Skip to main content

Sielutonta menoa

  • LindaF.

Onkin kulunut hetkinen, kun viimeksi sain inspiraation kirjoitella ja koota ajatuksiani yhteen. Kesä on ollut mielenkiintoinen ja erilainen. Hyvällä tavalla. Oloni on ollut vapaampi ja kevyempi kuin pitkään aikaan. Tämän vapauden ja keveyden myötä olen havainnoinut ympäröivää maailmaamme. Maailmaa, joka tuntuu menevän yhä oudommaksi ja hullummaksi päivä päivältä. On jo melkein tavaksi muodostunut tarve lukea aamulla uutiset ja pohtia missä yön aikana on jälleen tapahtunut jotain järisyttävää ja mullistavaa. Koen tärkeäksi tietää missä mennään, vaikka moni tuppaa jo jättämään uutiset lukematta kasvavan hulluuden keskellä. Tiedonkeruu, analysointikyvyt ja medianlukutaito alkavat olla ruosteessa, yhä useammalla kanssaihmisellä. Valitettavasti.

Samalla tekoälytekstit ja mainokset kasvattavat suosiotaan. On ollut todella outoa huomata kuinka tämän kesän aikana ne ovat räjähdysmäisesti kasvaneet somen ihmeellisessä maailmassa. Ja muuallakin ne tuntuvat tuppautuvan hitaasti mutta varmasti. Olen tekoälykriittinen, myönnän sen. Minusta tekoäly tekee meistä ihmisistä entistä laiskempia ja arvostelukyvyttömämpiä. Samalla tekoäly tuhoaa jo vaarassa olevia luonnonvarojamme yhä kiihtyvämpään tahtiin. Olin suorastaan pöyristynyt keväällä kuulessani valtakunnallisella verovaroin tuetulla radiokanavalla, kuinka juontajat keskustelivat ChatGPT:n käytöstä. Kuinka he kyselivät siltä kaikkea omaan arkeen liittyviä vinkkejä ja neuvoja, pitivät sitä normaalina ajanvietteenä. Kuulijat valistivat heitä kuinka paljon yhdenkin kysymyksen tuottama vastaus vie sähköä ja vettä. Juontajille tämä oli uutta tietoa ja lupasivat vähentää omaa tekoälyn käyttöänsä. Miten voi olla mahdollista, että tieto tuli heille aivan uutena.

Luonnonvarojen tuhlaaminen tänä aikana on luku sinänsä ja siitä voisi kirjoittaa maailman tappiin asti. Itselleni luonnonvarojen turha tuhlaaminen on tietenkin älytöntä. Kuitenkin haluan tuon järjettömän luonnonvarojen tuhlaamisen rinnalle nostaa tekoälyn tuottaman sieluttoman tekstin tuottamisen. Tekoälyllä ei ole sielua, ei tietenkään. Tekoälyn tuottamaa tekstiä saa kyllä tuotettua niin paljon kuin sielu sietää, mutta se on sielutonta ja onttoa. Onkin hyvin hämmentävää, kuinka nopeasti ihmiset ovat valmiita heittämään vuosituhansien aikana kehittyneen kirjoitus- ja lukutaidon roskakoriin. Korvaavat sen sitten tekoälyn tuottamalla diipadaapatekstillä. Helppous, nopeus ja kustannustehokkuus ovat päivän sana. Aivomme rapistuvat yhä kiihtyvämpään tahtiin. Herää vain kysymys, mitä me saavutamme tällä?

Tekoälyn sanotaan tuovan elämäämme lisää aikaa esimerkiksi itsensä kehittämiseen ja itsetutkiskeluun. Kaunis ajatus, kyllä. Jos kuitenkin ulkoistamme ajattelun ja kirjoitustaidon tekoälyn varaan, kuinka voisimme kehittää itseämme rapistuvilla aivoillamme. Itselleni tekstintuottaminen ja lukeminen ovat tärkeitä työkaluja itsensä kehittämiseen. Tätäkin tekstiä olen hautonut päässäni useamman päivän ja todennäköisesti korjaan ja muokkaan tekstiä vielä ennen julkaisua, useampaan otteeseen. Tällainen prosessinomainen kirjoittaminen tuntuu olevan vanhanaikaista ja aikaa vievää. Onneksi en kirjoitustyöstä saa elantoani ja kirjoittaminen on harrastus. Olenkin kai tuulahdus menneestä ja katoavasta maailmasta.

Myös henkisellä saralla olen hämmentyneenä seurannut keskustelua, kuinka ihmiset kysyvät tekoälyltä tulkintoja ja astrologisia ennusteita. Osa henkisen alan yrittäjistä myös tarjoaa palvelujaan tekoälypainoitteisesti eli mm. tulkinnat tehdään hyödyntämällä tekoälyä. Epäilen ettei tulkittavan asiakkaan henkiopas asustele tekoälyn uumenissa. Uskoisin, että tällainen käytös nakertaa henkisellä saralla työskentelevien uskottavuutta. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Loppuun voisin tuoda esille esimerkkejä niistä hyvistä asioista, joita tekoäly ja sen käyttö tuo tullessaan. En kuitenkaan tee sitä, koska olemme eläneet vuosituhansia tällä planeetalla ilman tekoälyä ja selvinneet hengissä. Tästä eteenpäinkin kirjoitan omat tekstini yritykselleni, omiin somekanaviini sekä tähän blogiin. Tuottamani teksti on osa sieluani enkä ole valmis luopumaan sielustani. En mistään hinnasta. Oletko sinä valmis luopumaan sielustasi helppouden, nopeuden ja kustannustehokkuuden nimissä? 

Mukavaa alkavaa viikkoa!