Skip to main content

Hyvästit köyhyydelle! Työkaluja yltäkylläisyyden saavuttamiseen

  • Taina Mansikkamäki
TILAAJILLE

Mistä johtuu, että toisille runsaus tulee kuin itsestään, kun taas itse kituuttelet kuukaudesta ja vuodesta toiseen eikä runsauden virta aukea millään?

Tutkijat ovat kolunneet ihmismieltä ja sen vaikutusta kykyymme vastaanottaa runsautta. Heidän mukaansa runsauden vastaanottamisen esteenä on usein köyhyysajattelu, jonka olemme saattaneet periä vanhemmiltamme tai ympäristöstä, jossa olemme lapsuutemme viettäneet. Köyhyysajattelu on mielen tila, jossa ihminen kokee jatkuvasti puutetta ja rajoituksia, vaikka ulkoiset olosuhteet eivät välttämättä tukisi tätä tunnetta. Tämä ajattelutapa voi estää ihmistä näkemästä ja hyödyntämästä mahdollisuuksia, jotka voisivat parantaa hänen elämänlaatuaan.

Tehokkaat työkalut ajatusmallien muuttamiseen

Itse kapusin tätä kurjuuden vuorta vuodesta toiseen, kunnes aloin opiskella joogaa ja positiivista psykologiaa, joiden avulla aloin hahmottaa omien rajoittavien ajatusmallieni vaikutukset elämääni. Tajusin toistavani vanhempieni hokemaa, ettei raha ei roiku joka oksalla, ja sen eteen on tehtävä lujasti töitä – eikä rahan tulo ole silloinkaan taattu. Ajatusmalli on niin syvään juurtunut, että olen saanut tehdä sen kanssa kovasti töitä ja etisiä erilaisia työkaluja, jotka auttavat muutoksessa. Tässä niistä muutamia:

Jooga, meditaatio & mindfulness
Tämä pyhä kolminaisuus on ollut itselleni yksi tärkeimmistä työkaluista. Niiden avulla olen oppinut olemaan läsnä itseni kanssa, sellaisena kuin olen. Eikä se ole aina kaunista katseltavaa! Mutta hiljentäessämme mielemme ja rauhoittaessamme kehomme joogan ja meditaation avulla, luomme pohjan positiiviselle ja totuudenmukaiselle keskustelulle itsemme kanssa. Voimme tällöin alkaa pohtia omia ajatus- ja toimintamalleja ja ehkä vapautua meitä sitovista negatiivisista uskomuksista.

Neurolingvistinen ohjelmointi (NLP)
Jos jooga tai meditaatio ei tunnu itselle hyvältä, niin tarjolla on myös muita työkaluja, kuten neurolingvistinen ohjelmointi. NLP on metodi, joka auttaa meitä kehittämään osaamistamme ja käyttämään sitä eri tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Sen avulla voimme ymmärtää, miten käyttämämme kieli, ajattelutavat ja toimintamallit muokkaavat elämäämme ja miten niitä muuttamalla voimme vaikuttaa elämänlaatuumme. NLP:ssä käytetään erilaisia tekniikoita, kuten ankkurointia ja uudelleenkehystämistä, jotka voivat auttaa muuttamaan köyhyysajattelua. NLP-valmentajia on Suomessa runsaasti mutta itselleni tehokkain tapa oli opiskella sitä itse.

Hypnoterapia
Hypnoosissa menemme syvään rentoutumisen tilassa, jossa mieli on vastaanottavaisempi positiivisille ehdotuksille ja affirmatioille ja siten voimme muuttaa alitajuisia uskomuksia ja käyttäytymismalleja. Monet ovat päässeet irti tupakanpoltosta tai eri pelkotiloista, eli miksi emme voisi myös muuttaa ajatteluamme positiiviseen suuntaan sen avulla.

Kiitollisuuspäiväkirja
Kiitollisuuden harjoittaminen on yksinkertainen, mutta tehokas tapa muuttaa ajattelutapaa. Kirjoittamalla päivittäin ylös asioita, joista olemme kiitollisia, voimme kääntää huomion pois siitä, mitä puuttuu, ja keskittyä siihen, mitä meillä jo on. Tämä luo positiivisen kierteen, joka houkuttelee lisää hyviä asioita elämäämme. 

Manifestointi ja affirmaatiot
New Age -liike on on hehkuttanut kovasti manifestointia. Se perustuu ajatukseen, että voimme houkutella elämäämme haluamamme asiat keskittymällä niihin intensiivisesti ja uskomalla niiden jo olevan meidän. Jotta onnistut manifestoinnissa, on tärkeää käyttää kaikkia aisteja visualisoidessasi tavoitteitasi eikä antaa takapakkien viedä uskoamme positiiviseen lopputulokseen. 

Affirmaatiot ovat positiivisia lausumia, joita toistamme päivittäin vahvistaaksemme uskoamme siihen, että ansaitsemme ja voimme saavuttaa yltäkylläisyyden. Olen itse kokenut, että nämä auttavat vasta siinä vaiheessa, kun alitajuntaa pyörittävät ajatusmallit on jo nostettu pintaan ja olet niiden kanssa jo tehnyt jonkin verran töitä.

Voimaannuttava yhteisö
Yksi tärkeimmistä välineistä purjehtiessasi kohti runsauden virtaa on kerätä ympärillesi ihmisiä, jotka vahvistavat positiivista ajattelutapaa ja tukevat sinua tavoitteissasi. Negatiiviset ihmiset ja pilkalliset kommentit vaikuttavat energioihimme ja joudut työskentelemään kaksin verroin pitääksesi omat värähtelytasot korkealla ja vastaanottavaisena runsaudelle.

Köyhyysajattelun muuttaminen yltäkylläisyyden ajattelutavaksi vaatii aikaa ja vaivannäköä, mutta se on mahdollista. Aloita pienin askelin ja anna itsellesi anteeksi pienet taka-askeleet. Omien ajatusmallien ymmärtäminen ja esiin kaivaminen on raskasta ja tuo pintaan myös ikäviä asioita. Olemalla myötätuntoinen itsellesi ja pitämällä mielen avoimena mahdollisuuksille, saatat huomata muutoksen elämässäsi. Itse olen vielä opintiellä mutta nämä työkalut ovat auttaneet itseäni päästämään irti negatiivisista ajatusmalleista ja avanneet uusia, positiivisia virtoja elämääni. Ehkä ne auttavat myös sinua?

köyhyys, runsaus, yltäkylläisyys