Skip to main content

Ammattijärjestäjät luovat kokonaisvaltaista selkeyttä

  • toimitus

Suomessa toimii tällä hetkellä jo useita kymmeniä koulutettuja ammattijärjestäjiä, jotka auttavat kodin tai vaikka kuolinpesän läpikäynnissä. Osa heistä järjestää myös erilaisia kursseja ja koulutuksia, joiden avulla voi itse ryhtyä askel askeleelta järjestämään kotiaan ja elämäänsä.

Yksi ammatikseen muita elämän ja kodin järjestämisessä auttava on Sandy Talarmo, joka hakeutui ammattiin omien kokemusten vuoksi.

- Asiakkaani ovat usein samassa tilanteessa kuin olen itsekin joskus aikaisemmin ollut. Tiedän, kuinka monin eri tavoin epäjärjestys voi viedä energiaa, Sandy kertoo. Moni kokee, ettei epäjärjestykseltä kuule omia ajatuksiaan. Järjestelmälliselle ihmiselle epäjärjestys tuntuu ylimääräiseltä hälyltä, jonka keskellä on vaikea keskittyä.

Epäjärjestys ja järjestämisen tarve liittyvät osaltaan yltäkylläiseen elämään. Nykysukupolvilla on enemmän taloudellista ja tavarallista vaurautta sekä vapaa-aikaa kuin aiemmilla sukupolvilla. Ennen ajatukset saattoi täyttää ravinnon hankinta tai itsensä lämpimänä pitäminen. Nyt aikamme kuluu valintojen viidakon keskellä. Ammattijärjestäjä auttaa paitsi raivaamaan tavaroita, myös tekemään tilaa omalle itselle.

Pienin askelin kohti järjestystä

Työssään Talarmo auttaa asiakkaitaan paitsi fyysisessä kodin raivaamisessa, myös pysähtymisessä, itsensä kuuntelemisessa ja kodin tilojen näkemisessä uusin silmin. Tärkeää on myös asiakkaan toppuuttelu, sillä oivallusten tuoma innostus saattaa laittaa haukkaamaan liian ison palan. Kodin järjestämisessä on kuitenkin edettävä askel kerrallaan ja opittava sietämään keskeneräisyyttä. Samalla on mahdollisuus oppia paljon itsestään, ajatusmalleistaan ja tavoistaan. Työnsä parhaiksi hetkiksi Talarmo kertookin asiakkaiden oivallukset ja niistä kumpuavan huojennuksen.

-Niissä hetkissä on aina jotain taianomaista, koska jotain todella muuttuu. Jopa vuosia vaivanneet asiat tuntuvatkin mahdollisilta selvittää. Silmiin syttyy ilo, se on ihanaa.

Vaikka elämme vaurauden aikaa, epäjärjestyksen taustalla on kuitenkin usein taloudellinen epävarmuus. Ei uskalleta päästää irti, tavarat luovat turvaa ja niiden avulla pyritään varautumaan tulevaan.

Jokainen voi kuitenkin omalla kohdallaan miettiä, onko tarpeellista tai edes mahdollista varautua kaikkeen, ja voisiko esineet korvata jollain toisella tai lainata, jos tarve todella tulisi. Toisaalta takana voi olla elämänmuutos, kuten perheenlisäys, jonka vuoksi vanhat järjestelyt eivät enää toimi ja on haettava uusia ratkaisuja ja rutiineja.

Kodin järjestäminen on kuitenkin hyvä aloittaa pienin askelin ja etsiä oma tasapainonsa tilan ja tavaramäärän suhteen. Aluksi kannattaa valita yksi paikka kerrallaan raivattavaksi ja opetella laittamaan tarpeeton kiertoon. Luopuminenkin voi vaatia harjoittelua, joten silloin kannattaa aloittaa jostain neutraalista. Usein vastaan tulee myös lahjaksi tai perinnöksi saatuja esineitä, joihin liittyy voimakkaita tunteita. Myös tähän ammattijärjestäjä antaa omat vinkkinsä.

-Mielestäni kiitollisuutta voi tuntea siitä huolimatta, että antaa tarpeettomaksi käyneen tavaran eteenpäin. Lahjan antajaa voi kiittää vielä mielessään kauniista ajatuksesta ja miettiä sitten, että nyt tuo lahja tuottaa iloa jollekin toiselle enemmän kuin itselle. Lähipiirissä voi toimia esimerkkinä antamalla itse aineettomia lahjoja.

Elämän kokonaisvaltaista selkeyttämistä

Nykyisin tavaroita, tietoa, vapaa-aikaa ja valinnan mahdollisuuksia on valtavasti, mutta taidot paljouden kanssa elämiseen eivät ole kehittyneet samaan tahtiin. Tässä paljoudessa on helppo joutua eksyksiin, ja vaikea erottaa omia tarpeita ja ulkoisia vaatimuksia toisistaan.

Talarmo korostaakin, ettei ammattijärjestäjän työssä ja kodin järjestämisessä ole kyse vain tavarakaaoksen hallitsemisesta, vaan kokonaisvaltaisesta selkeyttämisestä. Kun raivaamisen tekee ajatuksella ja ajan kanssa, oppii samalla keinoja järjestyksen ylläpitämiseen. Myös kulutustottumukset muuttuvat samalla. Vaikka elämä jatkossakin tuo eteen muutoksia, on niiden kohtaaminen helpompaa.

-Sanon aina, ettei elämä ole staattinen tila, vaan elämäntilanteet tulevat jatkossakin vaihtelemaan. Järjestämisen tarvettakin tulee siis edelleen, mutta kun pohjatyö on näin hyvin tehty, pääsee muutostilanteissa jatkossa vähemmällä. Luottamus siihen, että elämä kantaa, antaa myös hyvän pohjan sen hyväksymiselle, että päänsisäisiä kaaoksia tulee ja menee. Taidot ja keinot karttuvat läpi elämän.

Ammattilaisen vinkit kodin järjestämiseen

Vaikka tuntuisi, että koti ja elämä ovat pääosin järjestyksessä, voi silti tehdä jotain pientä. Joskus pelkästään yksittäisellä esineellä voi olla valtava merkitys siihen, miltä koti tuntuu ja miten itse saa asioita aikaiseksi. Jos huomaat jonkun esineen, joka on tiellä tai josta et oikeastaan enää pidä lainkaan, hankkiudu siitä eroon ja voit todella yllättyä tästä vaikutuksesta.

Toinen asia, mitä voit tehdä, on listata paperille asioita, jotka ovat tällä hetkellä tärkeitä ja innostavia. Katsele tämän jälkeen kotona ja ympärillesi ja tarkastele, millä tavalla kotisi vastaa näihin listaamiisi tarpeisiin. Jos huomaat muutosta kaipaavia kohtia, mieti millä näistä kohdista on suurin vaikutus elämääsi juuri nyt. Aloita tästä kohdasta. Jo pelkkä yksinkertaistaminen voi tehdä paljon, samoin esimerkiksi järjestyksen vaihtaminen.

Lisätietoa ammattijärjestäjistä:

http://www.ammattijarjestajat.fi/

http://www.sandytalarmo.fi/

siivoaminen