyys, määrätietoisuus ja jopa jääräpäisyys ovat kaikki ominaisuuksia, joita pelkojen selättäminen yleensä vaatii.

Epäonnistu onnistuaksesi

Haasteita ei ole aina helppo selättää, joten epäonnistumisista ei kannata turhautua tai lannistua. Alavireisyydestä on pelkkää haittaa, sillä pelkojen työstäminen on ennen kaikkea psyykkinen prosessi. Ainoastaan luovuttaminen vie kauemmas lopullisesta päämäärästä!

Jos siis jänistit sukelluskokeilusta ja tyydyit sen sijaan ihastelemaan vedenalaista elämää merimaailmaan, ei ole mitään syytä olla murheellinen. Tärkeintä on mielen tasolla työskentely, joten tässä pelissä saat pisteitä myös epäonnistuneista yrityksistä. Jokainen niistä tarkoittaa, että ensi kerralla pistesaldo voi jo riittää voittoon tai ainakin erävoittoon.

Ammenna rohkeutta roolimallista

Jos edistystä ei tunnu tapahtuvan, etsi itsellesi roolimalli. Parasta on, jos lyöttäydyt yhteen henkilön kanssa, joka on joskus kärsinyt samasta pelosta ja onnistunut voittamaan sen.

Yleensä on nimitäin helpompi seurata perässä kuin kulkea jonon ensimmäisenä. Esimerkiksi lapsilla on tapana haastaa toinen toisensa tekemään asioita, jotka pelottavat kaikkia. Kun yksi voittaa pelkonsa, seuraavat muut äkkiä perässä. Joukon ensimmäinen on rohkaiseva esimerkki.

Sen sijaan, että tyytyisit siis vain ihailemaan tai jopa kadehtimaan rohkeampaa kaveria, ime hänestä inspiraatiota pelkosi selättämiseen! Voit myös matkia ja näytellä, ikään kuin teeskennellä olevasi rohkeampi kuin oikeasti koet olevasi.

Aseta tavoitteita

Muista, että pelkoa ei ole pakko yrittää lyödä kanveesiin kerralla. Voit hyvin asettaa itsellesi pieniä välitavoitteita matkalla kohti pelon täydellistä hallintaa.

Usein kynnys pelottavan tilanteen kohtaamiselle tuntuukin aluksi niin korkealta, että se ajaa meidät välttelyn tielle. Välitavoite tai useampi voi madaltaa kynnystä juuri sen verran, että harjoittelusta tulee mielekkäämpää ja sen myötä myös hedelmällisempää.

Tee se mitä voit tehdä tällä hetkellä

Kun tavoitteena on voittaa omat pelkonsa, ei ympärillä olevan muun maailman menosta kannata lannistua – sille et yksinkertaisesti voi mitään!

Jos et pääse juuri nyt tekemään tavoitteesi eteen sitä mitä haluaisit, voit todennäköisesti tehdä jotain muuta. Esimerkiksi harjoitella mielikuvien avulla tai kerätä tietoa.

Yritä myös nähdä ympärilläsi uusia mahdollisuuksia harjoitella pelkosi voittamista. Joskus tiellemme osuu yllättäviäkin tilanteita tai muuta potentiaalia, jonka voimme käyttää itsemme kehittämiseen. Kun mahdollisuus tulee, tartu siihen.

Ylitä odotuksesi ja yllätä itsesi

Kaikilla meillä on sekä hyviä että huonoja päiviä. Huonona päivänä saatat pettyä itseesi, kun taas hyvänä päivänä on helppoa yllättää itsensä positiivisesti ja ylittää omat odotukset. Ehkä taklaatkin kaksi välitavoitetta kerralla tai tartut ennalta-arvaamattomaan mahdollisuuteen harjoitella pelon tai ahdistuksen sietämistä? Anna mennä, äläkä anna omien tai muiden ennakko-odotusten olla jarruna!

Pidä katse päämäärässä

Tuli takaiskuja sitten kuinka paljon tahansa, älä luovuta. Erätaukoja saa ja voi olla jopa hyvä ottaa, sillä pelkojen selättäminen on henkisesti varsin kuormittavaa ja vaatii välityöstöä. Tarkastele kuitenkin koko ajan pitkän tähtäimen edistystä ja pidä päämäärä kirkkaana mielessäsi.

Työskentelemällä sinnikkäästi kohti tavoitettasi eli pelotonta elämää, voit vielä joskus saavuttaa sen. Pelot ovat kuin vuoria – niitä ei valloiteta seisoskelemalla! Joko siis tyydyt elämään vuoren varjossa tai siedät hetkellistä epämukavuutta voidaksesi nauttia olosta huipulla täysin rinnoin. Paras aika aloittaa matkanteko on juuri nyt.

Lähteet:

How to be brave: 15 steps to let go of fear

elämänmuutos, pelko