
Pääsiäisen auringonpurkaus ja pyhät maskuliinienergiat päivittävät ja aktivoivat chakroja
Merkittävä X1-luokan auringonpurkaus ilmestyi hyvin aktiivisesta auringonpilkusta eilen, pääsiäissunnuntaina 17.4. On mahdollisuus hyvin aktiivisen auringonpilkun muodostumiseen aivan sen takana, kun lisää auringonpilkkuja tulee esiin auringon koillispinnalla myöhemmin tänään (18.4.) tai huomenna (19.4.), ja nyt ne ovat Gaiaa kohti, joten meillä on ehdottomasti odotettavissa lisää aktiivisuutta spaceweather.comin mukaan.
Oli mielenkiintoista, että merkittävä auringonpurkaus tapahtui pääsiäisenä, kun olemme kaikki olleet virittyneenä tuntemaan henkiinheräämis/uudestisyntymäportaalin energioita. Elisessä ryhmäpuhelussa kävimme ryhmänä Jeshuan "ristiinnaulitsemispaikassa" ja tunsimme korkeampien energioiden pitävän siellä tilaa sieluperheen ja jumalaisella tuella. Tunsimme pyhyyttä nykyisen muodon kuolemassa (myös "vainoamisen" myötä) sekä uudestisyntymässä, joka tapahtui samanaikaisesti!
Tuntuu sopivalta saada pyhiä maskuliinienergioita tänään, mikä voi olla haastavaa keholle, auralle ja sielukentille, vaikka ne tuovat päivityksiä ja aktivointeja. Näissä taajuuksissa on hyvin paljon VOIMAA! Ne ovat pelottavia, vaikka ovatkin vastustamattomia, viehättäviä ja mielenkiintoisia.
Tuntuu siltä, että tarvitsemme näitä auringon voimakkaitaja pyhiä maskuliinienergioita vastapainoksi maskuliinisuudelle, joka on ollut kaapattuna Atlantiksen romahtamisesta saakka. Tunnen näiden aurinkoenergioiden vaikuttavan erityisesti kruunuchakraan, kurkkuun, solar plexukseen (vatsa) ja juurichakraan … jotka ovat enemmän "maskuliiniselta tuntuvia" chakroja, jos haluamme tuntea sitä niin. Nämä chakrat ovat enemmän "ulospäin lähteviä", kuin "sisäänpäin tulevat" ja vastaanottavat chakrat, kuten kolmas silmä, sydän ja toinen/sakraali/kohtuchakra.
Aurinkoenergioiden myötä tulee lisää näiden chakrojen aktivointeja tai päivityksiä ja myös joitain oireita siihen liittyen.
Kruunuchakran osalta, voi olla "ei-kaksinaisia" läpivuotoja, päänsärkyä, aivosumua, inspiroitunutta ajattelua ja näkyjä, levotonta nukkumista ja intensiivisiä ja selväjärkisiä unia.
Kurkkuchakra osalta, saattaa olla kurkkukipua, puhumisvaikeutta, tarve selvittää paljon kurkkua, äkillinen tarve jakaa totuutesi ja valokielen/soinnutuksen aktivoituminen.
Solar plexuksen/vatsan osalta, voi olla huonovointisuutta, ruokahalun vähentymistä tai tarvetta paastota, painon kertymistä vatsa-alueelle, "perhosia" vatsassa, ruokahalun lisääntymistä, pettymyksen/järkytyksen tunteita.
Ja juurichakran osalta, saattaa tuntua maadoittumattomalta, olla selviytymispelkoaaltoja, ahdistusta, tarvetta olla luonnossa, yhteydettömyyttä ihmisiin.
Auringon ollessa aktiivinen on hyvä aika tarkistaa tilanne sisältä ja puhdistaa chakrat ja aurakenttä säännöllisesti tavalla, johon tunnet vetoa. Tässä on opetus ja ohjattu meditaatio sen tekemiseen ylösnousemuschakrojen osalta.
Miten koette nämä energiat?
Rakkautta,
Jelelle Awen
Kirjoittanut Jelelle Awen (soulfullheartblog.com)
18.4.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine