Sateisen metsän mystiikkaa

Pari viikkoa sitten minulle tehtiin enkelireikihoito. Tuossa hoidossa minua kehotettiin lempeästi vierailemaan minulle tärkeässä luonnon voimapaikassa. Tiesinkin tuon voimapaikan entisen kotini lähimaastossa.

Todella kaunis ja oudolla tavalla merkillinen paikka. Kuitenkin unohdin tuon lempeän kehotuksen. Tänä aamuna hyvin erikoisten unien sävyttämän yön jälkeen tuo paikka tuli minulle uudelleen mieleen. Ajattelin, että pyöräilisin sinne ja takaisin. Keli oli kuitenkin nopeasti muuttumassa sateiseksi ja tuuliseksi. Harmittelin asiaa ja mietin, siirränkö käynnin joksikin toiseksi päiväksi. Sään pohtimisen aikana mieleeni nousi toinen hyvin mielenkiintoinen ja omalla tavallaan myös merkityksellinen paikka. Tuo paikka ei olisi edes kaukana kodistani, ja sateen yllättäessä pääsisin pyörällä nopeasti takaisin kotiin.

Vaihdoin siis suunnitelmaani ja lähdin matkaan. Vettä alkoikin sataa sillä hetkellä, kun sain itseni pyörän selkään. Lähdin kuitenkin. Paikka on sellainen, ettei sitä tieltä edes huomaa helposti. Kunnes pääsee oikeaan kohtaan, voi nähdä puiden välistä pienen polun tapaisen, joka lähtee kohti tunturia. Alue on harvinaisen rehevää ja isoja saniaisia kasvaa koivikon keskellä. Olen tuon paikan aikanani löytänyt vahingossa sienestyksen lomassa.

Pyörällä olin nopeasti perillä metsän keskellä ja käännyin jo takaisin, hetken ihmeteltyäni sateista metsää. Sääskiä oli hurjan paljon ja pysähdyksissä ei tarvinnut kauaa yksin seisoskella. Sateinen metsä on aina lumoava ja ihanan tuoksuva, tiedättehän. Lähdin takaisin päin. Mieleeni nousi suorastaan käskynomainen ajatus kääntyä vasemmalle toiselle pienelle polulle, joka johtaisi vielä syvemmälle saniaisten keskelle. Olen joskus koiran kanssa käynyt paikassa, jossa virtaa pieni puro. Sinällään sekin paikka oli siis tuttu ennestään. Pyöräilin tuon puron varteen kuuntelemaan veden ihanaa ja rentouttavaa ääntä. Paikallaan ei taaskaan tarvinnut kauaa olla, sääskiparvi löysi minut. Lapin kesän ihana lieveilmiö. Virtaavan veden ääni rauhoitti minua entisestään ja tunsin jonkinlaisen hyvin zen mäisen tilan saavuttavan mieleni. Ajattelin pienen pyöräretken olevan mielelleni juuri sopiva hengähdystauko.

Lähdin pyörällä takaisinpäin. Aivan muutaman kymmenen metrin päässä ohittaessani valtavan korkean ja tuuhean kuusen, jonka juurella oli kiviä, mieleeni nousi ajatus. Minun on pysähdyttävä tähän. Kuusi ja kivet vetivät minua puoleensa magneetin lailla. Hyppäsin pyörän selästä ja kosketin kuusen oksaa kädelläni. Saman tien käsistäni lähti energiavirta kuuseen sekä sen juurella oleviin kiviin. Parantavan energian virta. Sitä on oikeastaan hankala edes selittää. Siinä minä seisoin käsineni välittämässä energiaa vanhalle kuuselle, maaperälle sekä kiville. Koin, että seisoin jonkun haudalla. Jonkun, joka oli haudattu tuohon kuusen juurelle, hyvin kauan sitten. Jotain keskeneräistä oli jäänyt noihin kiviin, maaperään ja kuuseen, joita energialla hoidin. Maaginen hetki oli pian ohitse, kiitin ja hyppäsin pyöräni selkään jälleen. Olin itsekin hieman hämilläni tapahtuneesta. Mieleeni nousi ajatus metsäneidosta ja sanat, jotka kuulin mielessäni: Metsänneito, metsänneito, nyt olet vapaa jatkamaan matkaasi, olet vapaa kuin taivaan lintu. Jostain syystä tuntui sopivalta lausua nuo sanat ääneen.

Jotain ehkä vapautui ja eheytyi pienen retkeni seurauksena tuossa hiljaisessa rehevässä metsässä. En osaa sanoa. Tunne oli jotain sanoin kuvaamatonta ja kaunista. Ehkä tätä tarkoitettiin saamassani enkelireikihoidossa. Itselleni kokemuksessa oli jotain kohtalonomaista intuitiivista johdatusta ilmassa. En nimittäin tällaista ole kokenut aikaisemmin. Hyvin mielenkiintoista.

Ihanaa juhannusviikon alkua!