Pörröhenkisyydestä valaistumiseen – haastattelussa kirjailija Tobias Mehnert

Kristallit kilisevät ranteissa, meditaatiotyynyt kutsuvat ja Instagram pursuaa inspiroivista henkisistä mietelauseista. Mutta mitä tapahtuu, kun henkinen kasvu muuttuu suorittamiseksi, ylemmyydentunteeksi tai paoksi arjen realiteeteista? Kirjailija Tobias Mehnert puhuu suoraan siitä, mistä henkispiireissä usein vaietaan: sudenkuopista, joihin etsijä voi pudota matkallaan kohti valaistumista.

Henkinen herääminen on kaunis asia. Se avaa uusia ulottuvuuksia, tuo syvyyttä elämään ja auttaa ymmärtämään itsemme ja maailmamme paremmin. Mutta kuten kaikki voimakkaat prosessit, myös henkinen kasvu voi viedä harhateille, jos emme ole tarkkana.

Tobias Mehnert tietää tästä kokemuksesta. Diplomi-insinööri ja kolmen tyttären isä kuvaa omaa matkaansa henkisyyteen tyypilliseksi etsijän poluksi: "Joskus nuorempana oli semmista kognitiivista dissonanssia ja hankaluutta elämässä, ja sitten päädyin henkisyyden pariin" Se, mikä alkoi pahan olon purkamisena ja ratkaisujen etsimisyytenä, muuttui pian "aikamoiseksi syväsukelteluksi erinäisten kirjojen ja oppien parissa". Vuosien intoilu ja loputtomien konseptien kolaaminen päättyivät kuitenkin 2019 järisyttävään oivallukseen.

Pörröhenkisyys – kun kristallit eivät riitä

Mehnertin kekseliäs termi "pörröhenkisyys" kuvastaa ilmiötä, jonka moni henkisellä polulla kulkeva tunnistaa. Se on sitä, kun kristalleja, enkelihoitoja ja viimeisimpiä meditaatiotekniikoita kasataan päälle yksi toisensa jälkeen ilman, että pohditaan, mitä todella etsitään. "Siinä yritämme jotenkin kaunistella omaa elämäämme, jonka perusteet on kuitenkin ihan hukassa," Tobias selittää. "Jos on uppoutunut harhaan ja ei ymmärrä sen harhan perusluonnetta, niin silloin se kaikenlainen koristelu ei hirveesti vie mihinkään."

Pörröhenkisyys voi olla hauskaa eikä se ole millään tavalla väärin, mutta se voi johtaa siihen, että syvempi työ jää tekemättä. Sen sijaan, että purkaisi uskomuksiaan ja tutkisi syvyyksiään, ihminen ostaa uuden kristallin tai lähtee taas uudelle retriitille laulamaan om-mantraa.

Henkinen ylemmyydentunne – uusi vankilakoppi

Ehkä vaarallisempi sudenkuoppa on henkinen ylemmyydentunne, joka liittyy kiinteästi narsistiseen taipumukseen. Kun ihminen löytää henkisyyden ja kokee sen vapauttavan, on houkuttelevaa alkaa katsoa muita ylhäältä päin. "Ihminen siirtyy vaan toisesta vankilakopista toiseen huudellen että tää on paljon parempi vankilakoppi.", Tobias kuvailee. Entinen työaddikti saattaa tulla takaisin joogamatkalta henkisenä suorittajana, joka kurittaa itseään meditaatioilla ja rajoittavilla ruokavalioilla. 

Tämä johtaa helposti tilanteeseen, jossa henkisyydestä tulee uusi tapa määritellä itsensä paremmaksi kuin muut. Facebook-ryhmissä arvostellaan McDonalds-ruokaa ja "tavallisten ihmisten" valintoja samalla innolla kuin aiemmin ehkä arvosteltiin jotain muuta.

Yksi vaarallisimmista sudenkuopista on usko siihen, että kun on löytänyt "oman tiensä", universumi alkaa automaattisesti auttaa. Tobias kuvaa tapaamansa ilmiön: ihmiset lopettavat työnsä, hyppaavat tuntemattomaan ja odottavat universumin huolehtivan heistä.  Todellisuudessa tämä saattaa johtaa taloudellisiin vaikeuksiin ja entistä kurjempaan tilanteeseen.

Tämä osuu kipeästi myös haastattelijaan, joka itse kävi läpi samanlaisen vaiheen elämässään. Tärkeä ero on motiivin tunnistamisessa: paetaanko olemassa olevaa ahdinkoa ja otetaanko uusi identiteetti, vai onko kyseessä aito irti päästäminen ja sisäinen kutsumus?

Monilla henkisillä etsijöillä on myös voimakas tarve auttaa muita. Se voi olla kaunis piirre, mutta se voi myös johtaa ylhäältäpäin tulevaan pelastajan rooliin, joka ei ota huomioon toisen ihmisen omaa tahtoa tai valmiutta muutokseen. Tobias muistelee omaa kokemustaan lapsuudenystävän kanssa: "Mä ajattelin, nyt mä lähden kirjat kainalossa hänen luokseen vähän auttamaan ja otetaan tää kärsimys nyt haltuun." Lopputulos oli umpikuja, koska auttamisen pakko ei lähtenyt aidosta rakkaudesta vaan ylemmyydentunteesta.

Ylös kuopasta

Tobias ei jätä lukijoitaan sudenkuoppiin, vaan tarjoaa työkaluja niistä nousemiseen. Ensimmäinen ja tärkein on kyseenalaistaminen – ei vain ulkomaailman, vaan erityisesti omien uskomusten ja identiteettien kyseenalaistaminen. Jos on meditoinut 20 vuotta ilman tuloksia, ehkä on aika miettiä, ollaanko menossa oikeaan suuntaan.

Toinen tärkeä työkalu on nöyryys. "Jos oikeesti haluaa tietää mistä tässä on kyse ja mennä eteenpäin, niin sitten pitää heittää roskiin monia asioita omasta itsestään ja omista luuloistaan."

Mehnertin oma matka on johtanut siihen, mitä hän kutsuu käytännön henkisyydeksi. Se tarkoittaa tavallisen elämän jatkamista – töiden tekemistä, vanhempana olemista, arkisten asioiden hoitamista – mutta uudesta näkökulmasta.

"Tavallaan se elämä vapautuu aika paljon kun päästään irti kaikista semmoisista uskomuksista siitä, miten asioiden pitäisi olla," hän kuvailee. Ei ole olemassa henkisiä ja epähenkisiä ruokia, hyviä ja huonoja tekoja – kaikki on yhtä arvokasta kun ymmärtää elämän perusluonteen.

Kuuntele koko keskustelu Tobias Mehnertin kanssa henkisyyden sudenkuopista Youtubessa.