Oletko lokeroija?

Lokerointi auttaa ympäröivän maailman jäsentelyssä. Mutta varsinkin ihmisten lokeroinnilla on monia puolia. Sekä itse itsensä lokeroimisella että muiden määrittelyllä tietynlaisiksi. Saatamme käytännössä olla kuin käsinukkeja, jotka toimivat täsmälleen kuten nukketeatterin ohjelmaan on kirjoitettu. Mitä tapahtuisi, jos hyppäisit ulos laatikosta, jonka päällä lukee sinun nimesi?

Tulevaisuuteen sijoittuvassa elokuvassa Divergent – Outolintu (2014) jokainen ihminen on määritelty tiukkaan lokeroon. Niitä on viisi: on tietoa ja logiikkaa arvostavat Terävät, kiltit ja aina iloiset maanviljelijät Sopuisat, järjestelmälliset ja suorapuheiset Rehdit, rohkeat ja pelottomat Uskaliaat sekä vähän tylsät ja harmaat, mutta kaikkia auttavat Vaatimattomat. Kaikkein pohjimmaisena ovat surkeat, asunnottomat ja mihinkään lokeroon hyväksymättömät Osattomat, joita kuitenkin Vaatimattomat auttavat hyvästä sydämestään.

Jokaisella osastolla noudatetaan omia käyttäytymissääntöjä ja toimintamalleja, sekä tottakai katsotaan ylöspäin heitä, jotka ovat hieman ”paremmassa” lokerossa. Ja toisinpäin. Oma paikka määräytyy aluksi vanhempien osaston mukaan, mutta kun lapsi kasvaa nuoreksi, hän menee taipumustestiin. Testi kertoo, mihin lokeroon ihminen kuuluu taipumustensa ja taitojensa perusteella. Jos käy ilmi ja sana kulkee eteenpäin, että henkilö kuuluisikin useampaan kuin yhteen lokeroon (eli on divergentti, multitalentti), hän joutuu auttamatta murhauslistalle. Ihmisen ei kuulu olla liian taitava, vaan pysyä kiltisti lestissään ja toimia kuten diktaattoreiden säännöissä on määritelty.

Kuulostaa ihan hullulta, että maailma muuttuisi edellä mainitun kaltaiseksi, mutta olemmeko oikeasti kovinkaan kaukana siitä?

Jos esimerkiksi näet asunnottoman laitapuolen kulkijan, luot hänestä mielessäsi ehkä joko sääliviä tai inhoavia määritelmiä. Hänhän on Vähäosainen, joka tarkoittaa kaikkein alimmassa asemassa olevaa epäonnistujaa, jolla ei ole näkyvää ihmisarvoa lainkaan. Saatat myös ajatella, että onneksi on heitä ammatikseen auttavia ihmisiä, jottei sinun tarvitse uhrata sekuntiakaan tämmöisten hamppareiden huomioimiseen, edes ajatuksen tasolla. Entä jos seuraavan kerran mietitkin niin päin, että vau, siinäpä vasta sissi? Taistelija, jolla on varmasti ollut uskomattoman haasteellinen elämä ja mahdollisesti paljon huonoa onnea matkassa. Että tuossa on tyyppi, joka selviytyy elossa ihan mistä tahansa, missä olosuhteissa tahansa. Joka joutuu lokeroinnin ja säälin kohteeksi, jonka ihmisarvo kyseenalaistetaan.

Ei tarvitse mennä edes ääripäihin, että voi havaita ihmisten lokeroimisen kaavan aivan kaikkialla, selvien ja näkyvimpien ilmentymien lisäksi pienissäkin yksityiskohdissa. Ihan aluksi oma ”osasto” määräytyy vanhempien mukaan, esimerkiksi varallisuuden tai statuksen perusteella. Määrittely tehdään sekä itse, että muiden toimesta. Se voi myös jäädä päälle, vaikka elämä muuttuisi myöhemmin isostikin. Jos on ollut koulukiusattu, alemmuuden tunne ja uhrin leima saattaa pysyä matkassa pitkäänkin. Jos on ollut köyhä ja aliarvostettu, ei välttämättä itsekään tunnista omia kykyjään tai potentiaaliaan.

Vaikka suomalainen on perusluonteeltaan mahdottoman sisukas, aika yleistä voi olla myös ”mitäs minä nyt mitään, tuossa voivat onnistua vain minua paremmat ihmiset” -asenne. Samalla tavalla korkeamman kastin henkilöt saattavat jämähtää pelkästään omiin piireihin ja monia upeita juttuja voi jäädä kokematta ja oivaltamatta. Pelkästään sen vuoksi, ettei oman lokeron ulkopuolelle välttämättä uskalleta tulla tai edes kurkistaa.

Meissä kaikissa on monia ulottuvuuksia, saatamme suhtautua moniin asioihin intohimoisella kiinnostuksella. Intohimo taas kertoo innostuksesta, joka on yksi kantavista voimistamme. Olemme varmasti hyviä useammassa kuin yhdessä asiassa, eli jokainen meistä on tuon elokuvan divergentti. Jos osaamme tehdä jotakin, se ei kuitenkaan välttämättä kerro, että haluamme tehdä juuri sitä asiaa ikuisesti. Tai että tykkäämme siitä. Innostus syntyy usein muutoksesta, vaikka samalla muutosta pelätään. Mielummin rakennetaan laatikko, jossa on turvallista oleskella ja toimia.

Mitä tapahtuisi, jos nyt päättäisitkin vapauttaa sekä itsesi että muut ihmiset kahlehtivista lokeroista? Kaikki eivät pidä siitä, mutta kaikkien miellyttäminen on joka tapauksessa mahdotonta. Entä jos levitämme kukin omat siipemme ja olemme avoimesti divergenttejä outolintuja? Ihminen kokee tottakai tarvetta kuulua johonkin, mutta entä jos yhdistävä tekijä olisikin juuri monilokeroisuus?