Epäterve häpeä heikentää elämänlaatua ja haavoittaa syvästi

Häpeä on sosiaalinen tunne, joka estää meitä tekemästä asioita, jotka olisivat häpeällisiä yhteisöjemme arvojen näkökulmasta. Emme esimerkiksi hauku toisia ihmisiä, koska se herättäisi häpeää: yhteisössämme ei hyväksytä toisten loukkaamista ja uskotaan, että ihmisiä tulee kunnioittaa. Häpeän kokemuksen on oltava kipeä, jotta sitä pyrittäisiin välttämään. 

Häpeä on sosiaalinen tunne ja kehittyy terveissä vuorovaikutussuhteissa lapsuudessa.

Epäterve häpeä kohdistuu olemassaoloon

Joskus koemme epätervettä häpeää, joka ei kohdistu tekoihimme vaan meihin ihmisinä. Epäterve häpeä vaikeuttaa henkistä kehitystä ja henkisyyden harjoittamista. Toisaalta, siihen on mahdollista saada helpotusta henkisillä harjoituksilla.

Epäterve häpeä voi olla sisäistynyt osaksi persoonallisuuttamme. Silloin se on osa kokemustamme elämästä. Tällainen häpeä on voinut syntyä varhaisissa kiintymyssuhteissa, jos emme ole saaneet riittävää sensitiivistä hoivaa ja vastavuoroisuutta. Katseeseemme, jokelteluumme tai muihin yrityksiin muodostaa yhteys hoitajaamme ei ole vastattu. Olemme säikähtäneet ja kääntyneet pois itkien. Häpeä syntyy, kun emme ole onnistuneet muodostamaan yhteyttä merkitykselliseen toiseen ihmiseen.

Äärimmäisissä tapauksissa vanhempamme ovat saattaneet sanoa meille, että häpeän sinua tai aina sinua saa hävetä. Halveeraava katse vammauttaa. Kenties meitä on hoitanut masentunut äiti tai isä, joka ei ole kyennyt vastaamaan nauruumme tai jokelteluihimme ilolla.

Tällöin häpeä on yhteydessä psykologisiin tarpeisiimme: onko meidät nähty ja hyväksytty ihmisinä vai ei. Ellei, voimme alkaa kokea selittämätöntä, syvää häpeää olemassa olostamme. Meihin iskostuu vahva tunne siitä, että olemme huonoja ja kerta kaikkiaan kelvottomia ihmisiä.

Aikuisina koemme yhteydettömyyttä, ulkopuolisuutta, häpeämme itseämme ja pyrimme peittämään sen monin tavoin.

Aikuisina voimme muodostaa uudenlaisen suhteen häpeäämme

Häpeä on aina henkilökohtainen kokemus. Jokaisen on tutkittava häpeänsä itse. Sen juurille pääsee kehollisia reaktioitaan seuraamalla. Häpeää on kuvattu kirvelevänä mielipahana, jotka saavat ihmisen kääntymään itseään vastaan.

Kun tunnistamme häpeän, voimme alkaa työstää sen kokemusta ja muodostaa uudenlaista suhdetta siihen. Epäterve häpeä on yhteydessä moniin mielenterveyden häiriöihin ja se heikentää elämänlaatuamme. Siksi siihen kannattaa tarttua ja pyrkiä eheyttämään häpeäsuhdetta.

Voimme opetella sietämään häpeää, sillä se ei lähde meistä helposti. Sietämisen lisäksi opimme hienosäätämään sitä. Kun pystymme tunnistamaan häpeämme vaihteluja ja sitä triggeröiviä tilanteita, meistä kasvaa tunnetaitavia ihmisiä. Kykenemme sietämään paitsi omia, myös toisten ihmisten tunteita. Muiden tunnereaktiot eivät imaise meitä mukaansa. Säilytämme itsehillintämme, itsekunnioituksemme ja ennen kaikkea kykenemme toimimaan terveellä tavalla toisia kunnioittaen.

Henkiset harjoitukset auttavat muodostamaan tervettä häpeäsuhdetta

Henkisyyden harjoittaminen, kuten meditaatio, tietoinen läsnäolo tai sielutietoisuuden kehittäminen auttavat meitä luomaan tervettä suhdetta kehollisiin tunteisiimme ja ajatuksiimme. Voimme vapautua häpeän ruokkimasta negatiivisesta minäkuvasta näkemällä itsemme sieluna, valona, rakkautena, enemmän henkisenä ja vähemmän kehollisena olentona.

Rakkaudellisen myötätunnon harjoittaminen ohjatussa meditaatiossa, hyväntekeväisyyteen osallistuminen ja vapaaehtoistyö, oman henkisen yhteisön löytäminen ja aktiivinen toiminta sen osana ovat esimerkkejä siitä, kuinka henkisyyden avulla voimme työstää häpeäsuhdettamme terveeseen ja hyödylliseen suuntaan.

Nämä auttavat meitä hyväksymään itsemme sellaisina kuin olemme – myös vikamme, varjomme ja häpeälliset osat itseämme tai menneisyyttämme. Opimme näkemään ne inhimillisinä. Höllennämme itseemme kohdistamiamme vaatimuksia, kun hyväksyvä, rakastava ja ymmärtävä asenteemme kohdistuu muiden ihmisten lisäksi meihin itseemme.