Skip to main content

Tammikuun 2019 energiaraportti

  • Pirjo Laine

Jos luulit, että uusi vuosi alkaa suurella eteenpäin työntävällä energialla ja valtavilla latauksilla tätä erittäin tärkeää uutta vuotta varten, olet oikeassa, niin tapahtuu. Itse asiassa meillä tapahtuu tammikuussa monia asioita, jotka tukevat vuoden yleistä energiateemaa sekä sitä liikevoimaa, joka alkaa tässä kuussa ja lisääntyy koko vuoden, johtaen meitä tammikuuhun 2020.

Kurkistus vuoteen 2019

  • Pirjo Laine

Monta vuotta (ja elämää) olemme tehneet työtä, puhdistaneet kaavoja ja purkaneet uskomuksia. Olemme tuominneet itsemme herkkyydestä, selvittäneet perhe-ehdollistumisemme ja esivanhempiemme verkkoa ja lähteneet jopa sotaan omaa egoamme vastaan, kunnes itsemme rakastaminen ehdottomasti paljasti sen suloisen ja helpottavan loppupelin, jota olemme kaikki odottaneet. Kaikki on meille tuttu juttu, olemme saaneet t-paidan ja myös myyneet sen pihakirppiksellä.

2019 - oman "napapohjoisensa" löytäminen

  • Pirjo Laine

Ei ehkä siltä tunnu aivan vielä, mutta olemme ylittäneet kynnyksen liikkeen, ilmentämisen ja muutoksen voimalliseen uuteen vuoteen … vuoteen jossa kaikki on uutta ja tuntuu lopultakin siltä, että olemme alkaneet nostaa purjeet uusia maita kohti.

Tammikuun 2019 energiapäivitys - 2019 alkujen vuosi

  • Pirjo Laine

2019 on alkujen vuosi. 2012–2019 oli energeettisesti seitsemän vuoden puhdistamisjakso. Vuosista 2019–2026 tulee kohoamisjakso – täysin uusi alku, joka tuo mukanaan paljon vauhtia ja liikettä eteenpäin.

Loppuvuoden voimakas kuoleman ja uudestisyntymän portti valmisteli meidät uuteen vuoteen

  • Pirjo Laine

Olen kuullut hyvin monilta sielulta sen portin intensiivisyydestä, jonka läpi juuri matkasimme … alkaen 12.12., avautuen päivänseisauksen, täysikuun ja joulun läpi ja lopulta tuntuen taas asettuvan eilen rauhoittavammiksi, lohduttavammiksi ja maadoittuneemmiksi taajuuksiksi. Tämä oli kuoleman ja uudestisyntymän megaportti, jonka tarkoitus oli valaista se, mikä täytyi saattaa loppuun ja mistä päästää irti, jotta voisimme nousta uuteen muotoomme uutena vuotena.

Päivänseisausenergiat

  • Pirjo Laine

Meitä pyydetään puskemaan joidenkin vanhojen kaavojen läpi. Kun teet sen, älä ylläty, jos koet vaikeuksia. Tämä riippuu siitä, miten vaikeasti muutettava jokin on sisälläsi. Muista, että on vienyt monta elämää luoda jokin kaava, joten älä luo mitään odotuksia, miten nopeasti tai hitaasti se transformoituu. Saatat kysyä: "Miksi puskea, kun virta tuntuu olevan sitä vastaan?" Jotkut kaavat ovat niin syvään juurtuneita, että niiden transformoiminen vaatii ylimääräistä ponnistelua. Oma esimerkkini on seuraava.

Vuoden 2018 pohdiskelua

  • Pirjo Laine

Elämäni vaikein vuosi oli parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. 2018 oli heräämiseni vuosi. Nämä sanat voivat loihtia kuvia matkasta uuteen kauneuden, rakkauden ja valon ulottuvuuteen. Vaikka oli tietysti myös näitä hetkiä ja ne olivat todella ylimaalisia, matka oli paljon enemmän hyvin haastava, tuskallinen ja heikentävä.

Energiapäivitys - kovat aurinkotuulet aiheuttavat vuodenlopun myrkynpoistoa

  • Pirjo Laine

Kovat aurinkotuulet ovat puhaltaneet pari päivää … yltyen kohtalaisesta kovaan 500 km/s (tavanomaista on 250 km/s) ja ne puhaltavat edelleen. Kenties olet tuntenut sen? Ne voivat saada tuntemaan levottomuutta ja kuitenkin myös suurta uneliaisuutta … kiusallinen yhdistelmä toisinaan. Kuin yrittäisi juoda paljon kahvia tasapainottamaan luissa ja ytimissä saakka tuntuvan uupumuksen. Liitän myös pää/niska/hartiakivun näihin tuuliin, vaikka myös kohonnut Schumannin/Gaian resonanssi voi aiheuttaa sitä.

Aika on spiraali ja aikajanat voivat muuttua

  • Pirjo Laine

"Aika on nyt" on fraasi, jonka olen kuullut toistuvasti elämässäni, mutta hyväksyin sen sellaisenaan. "Nyt" merkitsi välitöntä toimintapäätöstä, nykyolosuhdettani tai nykyhetkeä. Kun olen kulkenut henkisellä matkallani, minulle on meditaatiossa näytetty monta kertaa tiimalasi, jossa valuu hiekkaa.

2019 - kokoontumisvuosi

  • Pirjo Laine

Vuosi 2019 tuo sieluperheen jälleentapaamisia melko odottamattomilla tavoilla. Heimot kokoontuvat valmistautuakseen seuraavan vuosikymmenen matkaamme, joka alkaa ensimmäisistä askelistamme vuonna 2020, ja elääkseen täysin uudella tavalla maan päällä. On aika tehdä se juttu, jota varten tulimme tänne, ja sieluperheen ympäröimänä se on mahdollista.

Joulukuun 2018 energiaraportti

  • Pirjo Laine

Voitko uskoa, että on vuoden 2018 viimeinen kuukausi? Millainen vuosi onkaan ollut, ja tämä kuukausi on energeettistä paketointia, kun viimeistelemme henkisen vihkimysvuoden (11-vuosi) ja valmistaudumme vuoteen, jota hallitsevat luova energia, aikomus ja ilmentäminen – kaikki 5D-energiat. Oletko valmis 5D-luomiseen?

Joulukuun 2018 energiapäivitys

  • Pirjo Laine

Joulukuu 2018 on kuukausi, jossa on VOIMAKASTA TASONNOSTOENERGIAA useimmille meistä tällä planeetalla, erityisesti teille jotka samaistutte valotyöntekijöihin, muutoksentekijöihin tai tiennäyttäjiin. Saatat nyt lukea tätä haluten sanoa: "Voi hyvä luoja, koko vuosi on ollut jo helvetinmoista tasonnostoa!", ja olisin samaa mieltä kanssasi.

Marraskuun 2018 energiaraportti

  • Pirjo Laine

Taikaa, tarkasteluaikaa ja femiinienergian nousemista. Viime kuussa puhuin kollektiivisen identiteettimuutoksen läsnäolosta, siitä että monet meistä käyvät läpi syvän tarkastelujakson koskien elämäämme, valintojamme, suhteitamme ja asioita, joita teemme maailmassa. Tämä prosessi jatkuu voimakkaana marraskuussa, ja saatat kokea päiväunia ja takaumia muihin aikoihin, muihin suhteisiin ja muihin paikkoihin elämässäsi. Tämä on meneillään olevaa elämän tarkastelua ja "elämän päivitystä".

Marraskuun 2018 astrologinen yleiskuva

  • Pirjo Laine

Marraskuussa 2018 on kyse tulesta ja vedestä elementtitasolla. Suurkolmio joka alkoi muodostua lokakuun lopussa, on merkittävässä roolissa koko tämän kuukauden, mikä korostaa tulen luovaa voimaa ja veden intuitiivisuutta. Tuli on vihaa ja intohimoa, halua ja vastustusta, inspiraatiota ja yllykettä tulla uudeksi osallistumalla rohkeasti elämään. Vesi on tunteiden ja herkkyyden, intuition ja hengen, hellyyden, ykseyden ja musertavuuden maailma.

Tzolkin kalenteri on Maya-astrologian perusta

  • Suvi Elisa

Maya intiaanien alkujaan käyttämä Tzolkin-kalenterisykli loppuu 25.10. ja uusi sykli alkaa. Ehkä oletkin huomannut, että jokin asia elämässäsi kypsyy ja hedelmä on valmis putoamaan. On siis luonnollisen päättymisen aika. Nyt on hyvä aika siivota kaapit ja polttaa vanhat kuitit, viedä vaatteet kierrätykseen ja uudistua, luoda nahka ja jättää se vanha minä taaksensa.

Uusikuu Neitsyessä 9.9.18

  • Pirjo Laine

Uusikuu on Neitsyen 17 asteessa 9.9. klo 18.03 UT. Jos sinusta on tuntunut hämmentyneeltä viime päivät (Neptunus on ollut aurinkoa vastapäätä, joten se on hyvin todennäköistä!), tämä kuu aloittaa selkeämmän polun eteenpäin, joka alkaa juuri siitä, missä olemme, ei jostain kaukaisesta paikasta, jossa luulemme, että meidän pitäisi olla jo! Tämä kuu heittää syrjään harhakuvitelmat tai itsepetokset. Voimme nähdä itsemme sellaisena, kun todellisuudessa olemme, ja näin tunnistaa, mitä tarvitaan haasteisiin tarttumiseen ja siunausten hyödyntämiseen.

Elokuun 2018 energiaraportti

  • Pirjo Laine

Elokuu on täällä ja saamme pienen tauon heinäkuun energiavuoristoradasta. Elokuun teemoja ovat toiminta, harmonisoituminen ja tiedostaminen. Voisit kutsua tätä a-listaksesi, kun käytät tämän kuukauden energiaa niiden uusien mahdollisuuksien tutkimiseen, joita on avautunut heinäkuun pimennysten myötä (suom. huom. kaikki teemasanat alkavat a:lla englannin kielessä). Valinnat joita teimme heinäkuussa, kantavat hedelmää elokuussa.

Elokuun 2018 astro-energiaraportti

  • Pirjo Laine

Elokuu alkaa keskellä pimennyskautta, joka jatkuu 15.8. saakka. Viime kuu oli intensiivistä menoa monille, auringon- ja kuunpimennyksen haastaessa myös tasapainoisimmat joukossamme! Kun aloitamme uuden kuukauden, meillä on vielä auringonpimennys tulossa 11.8., ennen kuin asiat alkavat helpottaa. Mars on ollut yhtymässä eteläsolmun kanssa toukokuun lopusta saakka, mikä ankkuroi huomiomme menneisyyteen, järkeilee vanhojen tapojemme omaksumisen uusien lähestymistapojen sijasta ja yleisesti ottaen pidättelee meitä silloin, kun meidän eniten tarvitsi siirtyä eteenpäin.