Henkisyyden vuodenajat: talvi

Henkinen kehitys etenee elämän aikana eri tavoilla. Voi tuntua siltä, että kehitys on kausittaista. Henkisyyden vuodenajat symboloivat henkisen kehityksen kausivaihteluita. Toisin sanoen, elämän syklisyys tuntuu sielussa vuodenaikojen vaihtelulta. Mitä talvi kertoo?

Luonnossa ja henkisessä kehityksessä syksyä seuraa talvi. Syksyn pimeys väistyy kuulaan kirkkauden tieltä talven tultua. Henkinen kirkkaus on jumaluuden, tietoisuuden ja hyvyyden valoa. Se tarkoittaa kehityksen taitekohtaa.

Syksyn pimeys on ollut joillekin aallonpohja, mutta syksyinen merkityksettömyys ei kestä ikuisesti. Henkinen talvi koittaa ennen pitkää, ja sen huomaa oman elämisentilan muutoksena. Pysähtyneisyyden tilassa on mahdollista kokea jumalallista kirkkautta. Jumalallisen kirkkauden kokemus sielussa vastaa ulkomaailmassa aurinkoista pakkaspäivää tammi-helmikuussa. Kirkkaus ja hengen läsnäolo sädehtivät hangelta lähes sokaisten. Henkistä talvea kuvaa havahtuminen, herääminen, vahvimmillaan jopa sokaistuminen. Syksyn merkityksettömyys on murrettu; jumalainen kirkkaus koskettaa sielua.

Henkisesti kehittyneet ihmiset voivat tuntea talven uusintana aiemmasta. Tämä on jo koettu – yhteys jumalaiseen alkuperään on taas löytynyt. Tammikuisen pakkaspäivän kirkkaat valopilkut hangella kuvaavat sielussa hiljalleen välkehtivää jumalallista kirkkautta.

Henkisesti vasta herääviä kokemus voi hämmentää. Toiset sortuvat etsimään sille syitä ulkopuoleltaan. Aina ympäristössä ei ole tapahtunut muutosta. Kyse on sielullisuuden ja henkisyyden heräämisestä, ei mistään ulkopuoliseen ympäristöön liittyvästä tapahtumasta.

Kirkkauden jaksolla henkinen elämä tunnetaan pysähtyneenä, mutta selkeänä. Pysähtyneisyys vahvistaa selkeyden tunnetta. Selkeyden tunnetta voi joutua hakemaan.

Talvinen pakkanen, pysähtyneisyys ja kirkkaus ohjaavat ihmistä tutkimaan sisintään. Henkisyyden talvi onkin sisäisen tutkiskelun ja sisäänpäin kääntymisen aikaa. Tällöin ihminen ei ole yhtä sosiaalinen kuin aiemmin. Tulee tarve olla yksin, kuulostella itseään, ylipäätään kokea ja hengittää henkisyyttä ja pyhyyttä, nyt kun siihen on taas saanut yhteyden.