Lasten mindfulness - Itsesäätelyä ja tunnetaitoja saippuakuplilla

Miten lasten mindfulness käytännössä onnistuu? Mielikuvissa siintää seesteisiä ja henkisyyttä huokuvia hetkiä, mutta onko todellisuus kinastelua ja riehumista? Se selviää kun puhalletaan saippuakuplia yhdessä lasten kanssa.

Lasten mindfulnessiin eli tietoiseen läsnäoloon kuuluu tunteiden, sisäisten aistimusten ja mielialojen tunnistaminen. Mutta miten tositilanteessa lapsi jaksaa keskittyä hengityksen tiedostamiseen puoli tuntia, jos siihen eivät aikuisetkaan kykene?

Kerään esikouluikäiset ystäväni tietoisuustuokioon odottavan ilon vallassa. Ensiksi annan lasten valita itselleen mieleiset istumatyynyt. Pienet ystävät etsivät omat paikkansa ja istuutuvat tyynyille. Harjoittelu on aloitettava pian, sillä tyhjän tilan syntyminen saa lapset villiintymään ja keksimään omia riehumisleikkejään.

Aiomme puhaltaa saippuakuplia. Otan tarvikkeet esiin suurieleisesti. Minun ei tarvitse sanoa mitään. Riittää, kun ryhdyn puhaltelemaan hyväntuuliselta näyttäen. Lapset kuuntelevat tekemistä paremmin kuin puhetta. Jokainen tietää heti, mitä tuleman pitää. Seuraavaksi annan kullekin tavallisen saippuakuplapakkauksen. Muistutan, että puhaltamaan saa alkaa vasta luvan saatuaan.

Saippuakuplien puhaltaminen kiinnittää huomion uloshengitykseen. Pitkä uloshengitys aktivoi autonomista, rauhoittavaa hermostoa. Ensin pyydän lapsia puhaltamaan isoja palloja niin, että uloshengitys olisi mahdollisimman hidas. Lapset puhaltavat hartaasti. Kuplia vertaillaan kavereiden kanssa, mutta tilanne pysyy rauhallisena.

Pienen puhalteluhetken jälkeen pyydän lapsia kertomaan, millaista puhaltelu oli. Ohjaan keskustelun mielialoihin. Tuliko rauhallinen vai levoton olo. Oliko kivaa. Mitä muuta lapset haluavat kertoa. Lapset kertovat hetken, milloin muulloin ovat puhallelleet saippuakuplia. Yhdessä jaetaan.

Seuraavaksi pyydän lapsia kuuntelemaan. Kerron, että saippuakuplia puhaltaessaan kukaan ei voi olla vihainen tai suuttunut. Pyydän jokaista painamaan muistihattuunsa yhden asian. Ja se asia on, että seuraavan kerran, kun kukin on vihainen ja tekee mieli sanoa pahasti tai tönäistä, pitää etsiä mielikuvituksestaan saippuakuplapakkaus. Nimittäin jokaisen mielikuvituksessa on saippuakuplapakkaus. Seuraavaksi lapset kuvittelevat hetken aikaa omaa pakkaustaan. He miettivät, minkä värinen se on. Mitä satuhahmoja siinä on. Minkä värisiä saippuakuplia sillä tulee.

Tämän jälkeen neuvon, kuinka vihaisena pitää ryhtyä puhaltamaan saippuakuplia. Isoja kuplia. Ja sitä varten pitää hengittää rauhallisesti ja hitaasti ulos monen monituista kertaa. Lupaan jokaiselle, joka tässä onnistuu, että viha menee pois. Lapset ovat riemuissaan. Tietoisuustuokion lopuksi jutellaan yhdessä siitä, miksi vihaisena ei voi sanoa pahasti tai tönäistä. Mietitään, miltä kaverista tai aikuisesta tuntuisi sellainen käytös. Mietitään, mitä siitä seuraisi itselle ja kaverille. Lopuksi kysyn, kuka haluaa olla ilkeä tai töniä. Kukaan ei viittaa.

Seuraavaksi riemuitaan saippuakuplien lahjasta ja ihanuudesta. Tuokio päättyy vapaaseen leikkiin, jolloin pikkuiset ystäväni saavat puhallella niin kuin haluavat ja jutella kaverin kanssa. Meno muuttuu lapsenomaisen villiksi, mutta jossain syvällä itsessäni tiedän, että viesti meni perille. Fiilistelen vielä hetken lasten kanssa vietetyn tuokion tuomaa hyvää mieltä; rauha rakennetaan tuokio kerrallaan, rakkaus valtaa alaa.

Saippuakupliin voi kasvatustavoitteista riippuen puhaltaa myös kiitoksia ja toiveita. Joskus voidaan puhaltaa suruja saippuakupliin, tuulen pois kuljetettaviksi.

Kirjoitus perustuu Elina Kauppilan kirjaan Kamalan ihana päivä. Lasten mindfulness. (Basam Books 2016.)