
Käytkö lävitse henkistä heräämistä?
Henkinen herääminen on termi, jolla viitataan elämäntilanteeseen, jolloin Sinä tulet tietoiseksi Itsestäsi.
Tässä elämänvaiheessa yleensä kaikki menee "sekaisin". Asiat jotka ovat ennen olleet hyvin, ja humps, ovat pielessä. Tapahtuu menetyksiä, uusia asioita, taloudellisia romahduksia, mutta myös iloa, rakkautta ja valoa mahtuu. Jokainen kokee henkisen heräämisen hetken eri lailla.
Maailmassa on meneillään tällä hetkellä iso henkinen evoluutio. Ja me kaikki olemme osa sitä.
Henkinen herääminen voi olla raju kokemus - johtaa jopa psykoosiin
Puhuttaessa henkisestä heräämisestä, moni kuvittelee sen tuovan elämään pelkästään iloa, onnea ja autuutta. Kyllä sitäkin tulee - jossain vaiheessa - mutta todennäköisempää on, että koet elämässä suuria muutoksia, eikä nämä muutokset tunnu siunauksilta, vaan kirouksilta. Joillekin henkinen herääminen on niin raju kokemus, että koko elämästä putoaa pohja ja jää tyhjän päälle, jotkut päätyvät psykiatriselle osastolle mielenterveysongelmien vuoksi.
Henkinen herääminen on monille rankka kokemus. Vielä parikymmentä vuotta sitten henkinen havahtuminen tapahtui yleensä hiljalleen, jolloin "pää pysyi mukana". Uuden ajan voimalliset energiat vauhdittavat nykyisin heräämisiä ja suurin osa herääjistä tuntee, varsinkin alussa pelkästään ahdistusta, epätoivoa ja kyvyttömyyttä selviytyä. Pisteenä koko homman päällä on se, että monellakaan ei ole tietoa siitä, mitä hänelle tapahtuu, vaan heräämisprosessin oireita tulkitaan normaalin terveydenhuollon näkökulmasta.
Mitä henkisessä heräämisessä tapahtuu sinulle?
Heräämisen tarkoitus on saada sinut havahtumaan nykyisestä elämästä, joka ei kulje sielusi viitoittamaa polkua. Syvällä sisimmäsi tiedät olevasi paljon enemmän. Sinulla on tunne, että elämässä täytyy olla jotakin muutakin, kuin "normielämä", joka pakottaa sinut juoksemaan oravanpyörässä. Syvällä sisimmäsi olet tyytymätön.
Henkiseen heräämiseen liittyy paljon tuskaa ja se alkaa yleensä menetyksestä. Joudut luopumaan asioista, joista pidät tiukasti kiinni. Ihmissuhteesi muuttuvat, menetät tavalla tai toisella sinulle rakkaita ihmisiä. Taloudellinen kriisi kolkuttelee ovella tai sairastut. Ja kaiken tämän "kivan" päälle, joudut vielä käsittelemään hautaamiasi tunteita ja tapahtumia, joista mieluummin vaikenisit.
Henkinen herääminen on kuitenkin aina yksilöllinen tapahtuma, eikä näin ollen voida mitään "kirjoittaa kiveen". Kokemuksia on yhtä paljon kuin kokijoita.
Sisäisiä näkymiä
Heräämisen aikana sisäinen maailmasi heittää häränpyllyä. Monet asiat joita olet pitänyt itsestään selvyytenä ja totena, hajoavat. Alat kyseenalaistamaan elämääsi ja ihmisiä sen sisällä. Ehkä vanhempiesi neuvot eivät enää tunnu oikeilta, ehkä huomaat puolisosi sotkeutuvan liikaa elämääsi, ehkä työtoverisi paljastuu narsistiksi.
Henkisessä heräämisessä on kolme pääpointtia, jotka vaikuttavat eniten muutokseen:
Henkiset kokemukset. Psyykkiset aistimme avautuvat henkisen heräämisen aikana, jolloin näemme, tunnemme ja kuulemme asioita, joita emme aiemmin tienneet olevan edes olemassakaan. Saatat nähdä voimakkaita enneunia, havahtua ihmisten auroista, kokea astraalimatkoja, tuntea enkelin läsnäolon tai vaikkapa huomata omaavasi selvänäköisyyden lahjan. Ja koska suurin osa meistä on täysin valmistautumaton tähän, henkinen kokemus täyttää meidät suurella ihmetyksellä, epävarmuudella ja ehkäpä kauhullakin. Mitä minulle tapahtuu? Olenko tulossa hulluksi?
Herkkyys. Henkinen herääminen havahduttaa aistimme auki. Tunnemme, koemme, näemme, kuulemme, vaistoamme enemmän kuin ennen. On kuin suojakalvo olisi poistettu päältämme. Herkistymisen tarkoitus on, että tunnemme, jotta voimme parantua. Herkistyminen auttaa meitä tulemaan tietoiseksi tunteista, joita olemme kätkeneet. Yleensä tässä vaiheessa joudumme taas kerran kokemaan ne paskamaiset jutut, joista olemme jo luulleet pääseemme eroon. Huomaat ehkä olevasi suhteessa henkilön kanssa, joka pahoinpitelee sinua henkisesti. Sairastut taas samaan tautiin. Saat potkut (taas) töistäsi. Nämä kaikki ovat merkkejä ja yksi heräämisen tarkoitus on näyttää sinulle kuinka päästä niistä viimein irti.
Empatia. Herkkyys tuo tullessaan myös empatiaa, sillä peilaamme tavallista enemmän muihin ihmisiin. Empatia on toki ihan hyvä merkki, mutta henkisen heräämisen aikana se saattaa saada sinut "imemään" muiden tunnetiloja. Saatat myös poimia negatiivisiä värähtelyitä paikoista ja ihmisistä. Uutiset, television katsominen, erilaiset isot yleisötilaisuudet saattavat saada sinut raiteiltasi, sillä koet voimakkaasti muiden tunteita. Etkä todellakaan aina osaa erotella, mikä on oma tunteesi ja mikä on ulkopuolelta tuleva energia.
Kaikki edellä luetellut asiat kuuluvat henkiseen heräämiseen ja jokainen joutuu käymään ne jollakin tasolla lävitse. Kokemuksen voimakkuus on henkilökohtainen, toinen lipuu hiljalleen eteenpäin kuin pienessä purossa, toinen heitetään kertarykäisyllä Niagaran putouksista alas. Kun tiputaan Niagarasta, heräämisprosessi saattaa olla täysin hallitsematonta, jolloin koet:
- ahdistusta tai paniikkia
- tunneromahduksen
- mielenterveysongelmia
- fyysisen romahduksen
- psyykkistä häirintää (henkinen maailma tuppautuu liian liki, saatat esimerkiksi nähdä kuolleita tai kuulla ääniä)
Toimituksemme on saanut yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat joutuneet henkisen heräämisen vuoksi psykiatriseen sairaalaan, kokeneet psyykkistä häirintää tai heidän heräämisprosessi on ollut tavallista haastavampi. Mikäli sinulla on samankaltaisia kokemuksia, ota yhteyttä paatoimittaja(at)kuudesaisti.net, mikäli haluat jakaa tarinasi muiden kanssa (henkilöllisyys pysyy salassa).
Lähde: haastattelut ja omakohtaiset kokemukset
Henkinen polku - mistä tässä kaikessa on kyse?
Jossain vaiheessa - pahimman heräämisprosessin mentyä ohi - avautuu polku aivan uudenlaiseen maailmaan, henkisempään.
Sinä katsot maailmaa aivan uusin silmin. Näet asiat eri valossa. Olet välillä epätoivoinen, välillä rakastat kaikkia ja välillä tipahdat sielun mustaan yöhön. Mutta koko ajan tapahtuu kehittymistä ja muutosta. Ja vaikka mieli ja ego yrittävät sinua pysäyttää, se ei enää onnistu.
Jonakin päivänä huomaat myös, että kaikki menee juuri kuten pitääkin <3
Tiivis, mutta syvällinen kurssi sinulle, joka kaipaat perustietoutta henkisen suuntauksen eri genreistä.
Käsittelemme mm. energiaa, henkimaailmaa, egoa, ihmissuhteita ja henkisiä lakeja. Pohdimme mitä on olla ihminen, miksi elämämme täällä ja minne olemme menossa. Käymme lävitse hetkiä elämästä ja kuolemasta.
Henkisen polun perusteet on kuudesaisti.net sivuston päätoimittajan Sari Autereen tekemä verkkokurssi.

Henkisen polun perusteet
Sinä tiedät jo kaiken tarvittavan.
Haasteena on muistaa ja tunnistaa itsensä sellaisena kuin oikeasti on.
Pelkkä tieto ei riitä.
Sinun täytyy muistaa ja tuntea itsesi joka solulla.
Sinun täytyy kokea itsesi.
Ja tulla tietoiseksi siitä, kuka sinä oikeasti olet.